Valikko Sulje

Blogit

Puheenjohtajan terveiset: Huomioita Ukrainan sodasta

Ukrainan sota on kestänyt nyt hieman yli kaksi viikkoa, eikä alun alkujaan lyhyeksi kaavailtu operaatio ole hyökkääjän näkökulmasta saavuttanut vielä yhtäkään strategista päämääräänsä. Ukrainan puolustus, jonka eliniäksi arvioitiin viime vuoden joulukuussa vaivaiset 40 minuuttia. 40 minuutin sijasta Ukrainan armeija on kyennyt ylläpitämään tehokasta vastarintaa jokaisella rintamalohkolla hyökkääjää vastaan, jonka ylivoima erityisesti panssarivoimissa ja epäsuorassa tulessa on paperilla suorastaan musertava.

Länsimainen media on nostanut esiin matalalla kynnyksellä Venäjän armeijan epäonnistumisia, jotka ovat saattaneet maalailla konfliktista ehkä turhankin valoisan kuvan. Venäjän alkupään epäonnistumiset perustuivat pitkälti ukrainalaisen vastarinnan törkeään aliarviointiin, joka näkyi operaation toteutuksessa, joka muistutti monilta osin koko maan pikaista haltuunottoyritystä ilman venäläisten yhtymien vahvuuksien täysmääräistä hyödyntämistä. Tämän aliarvioinnin johdosta Venäjän saarrostukseen joutuneet erikoisjoukotkin olivat välillä hätää kärsimässä laadullisesti paljon heikompia ukrainalaisyhtymiä vastaan.

Venäjän naapurimaiden ei tule kuitenkaan tuudittautua siihen, että Venäjän armeijan suorituskyky pysyisi yhtä vaatimattomana myös tulevissa konflikteissa. Paremmin varustettua vastustajaa, kuten esimerkiksi Suomen puolustusvoimia vastaan, Venäjä pyrkisi todennäköisesti hyödyntämään huomattavasti enemmän epäsuoran tulen ylivoimaa ennen maajoukkojen etenemistä. Venäjän maahanlaskukapasiteetti on yksi maailman suurimmista, joten mahdollisuus suuriin ja uhkarohkeisiin maahanlaskuoperaatioihin olisi läsnä myös Suomen ja Venäjän välisissä sotilaallisessa yhteenotossa. Suomelta tulee löytyä siten moniulotteinen, joustava ja tehokas puolustusjärjestelmä, joka on kyvykäs estämään maahan laskettujen venäläisten laskuvarjojääkäriyhtymien ja raskaasti kalustettujen maavoimien linkittyminen.

Korkean maanpuolustustahdon ja perinteisen jalkaväkiaseistuksen lisäksi Suomen armeijan tulee kyetä varustukseltaan vastaamaan niitä valtteja vastaan, joissa Venäjän ylivoima on selkein. Näitä ovat erityisesti venäläisen panssarikaluston lukumäärä ja epäsuoran tulen monimuotoisuus. Maavoimien suorituskyvyssä suomalaiset kykenisivät taistelemaan tasaisemmalla pelikentällä, sillä Suomen puolustusvoimilla on maan pienestä väkiluvusta huolimatta lähes 300 000 tuhannen sotilaan sodan ajan vahvuus, jota tukee yksi Euroopan suurimmista kenttätykistöistä. Suomen ilmavoimilla on myös kova maine erityisesti lentäjiensä ammattitaidon osalta, ja viimein lukkoon lyöty HX-hanke mahdollistaa myös tulevaisuudessa uskottavan ilmapuolustuksen ylläpitämisen.

Ukrainan sota on lisännyt ymmärrettävästi suuresti suomalaisten Nato-myönteisyyttä, joskin tuossa keskustelussa unohtuu usein se, että oli Suomi liittoutunut valtio tai ei, sen puolustus tulee tosiasiallisesti aina nojaamaan ensisijaisesti sen omiin puolustusvoimiin. Puolustusvoimiemme rahoitusta on viime vuosien aikana leikattu kymmenien miljoonien eurojen edestä, jonka seurauksena varusmieskoulutuksen palveluspäivien ja kenttäharjoitusten määrä on pienentynyt. Myös maanpuolustuksen kannalta tärkeitä kalustohankintoja on jouduttu siirtämään tulevaisuuteen.  Jotkut kansanedustajistamme vastustivat myös HX-hanketta, jonka tarkoituksena oli turvata Suomen ilmapuolustuksen toimintakyky myös tulevina vuosikymmeninä. On hyvä muistaa, ettei yksikään sotilasliitto korvaa uskottavan kansallisen puolustuksen merkitystä, eikä kyseistä puolustusta kyetä järjestämään ilman varmistettua rahoitusta ja oikeaa tahtotilaa. Sinimusta Liike vaatiikin sodan ajan vahvuuden kasvattamista ja puolustusvoimillemme kohdistettua tuntuvaa lisärahoitusta.

