Loppuvuonna 2019, Terhi Kiemunki oli saanut paljon yhteydenottoja kansallismielisiltä. Kentällä oli kysyntää ideologiselle kansallisradikaalille puolueelle. Sellainen piti vain perustaa. Voisi ja pitäisi. Voisiko joku?
Terhi oli tunnettu siitä, että hän oli monessa poliittisessa projektissa mukana, tekemässä ja toteuttamassa. Kenties juuri siksi nämä yhteydenotot löysivät aina lopulta hänen luokseen. Yksin on kuitenkin vaikea lähteä perustamaan puoluetta. Tarvitaan ryhmä. Ensimmäinen konkreettinen askel tällä taipaleella otettiin saman vuoden joulukuussa, kun Terhi soitti Tuukka Kurulle ja kyseli, mitä hän olisi mieltä tällaisesta puolueprojektista. Pari tuntia kestäneen puhelun aikana he päättivät alkaa kyselemään vapaaehtoisia mukaan suunnittelutyöhön.
Otamme tähän väliin pienen katsauksen siihen, miltä alkuvuosi 2020 näytti omasta perspektiivistäni. Itsehän en liittynyt mukaan puolueprojektiin, kuin vasta syksyllä. Tammikuussa Toni Jalonen organisoi eräänlaisen aatteellisen pyhiinvaelluksen Lapualle. Siihen osallistui reilun tusinan verran Perussuomalaisten Nuorten etnonationalistisessa siivessä vaikuttaneita ihmisiä. Olimme vuokranneet majapaikaksemme mökin ja päivän päätteeksi löylyjen lomassa Tuukka otti puheeksi ajatuksen uuden puolueen perustamisesta. Olimme tässä kohtaa jo aika varmoja siitä, että vaikuttamismahdollisuudet oman puolueemme sisällä ovat tulossa päätökseen. Monen ajatuksen olivat siirtyneet jo pidemmän aikavälin tavoitteisiin.
Keskustelimme eritoten ihanteellisen kansallismielisen puolueen luonteesta. Miltä sen tulisi näyttää ja kuulostaa? Minkälaista retoriikkaa sen tulisi käyttää ja minkälaista ei? Tulisiko sen ammentaa aatteellista perintöä jostain vai luoda uutta puhtaalta pöydältä? Itse muistan ehdottaneeni nimeksi Suomalaista puoluetta. Sellainen oli ollut olemassa yi sata vuotta sitten ja kysymys suomalaisuudesta oli nyt tärkeämpi kuin koskaan. Värimaailma olisi totta kai sininen ja valkoinen. Kaikki olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että sen ajaman ohjelman tulisi olla jyrkkä ja tinkimätön.
Tällä reissulla ei kuitenkaan luotu Sinimustaa Liikettä. Otan tämän puheeksi, koska eritoten Yle muiden joukossa on kertonut virheellisesti Sinimustan Liikkeen olevan tämän entisen nuorisojärjestön perustama. Se ei pidä paikkaansa. Etnonationalistisen siiven nuorista suurin osa tulisi kyllä liittymään puolueeseemme seuraavan kahden vuoden aikana. Halusin mainita tämän aatteellisen pyhiinvaelluksen lähinnä osoituksena siitä ideologisesta kehityksestä, joka kansallismielisellä kentällä oli tapahtumassa, eritoten nuoremman polven keskuudessa. Meidän ihanteemme oli fasismi.
Seuraavan parin kuukauden aikana nuorisojärjestön taival tuli päätökseensä ja oma toimintani puolueessa sen mukana. Tulevaisuus oli nyt auki. Samaan aikaan toisaalla, Terhi ja Tuukka olivat keränneet kokoon pienen ryhmän kansallismielisiä laatimaan uudelle puolueelle raameja. Huhtikuun alussa Tuukka jakoi entisen etnonationalistisiiven keskusteluryhmään pdf-tiedoston, jossa oli kerrottu puolueen tarkoitus, päämäärät ja sen ideologinen suuntaus. Tämä oli se hetki, kun itse ensimmäistä kertaa näin tulevan puolueeni nimen. Sinimusta Liike.
