Valikko Sulje

Blogit

Sinimusta Liike perusti nuorisojärjestön!

nuoriso

Puolueelta on jo vuosia kyselty, milloin se perustaa oman nuorisojärjestön. Sinimustan Liikkeen puoluehallitus on tähän asti arvioinut erillisen järjestön vievän enemmän resursseja, kuin se olisi antanut. Kuluneen vuoden aikana nuoriso on innostunut Sinimustan Liikkeen sanomasta Paluumuutto-kampanjan myötä siinä määrin, että aiempi arvio ei ehkä enää pidä paikkaansa.

”Myös suomalainen media on kauhukseen huomannut aidosti kansallismielisen sanoman nostavan suosiotaan kansamme nuorison keskuudessa. Sinimusta Liike on ilahtunut siitä, että politiikka on alkanut kiinnostaa myös nuoria ja, että he ovat suunnanneet tämän kiinnostuksensa ensi kevään eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettavaan rekisteröityyn puolueeseen. Toivottavasti mahdollisimman moni heistä pääsee jo äänestämään huhtikuussa.” sanoo puolueen puheenjohtaja Tuukka Kuru.

Avoin jäsenhaku alkaa tänään ja jäsenlomakkeen pääsee täyttämään osoitteessa sinimustaliike.fi/nuoret. Koska Sinimusta Liike on keski-iältään Suomen nuorekkain puolue, myös nuorisojärjestömme yläikäraja voidaan laskea muita alemmas. Jäseneksi voi hakea alle 26-vuotiaat Suomen kansalaiset.

”Kuultuani mahdollisuudesta päästä perustamaan puolueellemme omaa nuorisojärjestöä, lähdin oitis mukaan. Otin puheenjohtajan pestin kunnialla vastaan ja koen tämän projektin tärkeäksi. Nuorilla on halua päästä vaikuttamaan politiikkaan ja nyt uusi nuorisojärjestö tarjoaa sille väylän. Nuoret tulevat olemaan mukana kevään eduskuntavaalityössä.” kommentoi nuorisojärjestön 24-vuotias puheenjohtaja Juho Seppälä.

Lisätietoja antaa Sinimustat Nuoret r.y.:n puheenjohtaja Juho Seppälä [email protected]