Esteettisyyden vaatimus on ihmisille eräänlainen elinehto. Oli esteettinen kohde sitten parinvalintaan liittyvä kauneuden vaatimus, asuintalon, luonnon, musiikin tai taidemaalauksen puoleensa vetävyyttä niin emme voi kieltää kauneuden suurta merkitystä elämässämme.
Sinimusta Liike pohjaa myös estetiikkaan kokonaisvaltaisesti. Arvomme pohjaa menneiden ja tulevien sukupolvien välikappaleena kestävään kehitykseen ja pyyteettömyyteen sekä rakkauteen omaa kansaa kohtaan. Esi-isien ylisukupolvinen työ on sisältänyt aina luonnonlain mukaisen esteettisen pohjavireen. Pohjolan ankara luonto rajallisine resursseineen luo haasteita selviytymiseen, joka vaatii niin fyysisiä ponnistuksia kuin kognitiivisia kykyjä. Käsitteellisesti ajateltuna tämä kansan selviytymistaistelu kaikkine ikävyyksineen ja mukavuuksineen on itsessään esteettinen kokonaisuus.
Näillä leveysasteilla ei aina kuitenkaan voi esteettiset asiat olla päällimmäisenä mielessä ja ohjata arjen toimintaa. Pohjolan ankarat olosuhteet ovat asettaneet asiat tärkeysjärjestykseen niin, että ihan ensimmäisenä ei voinut olla mielessä kauniit ornamentit ikkunanpuitteissa vaan se, että kuinka pärjätä. Tärkeimpänä polttopuut ja elintarvikkeet tulevan talven varalle. Koruttomuus on siis osa pohjolan luontoyhteydellistä estetiikkaa. Sitten kun välttämättömyydet on hankittu, voidaan istua alas ja alkaa luomaan toivoa tulevaisuudelle, tekemään puhdetöitä, rakentamaan esteettisiä asioita ja siitä kehittyvää/ylläpitävää kulttuuria.
Estetiikan puute aineellisessa muodossa näkyy vähänkään rakennettua ympäristöä tarkkailevalle erityisesti epäesteettisten rakennusten muodossa. Siinä missä ennen pyrittiin rakentamaan kaunista ja kestävää, nykyään rakennetaan käytännöllisyys ja kustannustehokkuus edellä. Arkkitehtuurin mädännäisyys, rakennetun ympäristön rumuus ja ankeus, tukee erityisen hyvin nykyistä lyhytnäköistä linjaa, jossa asiat nähdään vain nopean taloudellisen hyödyn tavoitteluna. Kaikki me voimme ihastella rippeitä menneestä entisajan pohjalaistalojen, karjalalaistalojen ja vanhojen puutalokaupunginosien yksinkertaisen kauniissa muodossa tai kansallisromanttisen rakennustyylin mahtipontisuutta ja kauneutta, mutta kuka pystyy todella ihastelemaan -70 luvun lähiöiden tai nykyaikaisten ostoskeskuksien estetiikkaa? Osaksi tämä, millaiseksi ympäristön rakennamme, kuvastaa sitä henkistä alennustilaa, josta nykyihminen kärsii.
Mikään kokonaisvaltainen kestävä kehitys ja kansallinen uudelleensyntymä ei voi jättää tätä rakennetun ympäristön ankeutta ja rakennustaiteen puutetta huomiotta. Jalon ihmismielen, arvokkaan ja terveen kulttuurin, ja näiden ylläpidon sekä jatkuvuuden ehto on se, että omaleimainen rakennustaide elää ja voi hyvin. Kukapa ei viihtyisi kauneuden keskellä? Kauneus vähentää ahdistusta, herättää kunnioitusta ja antaa aihetta ylpeydelle, se vaikuttaa luovuuteen ja tuo toivoa tulevaisuuteen, eli kaikkea sitä mikä on kulttuurin ja kansallismielisyyden elinehto. Totta kai vahinko on osin jo tapahtunut, rakennukset rakennettu, ehkäpä tulevaisuuden sukupolvet purkavat esi-isiensä virheet pois ja täydentävät esteettistä kokonaisuutta. Ainoa mitä aikalaiset voivat tehdä on lopettaa epäesteettisyyden voittokulku.
Sinimusta Liike tähtää kansallisen uudelleensyntymään ja haluaa palauttaa suomalaisen ikiaikaisen luontoyhteyden, joka itsessään sisältää vahvan esteettisen puolen. Sinimusta Liike on siis itsessään esteettinen kokonaisuus niin ulkoisesti kuin sisäisesti ja pienenä puolueena tämä esteettinen kokonaisuus osin myös rakentuu esteettisesti matkalla kohti suurempaa puoluetta. Siinä missä Sinimusta Liikkeen symbolin, runonlaulajan kädet, voidaan nähdä ulkoisena esteettisenä kohteena, voidaan puolueohjelma nähdä esteettisenä ideaalina, kokonaisuutena, unelmana suomalaisuudesta eheämpänä luontoyhteyden omaavana kestävän kehityksen yhteiskuntana ja kansana, jossa vallitsee suhteellinen yksimielisyys, homogeenisuus, kansankokonaisuus luonnollisena hierarkkisena yhteisönä, jossa kansalainen voi tuntea olonsa turvalliseksi.
Suomalainen koruttomuus ja sen sisältämä vaatimattomuus voidaan nähdä esteettisenä hyveenä siinä missä kunnianhimo. Edellä mainitut hyveet voidaan nähdä vaikkapa siinä, että ei oteta luonnosta määräänsä enempää, jotta luonnontila säilyy optimaalisena jälkipolvien selviytymiselle ja jälkimmäinen hyve voisi olla se kunnianhimo, joka kehittää kestävän kehityksen huipputeknologiaa, jotta voimme teknologian avulla elättää 5 500 000 kansalaista mahdollisimman säästäväisesti turvaamalla myös hyvinvointi. Ikävä kyllä 5 miljoonaisen kansan elämä herkästi haavoittuvan pohjoisen luonnon keskellä hyvinvoinnin vaatimuksen puitteissa vaatii raskaitakin kompromisseja. Nämä kompromissit ihmisen ja elonkehän hyvinvoinnin välillä ovat yksi tämän ajan haastavimpia ja tärkeimpiä asioita. Yksinomaan emme voi siis tähdätä, emmekä tehdä kompromissia, loputtomaan uusliberalistiseen talouskasvu-uskontoon ja uusmarxilaiseen rajattomaan ja tasapäistävään kansainvälisyyteen, sillä nämä asiat eivät ole meidän sinimustien näkemyksestä esteettinen vaihtoehto vaan sen vastakohta: rumuuden, ahneuden ja välinpitämättömyyden ylivalta. Siispä, Sinimusta Liikkeen esteettinen ideaalimme vaatii rajat siinä missä klassisen taideteoksen sommittelu, jotta se muodostaa ehjän kokonaisuuden.