Työryhmä jatkoi puolueohjelman kirjoittamista. Tuon kesän keskityn itse Taistelumme-konferenssin järjestämiseen pirkanmaalaisten aatetovereideni kanssa. Syyskuussa sain Tuukalta yhteydenoton. Yksi työryhmän jäsenistä joutui jättäytymään sivuun ja kun työryhmän koko oli todettu hyväksi, tilalle kaivattiin joku uusi. Liityin mukaan ja otin omaksi osuudekseni kirjoittaa mediaohjelman, sekä kriminaali- ja oikeuspoliittisen ohjelman. Tein puolueelle monta eri logoa, joista yksi näkyy täällä tänään. Suunnittelin myös puolueen visuaalisen ilmeen suuret suuntaviivat.
Jotta puolueelle voi alkaa keräämään kannattajakortteja, pitää ensin olla perustettuna yhdistys. Yhdistyksen perustamiseen vaaditaan kolme ihmistä ja pieni käsittelymaksu. Teimme ilmoituksen yhdistysrekisteriin syyskuun aikana. Rekisteröimme samalla myös nettisivut ja sosiaalisen median tilit.
Kansallismielisten Liittouma oli luvannut meille siivun heidän syysleirinsä aikataulusta ja pääsimme esittelemään puolueohjelmaa heidän jäsenilleen. Tässä vaiheessa ei puolueprojektiin vielä ollut käytetty tuhansia euroja ja esitelmän pohjimmainen kysymys olikin, kannattaako tällaiseen projektiin sijoittaa resursseja. Onko tälle kysyntää? Saimme todella positiivisen vastaanoton.
Loppuvuoden aikana kirjoitimme 50-sivuisen puolueohjelman loppuun. Esitimme sen vielä valikoidulle yleisölle, jonka palautteen perusteella teimme viimeiset muokkaukset. Tarkoituksenamme oli julkistaa puolueprojekti Tammisunnuntaina 2021. Media kuitenkin äkkäsi yhdistyksemme olemassaolon jo 13. tammikuuta. Jälkikäteen arvioituna tämä oli siunaus, koska kun ohjelma viimein julkaistiin pari viikkoa myöhemmin, sen ilmestymistä oli jo odottamassa useampi silmäpari. Helmikuun alussa meitä hemmoteltiin mediahuomiolla. Oula Silvennoinen sanoi haastattelussa, että ”tältä fasismi näyttää, kun sen kirjoittaa paperille”.
Olimme yltiöoptimistisia Oikeusministeriön suhteen. Olimme suunnitelleet aloittavamme kortinkeruukampanjamme Tammisunnuntaina. Lupa myönnettiinkin vasta kolme kuukautta myöhemmin. Ensin he halusivat meidän tiivistävän 50-sivuisen ohjelmamme yhteen sivuun. Saimme nipin napin sen mahtuman kahdeksaan. Se onneksi riitti. Sen jälkeen he olivat sitä mieltä, että osa puolueohjelmaamme oli lainvastainen. Ajatus itsessään on absurdi, sillä jokaisen puolueen tavoitteena on muuttaa lakeja, ei rikkoa niitä. Emme lähteneet tappelemaan ministeriön kanssa, vaan poistimme kyseiset kohdat tiivistetystä ohjelmasta. Tiesimme, että Oikeusministeriön päätösvalta puolueohjelmamme sisältöön loppuu siinä kohtaa, kun pääsemme puoluerekisteriin. Nykyään tuo alkuperäinen 50-sivuinen ohjelma on meidän virallinen yleisohjelmamme.
Saimme keräysluvan ja keräsimme vuoden aikana vaadittavat 5000 allekirjoitusta. Tuon vuoden aikana kerrytimme jäsenrekisteriämme, järjestimme tapahtumia ja aiheutimme pahennusta suvaitsevaiston piirissä pelkällä olemassaolollamme. Nyt olemme puolue.
Tässä tiivistelmä siitä miten tämä puolue perustettiin. Nyt siirryn ainakin itselleni mielenkiintoisemman kysymyksen pariin. Miksi puolue perustettiin?
