Valikko Sulje

Blogit

Valkoinen Vappu: Lauri Hokkasen puhe

Twitter lauri

Hyvää vappua, Tampere.

Meillä suomalaisilla on valitettavan huono kansallinen itsetunto. Se vajosi alimmilleen kylmän sodan aikana, kun ajattelimme kansallisen olemassaolomme riippuvan siitä mitä suuri punainen naapurimme, Neuvostoliitto omista tekemisistämme tuumii.

Tällainen ajattelutapa voidaan kiteyttää sanoihin ”voi ei, mitäköhän muutkin nyt ajattelevat”.

Kun muut maat ajavat omia etujaan, me tottelemme kiltisti direktiivejä. Selittelemme tätä itsellemme parhain päin puhumalla kuvitteellisesta luottamuspääomasta. Tarvitsemme Suomen, joka uskaltaa röyhkeämmin ajaa omaa asiaansa maailmalla. Saadaksemme sen, meidän tulee ensin itse ajaa röyhkeästi Suomen, suomalaisten ja suomalaisuuden asiaa täällä Suomessa. Voidaksemme tehdä niin, meidän tulee vähät välittää siitä, tykkääkö yhteiskunta meistä yksilöinä vai ei.

Minä en murehdi mitä muut minusta ajattelevat. Jos murehtisin, en olisi tässä. En olisi ollut mukana perustamassa radikaalia, traditionalistista ja suomenmielistä puoluetta. En olisi kiertänyt Suomen toreja keräten kannattajakortteja ja keskustellen ihmisten kanssa kasvotusten meidän poliittisista päämääristämme. Olisin pitänyt omat valtavirrasta poikkeavat mielipiteeni itselläni ja alistunut poliittisten vastustajieni kulttuurilliseen hegemoniaan. Eläisin astumatta kenenkään varpaille ja sanomatta mitään, mikä voisi ärsyttää toista. Myötäilisin muiden mielipiteitä.

Sen sijaan olenkin aikanaan päättänyt edistää tätä aatetta omalla nimelläni ja naamallani, täysin avoimesti ja julkisesti. Olemme tarkoituksella luoneet liikkeen, joka vetää puoleensa tämän tyyppisiä ihmisiä ja työntää luotaan ne, jotka arkailevat asiansa kanssa. Parlamentaariseen vaikuttamiseen pyrkivänä liikkeenä kansan mielipiteellä on totta kai meille merkitystä, mutta vain politiikan teon lopputuloksena, ei sen lähtökohtana. Tavoitteemme on normalisoida se, mitä itse pidämme normaalina ja saada kansa pitämään epänormaalina sitä, mitä me pidämme epänormaalina.

Se mikä tänään näyttää räväkältä ja hurjalta, saattaa tulevaisuudessa olla totuttua ja tavallista. Joku voi useamman vuoden päästä todeta, että ”niin mitä? Sinimusta Liike marssii Tampereella vappuna? No mitä sitten? Niinhän ne on ennenkin marssineet. Ei siinä ole mitään uutta eikä ihmeellistä.”

Mistä me sitten ammennamme oman ideologisen perintömme? Miksi meidän värimme ovat sininen ja musta? Perintömme tulee Lapuan Liikkeeltä, Isänmaalliselta kansanliikkeeltä ja heidän nuorisojärjestöltään, Sinimustilta. No, mutta eivätkö nämä tahot olleet aikanaan murtamassa lakkoja ja vastustamassa kaikkea punaista? Kyllä. Kyllä hekin ovat itse aikanaan vappua viettänet ja heillä oli tapahtumissaan tuhansia osallistujia. No miksi ihmeessä me sitten olemme täällä, Suomen punaisimmaksi mielletyssä kaupungissa sen punaisimpana päivänä julistamassa Valkoista Vappua? Teimmekö tämän vain vittuillaksemme? Siksi koska on vaan niin hienoa olla röyhkeä ja uhmakas? No, osittain kyllä, mutta myös osittain ei. IKL:n aikana suurin uhka Suomelle oli kommunismi. Meidän aikanamme se on väestönvaihto. Omat talouspoliittiset linjamme ovat enemmän vasemmalle kallellaan kuin noin sata vuotta sitten vaikuttaneilla esikuvillamme. Se mikä tänään on puettu punaiseen, ei enää ole ensisijaisesti punaista vaan liberaalia. Nykyvasemmiston aatteen syvintä ydintä on monikulttuurisuus ja seksuaalivähemmistöjen asiat. Me ajamme suomalaisten duunarien etua, mutta vain suomalaisten. Väestönvaihto näkyykin kaikkein selkeimmin juuri matalapalkka-aloilla. Vastakkain eivät olekkaan enää valkoinen ja punainen, vaan valkoinen ja ruskea.

