Viime lauantaina alkanut Hamasin yllätyshyökkäys Israelin maaperälle muokkasi perustavanlaatuisesti sitä tapaa, jolla Israel on tottunut käymään sotaa alistamiaan Palestiinan arabeja vastaan. Aiemmin turvallisesti yläilmoista käydyn yksipuoleisen tuhoamissodan sijasta Israel joutuikin Jom kippur -sodan tavoin vastustajan maaoperaation uhriksi. Sota tuotiinkin nyt sinne, minne muurit, lennokit, konekivääritornit ja miinoitteet olivat aiemmin estäneet pääsyn. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan israelilaiset pääsivät näkemään silmästä silmään vihollisensa, joka kykeni yllätyksen turvin taistelemaan sotilaallisesti ylivoimaista vastustajaansa vastaan huomattavasti aiempaa paremmassa asemassa. Iskun raivokkuus aiheutti Israelissa valtavaa tyrmistystä – kuinka sotilastiedustelun ja militarismin suurvalta paljastui näin kyvyttömäksi vastaamaan islamilaisen vastarintaliikkeen muodostamaan uhkaan?
Hamasin hyökkäys oli yllättävyydestään ja mittaluokastaan huolimatta Palestiinan alueen konflikteille melkoisen tyypillinen. Siihen kuului palestiinalaisten nopea isku vihollisen sotilas- ja siviilikohteita kohtaan sekä hallittu vetäytyminen takaisin omien tukialueidensa suojiin. Nopeaa iskua vastaan seuraa yleensä välitön Israelin vastaisku, joka on mittaluokaltaan aina moninkertainen palestiinalaisten hyökkäyksiin verrattuna, minkä vuoksi lähes 90% juutalaisten ja palestiinalaisten välisten sotien uhreista on ollut palestiinalaisia, ja näistä kuolleista suurin osa on ollut muita kuin taistelijoita. Juutalaisten tapa markkinoida sodan oikeutus sen siviiliväestöön kohdistuvalla kärsimyksellä on siten valheellinen, sillä Israelin operaatioiden merkittävin kärsijä ovat aina olleet palestiinalaiset siviilit.
Palestiinalaisten asema Israelissa ei ole häävi. Gazan kaistale on alle 400 neliökilometrin kokoinen alue, jossa asuu arviolta pari miljoonaa ihmistä äärimmäisen surkeissa oloissa. Puhdas vesi, sähkö ja kriittisten materiaalien saatavuus on aina kortilla, sillä alue on Egyptin ja Israelin piirittämä. Samaan aikaan, kun palestiinalaiset on toisaalla ajettu selkä Välimerta vasten lännessä, joutuvat heidän Länsirannalla asuvat maanmiehensä kärsimään alati laajenevasta juutalaisesta kansainvälisen lain vastaisesta siirtokuntaverkostosta. Israelin armeijan suojelemissa siirtokunnissa asuu yli 700 000 juutalaista, ja ne ovat ajan saatossa liittäneet itseensä alueen parhaimmat makean veden lähteet ja viljelysmaat, työntäen arabeja jatkuvasti pienemmälle alueelle, vaarantaen samalla tuhansien arabiperheiden elinkeinon. Rauhanomaisuuteen sitoutuneet maltillisemmat palestiinalaiset liikkeet eivät ole kyenneet millään tavoin estämään juutalaisvallan häikäilemätöntä laajentumista, mikä on lisännyt entisestään radikaalien islamististen vaihtoehtojen suosiota. Etnisessä konfliktissa siviilien ja sotilaiden raja hämärtyy helposti, sillä taistelua ei käydä kahden valtiollisen toimijan, vaan kahden toistaan poikkeavan kansan välillä. Kynnys nähdä raskaana oleva äiti tulevan vihollissotilaan kasvattajana on silloin hyvin matala.
Palestiinalaisten taistelu juutalaista ylivaltaa vastaan on synnyttänyt lukuisia tukimielenosoituksia eri puolilla länsimaita, ja niihin on osallistunut vasemmistolaisten ihmisoikeusaktivistien lisäksi kymmeniä tuhansia muslimitaustaisia maahanmuuttajia. Muslimimaahanmuuttajien nopea politisoituminen on herättänyt huolen monissa Euroopan juutalaisissa ja näiden eurooppalaisissa tukijoissa, osan heistä todetessa jopa ääneen, ettei monikulttuurisuus selvästi toimi. Hamasia ja palestiinalaisia tukeneet mielenosoitukset ovat saaneet eurooppalaiset päättäjät monissa maissa vaatimaan poliisivoimien välitöntä mobilisointia, sekä parhaimmissa tapauksissa, kuten esimerkiksi Ranskassa ja Isossa-Britanniassa, jopa Hamasia kannattavien ihmisten massakarkotuksia. Monikulttuurisuus muuttui siten eurooppalaisten päättäjien ja juutalaisyhteisöjen mielestä epäonnistuneeksi kokeiluksi vasta siinä vaiheessa, kun se alkoi suoraan uhkaamaan juutalaisten ja heidän todellisen kotimaansa Israelin poliittista valtaa. Kymmenet tuhannet maahanmuuttajien tappamat, raiskaamat, ryöstämät ja pahoinpitelemät valkoisen kantaväestön edustajat eivät siihen selvästi riittäneet.