Sota on myös osoittanut sen, että eurooppalaiset kykenevät vielä tuntemaan vilpitöntä solidaarisuutta toisia valkoisia kansoja kohtaan. Perinteisesti turvapaikanhakijoihin nihkeästi suhtautuvat Itä-Euroopan maat ovat olleet alusta lähtien Ukrainan suurimpia tukijoita, ja tälläkin hetkellä Puola tarjoaa suojaa 1,4 miljoonalle ukrainalaiselle pakolaiselle. Suomalaisten tuki Ukrainalle on ollut lähestulkoon yksimielistä, eikä ukrainalaisille naisille ja lapsille myönnetty väliaikainen turvapaikka ole herättänyt voimakkaita vastareaktioita muuallakaan Euroopassa.

Kaikkia tahoja tämä paneurooppalainen solidaarisuus ei kuitenkaan miellytä. Lukuisat turvapaikka-aktivistit ja valkoisiin vihamielisesti suhtautuvat vasemmistopoliitikot ovat olleet katkeria siitä, ettei ukrainalaisiin naisiin ja lapsiin kohdisteta samanlaista epäluuloisuutta kuin vuosikymmenten ajan valheellisin perustein Eurooppaan rantautuneihin arabeihin, afgaaneihin ja afrikkalaisiin, jotka ovat muuttaneet aiemmin eurooppalaisista kaupungeista entisten kotimaidensa kaltaisia viidakoita. Veri on vettä sakeampaa, eikä yhtäkään valkoista voi pakottaa rakastamaan niitä ihmisiä, jotka eivät ole kyseisen rakkauden arvoisia. Sinimusta Liike kannustaa kaikkia jäseniään helpottamaan ukrainalaisten siviilien hätää joko tavara -tai rahalahjoituksin, sekä lahjoittamaan rahaa Ukrainan maanpuolustuksen mahdollistamiseksi.

Lopuksi haluaisin vielä perustella, miksi Sinimusta Liike seisoo tässä konfliktissa Ukrainan puolella. Liikkeemme tiedostaa hyvin sen, minkälaisia vaaroja minkä tahansa maan länsi-integraatioon sisältyy, kuin myös sen, ettei Ukrainan nykyinen hallinto tai yhteiskuntajärjestelmä edusta moniltakaan osin kansallismielisiä ihanteita. Tämän saman ajatuksen allekirjoittavat myös monet ukrainalaiset nationalistit, jotka ovat parasta aikaa rintamalla taistelemassa Venäjän monietnistä imperiumia vastaan, joka on julistanut puhdistavansa heidän kotimaansa ”natseista”, joka tarkoittaa käytännössä kaikkia niitä ihmisiä, joista Kremlin miehityshallinto ei tykkää. Venäjän toteuttamissa iskuissa on jo nyt kuollut useita satoja ukrainalaisia siviileitä, jotka ovat joutuneet raketinheittimien, miinojen ja lentopommien uhreiksi. Ukrainalaisen maanpuolustushalukkuuden kyseenalaistaminen on näissä olosuhteissa mautonta, eikä yksikään kansallismielinen järjestö voi syyttää heitä kotimaansa puolustamisesta. Ukrainalaiset nationalistit eivät taistele juutalaisoligarkkien, LGBT-oikeuksien tai massamaahanmuuton puolesta, vaan sitä tahoa vastaan, joka murhaa, raiskaa ja ryöstää heidän kotimaataan tsetseenien, keskiaasialaisten ja muiden muukalaisten avustamana.

Ukrainan sota on myös nostanut yleiseksi ihailun kohteeksi jälleen valkoisen omaa kotimaataan puolustavan heteromiehen, joka on nykyaikana äärimmäisen harvinaista. Aiemmin lähes pyhimyksen asemaan nostetut ilmastoahdistujat, transsukupuoliset tai ”ruskeat tytöt” ovat kadonneet lähes kokonaan lehtien sivuilta, eikä yksikään vasemmistoaktivisti tai liberaali ole kehdannut enää sanoa, kuinka valtioiden väliset rajat ovat täysin kuvitteellisia, tai ettei esimerkiksi ukrainalaisuutta ole oikeasti olemassa. Sodan aiheuttamat elämän ja kuoleman kysymykset ovat niitä, joihin liberaali valtajärjestelmä ei kykene vastaamaan, sillä sen ylläpitämät ”demokraattiset arvot” perustuvat ainoastaan materiaaliselle yltäkylläisyydelle ja yksilöiden liialliselle vapaa-ajalle.

Kansallismielisten tulisikin nostaa keskusteluun omia tulokulmiaan, jotka ovat huomattavasti lähempänä elämän raadollista ja inhorealistista puolta, kuin liberaalien valheelliset taivaanrannan maalailut. Monet liberaalien tärkeimmistä ihanteista katoavat siinä hetkessä, kun ensimmäinen raketti räjähtää omassa kotikaupungissa. Silloin hattaranpehmeästä lännestä kuoriutuu jälleen valkoisten sotureiden maanosa.