Overtonin ikkuna kuvaa sosiaalisesti hyväksyttävän politiikan rajoja. Sen sisälle jäävien asioiden ja aatteiden edistämisen katsotaan yleisesti olevan normaalia ja sopivaa ja ulkopuolella olevien edistämisen epänormaalia ja epäsopivaa. Yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamisen tärkein tavoite onkin Overtonin ikkunan siirtäminen. Poliittiset vastustajamme ovat erittäin onnistuneesti siirtäneet ikkunaa heitä kohti. Vain joitain vuosikymmeniä sitten he elivät meidän kulttuurillisessa hegemoniassamme. Nyt roolit ovat toisin päin.

Meillä onkin siis valtaannousun mallisuoritus tarkasteltavanamme. Kun katsotaan tätä kulttuurillista muutosta vähän tarkemmin, voidaan todeta ikkunan siirtyvän shokeeraamalla, ei varovaisesti hivuttamalla. Räväkät tempaukset ja uhmakas vastakkainasettelu ovat omiaan luomaan otsikoita. Olemmekin saaneet kiitettävän määrän palstatilaa Hesarista omalla toiminnallamme. Osan pelkällä olemassaolollamme. Tiesimme jo etukäteen, että jos pidämme vappumarssin Tampereella, anarkistit eivät kykene olemaan antamatta meille huomiota ja näkyvyyttä. He saapuivatkin paikalle juuri meitä varten. Olisin ainakin itse pettynyt, jos he olisivat jääneet kotiin.

Me puhumme paljon tilan haltuunottamisesta. Tilaa ei pyydetä, se otetaan. Sosiaalisen median mainoksissa ilmaisimme kutsuneemme itse itsemme Tampereelle. Tapahtuman kutsuminen Valkoiseksi Vapuksi oli tietoinen provokaatio. Tämäntyyppinen röyhkeys ei ole puhisevaa henkselien paukuttelua, vaan harkittu strategia. Edistääksemme aatettamme sellaisessa kulttuurillisessa hegemoniassa, joka on sille vihamielinen, meidän tulee käyttää vähän kyynärpäitä.

Taloudellisesta romahduksesta voi aina nousta, mutta jos kansa kerran katoaa, peli on kerrasta poikki. Tämä tarkoittaa, että häviö, edes kunniakas häviö, ei ole meille vaihtoehto. Käänteisesti ilmaistuna, meidän tulee voittaa keinolla millä hyvänsä. Emme tulisi koskaan saavuttamaan vallitsevassa poliittisessa ympäristössä yhtään mitään, jos pyrkisimme olemaan sovinnollisia ja anteeksipyyteleviä. Jos alistuisimme vastustajiemme sanelemiin määritelmiin siitä, mikä on hyvää ja mikä pahaa samalla kuitenkin argumentoiden, että se mitä me edustamme ei ole pahuutta, koska syyt x, y ja z ja itseasiassa nuo toiset ovatkin niitä oikeita pahiksia. Röyhkeys on siis sekä minimivaatimus, että työkalu, joka voi tilanteesta riippuen antaa hetkittäisiä etulyöntiasemia.

Me ajamme Suomen, suomalaisten ja suomalaisuuden asiaa julkisesti, avoimesti, omilla nimillä ja naamoillamme, anteeksipyytelemättä ja nöyristelemättä. Me emme murehdi, että ”voi ei, mitäköhän muutkin nyt meistä ajattelevat”. Tarkoitus todellakin pyhittää keinot ja röyhkeys, on kuin onkin hyve.

Lausun lopuksi vielä sanat, jotka Elias Simojoki lausui vuonna 1933, mutta jotka pitävät paikkaansa edelleen.

”Jos tämä liike ei olisi saanut niin paljon vastustusta osakseen kuin se on saanut, olisi se ollut kuolleena syntynyt.”

Hyvää valkoista vappua, Tampere.