Sinimusta Liike on seurannut huolestuneesti Venäjän ja puolustusliitto Naton viimeaikaisia erimielisyyksiä liittyen vielä ratkaisemattomaan Ukrainan konfliktiin, jolla on myös potentiaali kärjistyä suuremmaksi…
Tulevalle viikonlopulle on tekeillä potentiaalisesti suuri mielenosoitus, jossa vaaditaan hallituksen eroa. Tapahtuman sosiaalisen median sivuille liittyi vain muutamissa päivissä kymmeniä tuhansia ihmisiä.…
Tervehdys Sinimustan liikkeen aktiivit! Olemme tänään kokoontuneet vapaussodan muistomerkille juhlistaaksemme tammisunnuntain muistoa, jota vietetään tammikuun viimeisenä sunnuntaina vapaussodan alkamisen muistoksi. Näihin samoihin…
Turkistarhaus on eläinsuojelun saralla vanha kysymys. Se nousee ajoittain esiin, sillä sitä ei edelleenkään ole lopetettu, vaikka enemmistö suomalaisista vastustaa sitä. Yleisradio…
Maailman väkiluku tulee N-IUSSP:n tekemän arvion mukaan ylittämään vuoden 2022 aikana kahdeksan miljardin ihmisen rajapyykin, mikä tulee aiheuttamaan tulevaisuudessa valtavia ympäristöllisiä, poliittisia…
Sinimusta Liike suhtautuu varautuneesti länsimaiden tämänhetkiseen sananvapauskehitykseen, jossa poliittisesti vaikutusvaltaiset vähemmistöryhmät, kuten esimerkiksi juutalaiset ja muslimit, nauttivat laajennettua suojaa valtaväestön harjoittamaa kriittistä…
Sinimusta Liike on radikaalin kansallismielinen puolueprojekti, jonka toiminnan päämääränä on sotilaallisesti voimakas ja poliittisesti riippumaton valtio, jota asuttaa elinvoimainen ja tulevaisuuteen myönteisesti…
Sinimusta Liike on radikaali kansallismielinen puolueprojekti, joka on tällä hetkellä kerännyt noin 4000 kannattajakorttia vaaditusta viidestä tuhannesta. Puolueen johto päätti jo perustamisen…
Uutta sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämismallia ovat olleet yrittämässä kaikki nykyiset eduskuntapuolueet erilaisilla hallituskokoonpanoilla. Jo yli kymmenen vuotta sitten Kiviniemen hallitusohjelma sisälsi kirjauksen…
Sinimustan Liikkeen Suomessa valtiolla on kriisitilanteissa valta pakkotoimin rajoittaa kansalaisten vapauksia, kun se on välttämätöntä heidän oman turvallisuutensa ja terveytensä vuoksi. Nyt…