Unkarissa käydyt parlamenttivaalit päättyivät kansalliskonservatiivisten puolueiden voittoon. Vuodesta 2010 lähtien maata johtanut oikeistokonservatiivien blokki varmisti jälleen 2/3-enemmistönsä, eikä pääministeri Viktor Orbanin hallintoa…
SPR:n perinteinen rasisminvastainen viikko alkoi tämän viikon maanantaina ja jatkuu tämän viikon sunnuntaihin asti. Kyseisen viikon aikana useat kolmannen sektorin yhteistyöjärjestöt ja…
Yle on julkaissut neliosaisen dokumenttisarjan nimeltä Suomineidot. Sen ensimmäinen jakso näytetään tänään Yle TV2-kanavalla kello 21:55, mutta kaikki neljä jaksoa ovat jo…
Tiedote 18.03.2022Julkaisuvapaa Sinimusta Liike oli järjestämässä Helsingin piirin voimin lukupiiriä Helsingin keskustakirjasto Oodista varatussa suljetussa tilassa, kunnes kirjastonjohtaja päätti yhdenvertaisuusvaltuutetun kehotuksesta perua…
Tällä viikolla nähty Venäjän hyökkäys Ukrainaan on paljastanut EU:n sisäisen solidaarisuuden todellisen luonteen ja asettaa erittäin kyseenalaiseksi EU:n antamat turvatakuut. Me Sinimustassa…
Kuten viime päivien tapahtumat todistavat, on sotilaallisen voiman käyttäminen jälleen osa myös eurooppalaista poliittista dialogia. Kun puheet on puhuttu, voi hyökkääjää vastaan…
Venäjän federaation pitkäaikainen presidentti Vladimir Putin linjasi eilen julkaistussa puheessaan, että Ukraina on Neuvostoliiton luoma keinotekoinen epävaltio, jota NATO pyrkii käyttämään aseenaan…
Kanadan valtio on viime päivinä osoittanut vähintäänkin erikoista tulkintaa, mitä tulee ihmisten oikeuteen osoittaa mieltä. Maassa hallituksen vastaiset mielenosoitukset ovat jatkuneet jo…
YLE uutisoi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tekemästä analyysista, jonka mukaan yli puoli miljoonaa suomalaista on tuloloukussa. Tuloloukulla tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilön vastaanottama lisätyö ei…
11.2.2022. Julkaisuvapaa. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty kuvaili uusimmassa raportissaan (https://yle.fi/uutiset/3-12296293) juutalaisvaltio Israelin syyllistyneen alueen palestiinalaisen väestön räikeään rakenteelliseen syrjintään sekä näiden elintilan systemaattiseen pienentämiseen…