Aloitan kääntämällä sanajärjestystä. Miksi perustettiin puolue? Metapoliittisten, eli parlamentarismin ulkopuolisten poliittisten vaikuttamiskeinojen suosiminen oli selkeä trendi länsimaisen äärioikeiston keskuudessa. Niiden tarkoituksena on muuttaa poliittista ilmapiiriä siten, että tietynlainen poliittinen muutos olisi ylipäänsä mahdollista. Tässä ajattelumallissa politiikka sijaitsee kulttuurista alajuoksussa. Muutos syntyy kulttuurin puolella ja sitten virtaa kohti poliittista päätöksentekoa.
Plagioin nyt muutaman kappaleen verran omaa tekstiäni toukokuulta 2021.
Suomen nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä Sinimustan Liikkeen kaltaisen puolueen on täysin mahdotonta nousta valtaan. Jotta se olisi mahdollista, ilmapiiri pitää ensin muuttaa. Käytän tuota sanaa tarkoituksella. Muuttaa. Emme odottele, että se muuttuu. Nykyajan konservatiivipoliitikot eivät uskalla edes yrittää siirtää Overtonin ikkunaa vaan pysyttelevät kiltisti sen sisäpuolella. He liikkuvat vasta kun ikkuna liikkuu. He korkeintaan vikisevät, ettei ”mitään saa enää sanoa”. Saa, kunhan uskaltaa. Etkö uskalla? ”Alkaa meno mennä sen verran hulluksi, että kyllä se kansa kohta herää ja sitten tapahtuu.” Ei se herää itsestään. Heräisit itse.
Sitä ikkunaa pitää siis kiskoa ulkopuolelta. Kun tämä kiskominen alkaa viimein tuottaa tarvittavaa tulosta, saisi mielellään olla jo olemassa jokin taho, joka ottaa siitä hyödyn. Pitää olla valmis puolue, puolueohjelmineen, sääntöineen, jäsenineen, piirijärjestöineen, muutamine kansanedustajineen ja puoluetukineen ottamassa koppia koittavasta hetkestä. Meillä tulee olla valmiina joukko ihmisiä, joilla on riittävän paljon kokemusta parlamentaarisesta työstä. Meidän on turha nousta valtaan, jos emme osaa sitä käyttää. Jos lähdemme kiireellä tekemään uutta puolueprojektia vasta sitten, kun valtaannousulle avautuu mahdollisuus, on jo liian myöhäistä. Se on se työ, mitä tässä nyt tehdään. Se työ, jonka lopputuloksen saamme nähdä vasta vuosikymmenten päästä.
Perustettiin siis puolue, koska puolue piti perustaa. Ei siksi, että se olisi suorin ja helpoin tie saada väestöllisen kehityksemme suunta muutettua nyt heti. Emme me ole menossa hallitusneuvotteluihin. Tulemme korkeintaan saamaan yhden paikan Uudeltamaalta. Puolueen tärkein tavoite onkin tällä hetkellä olla olemassa. Olemme olemassa, jos saamme seuraavien kahden eduskuntavaalien aikana yhden kansanedustajan. Oikeisministeriöllä oli selkeästi halu torpata puolueemme synty. Jos he olisivat kokeneet sen kohtuulliseksi, sallituksi vallankäytöksi, he olisivat vain suoraan kieltäneet meiltä kortinkeruuluvan. Emme usko, että he antaisivat meille enää toista mahdollisuutta.
Tarkoituksenamme ei ole kuitenkaan olla pelkästään puolue. Siitä tulee sana Liike. Tiedostamme, että poliittisen muutoksen aikaansaamiseksi vaaditaan suurempi poliittisen ilmapiirin muutos. Se, että me olemme olemassa, normalisoi fasismia. Kyllä, elämme 20-lukua ja Suomesta löytyy fasistinen puolue. Se, että Tuukka Kuru oli torstaina Ylen pienpuoluetentissä kertomassa kuinka me haluamme poliiseille oikeuden käyttää etnistä profilointia ja kuinka me haluamme rajata sosiaaliturvan vain suomalaisille, normalisoi sanomaamme. Jos joku kertoo sinulle poliittisen mielipiteensä puku päällä ja naama näkkärillä ja toinen kertoo sen saman kasvot peitettynä tai netissä nimimerkin takaa, kumpi vaikuttaa normaalimmalta? Normalisointi on kaiken keskiössä.