Maahanmuuttajien ja juutalaisten välinen eturistiriita on monilta osin myös huvittava, sillä juutalaiset ovat toisen maailmansodan jälkeen olleet niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin monikulttuurisuuden ja massamaahanmuuton kiihkeimpiä kannattajia. Nyt Euroopan kaupungeissa Hamasin ja palestiinalaisten puolesta mieltään osoittavat maahanmuuttajat ovat Euroopassa monilta osin juuri sen työn ansiota, mitä juutalaisyhteisöt ja heidän tahtoaan mukailevat päättäjät ovat vuosikymmenten ajan lännessä tehneet. Samanlainen ilmiö nähtiin myös amerikkalaisen Black Lives Matter-liikkeen kanssa, jonka nousu tapahtui käytännössä täysin juutalaisen rahan avulla. Juutalaiset yhteisöt kannattivat liikettä täysin rinnoin niin kauan, kun se kohdisti tuhoavan raivonsa valkoisia amerikkalaisia vastaan. Siinä vaiheessa, kun liike osoittikin tukensa ”värillisille” palestiinalaisille ”valkoisia” juutalaisia vastaan, moni juutalainen alkoi syyttämään liikettä antisemitistiseksi, sekä osoittamaan varovaista tukeaan aiempia inhokkejaan, eli valkoisia konservatiiveja kohtaan.
Hamasin sota ei tosiasiallisesti ”herättänyt” juutalaisyhteisöjä mihinkään suuntaan, saati tehnyt niistä yhtään aiempaa myötämielisempiä valkoista nationalismia kohtaan. Aiempien liittolaisten, eli vasemmistolaisten, maahanmuuttajien ja mustien, siirtyessä tukemaan palestiinalaisia, joutuivat juutalaiset pakon edessä etsimään kannatusta uusista viiteryhmistä. Keksityt tarinat neljästäkymmenestä teloitetusta vauvasta sekä muista vastaavista yliampuvista veritöistä olivat omiaan herättämään valkoisten ”vastajihadistien” raivon, jotka näkivät palestiinalaisten operaatioissa maailmanlaajuisen Jihadin siemenen, jonka ainoa suojamuuri Israel tällä hetkellä on. Mitään yhteistä rintamaa nousevaa islamia vastaan ei kuitenkaan ole olemassa. Juutalaisyhteisöt ja Israelissa toimivat kolmannen sektorin järjestöt ovat jo vuosikymmenten ajan olleet kehitysmaista länteen kohdistuvan maahanmuuton suurimpia edistäjiä. Israel taas saa keskittyä röyhkeästi ajamaan omia intressejään Lähi-Idässä, aiheuttivat ne kuinka monta pakolaisaaltoa Eurooppaan tahansa.
Monikulttuuristuvan lännen suurimmat häviäjät ovat ne valkoiset konservatiivit, jotka yrittävät nähdä juutalaisissa liittolaisen kasvavaa muslimimaahanmuuttajien joukkoa kohtaan. Vaikka nämä konservatiivit tekisivät kaikkensa puolustaakseen Israelin juutalaista olemusta ja juutalaisyhteisöjen intressejä, näitä asioita eivät juutalaiset vastavuoroisesti myönnä yhdellekään eurooppalaisille kansalle nyt tai tulevaisuudessa. Pahimmillaan länsi ajautuu kollektiivisesti samaan tilanteeseen kuin Iso-Britannia, jossa kaksi suurinta puoluetta käytännössä kilpailee siitä, kumpi ajaa paremmin vieraiden kansojen, kuten juutalaisten ja muslimien etuja. Samaan aikaan vuosi vuodelta kuihtuva kantaväestö sysätään hiljaisen sivustakatsojan rooliin. Manipulointiyritykset, joilla yritetään mobilisoida valkoinen väestö taisteluun muslimien tai juutalaisten puolesta, ovat äärimmäinen loukkaus kaikille niille eurooppalaisille kansoille, joiden läsnäolosta molemmat edellä mainituista ryhmistä ovat riippuvaisia, mutta joita yksikään eurooppalainen kansa ei itse tarvitse.
Vaikka liikkeemme vastustaakin arabien ja muiden muslimitaustaisten maahanmuuttajien oleskelua niin Suomessa kuin Euroopassa, se tukee palestiinalaisten vapaustaistelua näiden omassa kotimaassaan paikallista miehittäjää vastaan. Aiemman ulostulomme mukaisesti kannatamme Israelin asettamista Euroopan laajuiseen boikottiin, kunnes juutalaisten laittomat siirtokunnat on purettu ja palestiinalaisille on viimein annettu mahdollisuus omaan kansalliseen itseilmaisuunsa omassa itsenäisessä kotimaassaan. Sinimusta Liike myös kehottaa juutalaisia noudattamaan omaa opetustaan etnisen monimuotoisuuden tuomasta rikkaudesta ja avaamaan Israelin rajat Euroopassa tällä hetkellä majaileville maahanmuuttajille!