Sinimustan Liikkeen arvomaailmassa suomalaisten kansallinen olemassaolo on poliittisen toimintamme perusta, josta kaikki muut ohjelmakohtamme ovat johdettavissa. Liikkeemme vastustaa politiikkaa, jonka se näkee…
Sinimusta Liike perustaa ihmiskäsityksensä biologiseen essentialismiin, jonka perusteella useimmat ihmisen identiteetin ja kehonkuvan kannalta oleelliset piirteet, kuten henkilön temperamentti, älykkyys, rotu ja…
Sinimustan Liikkeen työllisyyspolitiikan tavoitteena on nykyisen työelämän kehittäminen nykyistä ennalta-arvattavampaan ja perheystävällisempään suuntaan, jossa yhdistyisivät työvoiman vähäinen vaihtuvuus, pitkien työurien mahdollistama kumulatiivinen…
Uutta sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämismallia ovat olleet yrittämässä kaikki nykyiset eduskuntapuolueet erilaisilla hallituskokoonpanoilla. Jo yli kymmenen vuotta sitten Kiviniemen hallitusohjelma sisälsi kirjauksen…
Sinimusta Liike on avoimesti EU-vastainen ryhmä, joka kannattaa Suomen eroamista niin unionista, kuin myös ETA-alueesta, valuuttaliitosta sekä vapaan liikkuvuuden alueesta. Tästä linjauksesta…
16.05.2021 Julkaisuvapaa STT julkaisi 16.5.2021 uutisen, jonka mukaan liikkeemme on joutunut karsimaan tuntuvasti puolueen yleisohjelmaa saadakseen oikeusministeriön hyväksynnän. STT:n toimittaja tiedusteli puhelimessa…
Sinimustan Liikkeen toiminnalle oikeusministeriön hyväksyntä Sinimusta Liike on 26.4. saanut oikeusministeriön hyväksynnän yleisohjelmalleen ja on sen perusteella oikeutettu hakeutumaan puoluerekisteri.fi-verkkosivustolle sekä aloittamaan…
12.04.2021Julkaisuvapaa Oikeusministeriö palautti Sinimustan Liikkeen puoluehakemuksen jälleen korjattavaksi. Oikeusministeriö on 12.4. tekemässään päätöksessään linjannut, ettei Sinimustaa Liikettä voida vielä hyväksyä puoluehankkeeksi, jolla…
Tervehdys kaikille lukijoille! On tullut aika kirjoitella tilannepäivitystä puolueprojektimme etenemisestä, sekä pyrkiä samalla avaamaan liikkeemme taustalla vallitsevaa arvopohjaa. Olemme saaneet tähän mennessä…