Tuukalla ja Terhillä on molemmilla kokemusta puoluepolitiikasta. Tuukka oli mukana Muutos 2011 -puolueen alkutaipaleella. Terhi liittyi Perussuomalaisiin, kun se oli alle neljän prosentin puolue. Tästäkin syystä oli luontevaa lähteä perustamaan puoluetta, eikä järjestöä.
Miksi juuri tällä ajankohdalla? Miksei kymmenen vuotta sitten tai vasta kymmenen vuoden päästä. Uskon itse, että olemme osa laajempaa trendiä. Edellisen vuosikymmenen aikana maahanmuuttokriittiset populistiset puolueet alkoivat kasvaa ympäri Eurooppaa. Uusi trendi näyttää olevan niiden rinnalle nousevat ideologisemmat äärioikeistopuolueet.
En voi olla tässä kohtaa mainitsematta yhtä omista lempiaiheistani, metamodernismista. Metamoderni aikakausi on se, jota nyt elämme ja joka tulee postmodernin aikakauden jälkeen. Moni näistä aiemmin mainituista populistipuoluleista sopii niin sanotun ”postmodernin konservatismin” muottiin. Yksi sen toimintatavoista on uskottava kiistettävyys. Flirttaillaan fasistisella estetiikalla, mutta jos joku siitä huomauttaa kiistetään asia hieman virnistellen. Enhän minä voinut tietää, että sillä oli tuollainenkin merkitys. Rasismisyytöksiin vastataan vänkäämällä sanojen merkityksistä. Juu rasismi on paha asia, mutta emme me ole rasisteja. Te olette itse niitä oikeita rasisteja. Metamodernimpi lähestymistapa poliittiseen retoriikkaan on vain todeta, että kyllä, me olemme rasisteja. Mitäpä ajattelit tehdä asialle?
Miksi tämä puolue perustettiin juuri tässä muodossa? Miksi niin tuima ja räväkkä estetiikka? Miksi niin jyrkkä ja yksityiskohtainen ohjelma? Mistä ammennamme ideologisen perintömme?
Puolue on aina jäsenistönsä näköinen. Jos puolueen johtohahmot ovat niin sanotusti salaa radikaaleja, mutta luovat puolueelle maltillisemman julkisuuskuvan taktikointimielessä, tämä maltillisempi osuus vetää puoleensa niitä ihmisiä, joita juuri se viehättää. Lopulta he äänestävät maltillisemman linjan puolesta.
Meidän radikaali estetiikkamme ja tinkimätön ohjelmamme ovat filttereitä, jotka karsivat pois sellaiset ihmiset, jotka oisivat muuten tulleet muuttamaan puoluetta sisältä päin maltillisemmaksi suuremman äänimäärän toivossa. ”Joo kyllä minäkin pidän tuota ihan hyvänä asiana, mutta saako sillä ääniä?” Olemme saaneet juuri sen näköisen jäsenistön, jonka halusimmekin. Juuri se oli meidän päämääränä.
Jos olisimme kirjoittaneet lyhyemmän puolueohjelman, joka keskittyisi vain keskeisimpiin kysymyksiin, se olisi jättänyt ihmisille liikaa tilaa, johon asettaa omat poliittiset mielipiteensä. Jäsenistöstä olisi tullut ideologisesti liian kirjava. Me halusimme mahdollisimman yhtenäisen ja yhdenmukaisen jäsenistön. Jos esimerkiksi haluat maahanmuuttajat pois Suomesta, mutta suomalaisen luonnon suojelu ei oikein nappaa, paikkasi on jossain muussa puolueessa.
Ideologisen perinnön me ammennamme suomalaisista fasisteista, jotka vaikuttivat noin sata vuotta sitten. Siitä tulee Sinimusta. Viimevuosisadan alkupuolella fasismi levisi kaikkiin länsimaihin. Sen ilmenemismuodot vaihtelivat eri kansojen välillä, mutta sen peruselementit pysyivät samoina. Joissain maissa fasistisista liikkeistä tuli suuria, toisissa ne jäivät jalkoihin. Suomessa tätä aatetta edusti Isänmaallinen Kansanliike ja erityisesti sen nuorisojärjestö, Sinimustat. Toisen maailmansodan jälkeen olikin sitten hiljaisempi jakso. Nyt toinen aalto alkaa nousta. Me olemme osa sitä.