2000-luvun alussa kävin yläastetta pienessä 10 000 ihmisen maalaiskunnassa mikä oli muutama vuosi aiemmin julistautunut kaupungiksi. Monikulttuurisuutta edustivat kaupungin 4 kebab-ravintolaa joista kolmesta nuoriso sai vaivatta ostettua tupakkia ja yhdestä jopa alkoholia ihan vain näyttämällä kirjastokorttia. Tuohon aikaan käytiin myös Irakin sotaa. Ajoimme kerran serkun Fiat Unolla yhden kebab-kioskin eteen ja serkku sanoi käyvänsä pikaisesti kioskissa. Kun hän tuli takaisin hän totesi, etten ikinä usko mitä kassalla ollut nainen hänelle ehdotti. Kysyin, että mitä? Kassalla ollut nainen oli valmis maksamaan 1000€, jos serkkuni olisi mennyt hänen kanssaan naimisiin, ettei tämän tarvitse palata Irakiin.
2005 aloin pyöriä enemmän Turussa, jossa monikulttuurista menoa alkoi olemaan jo vähän joka puolella unohtamatta mustalaisia, noita maassamme +500 vuotta asuttaneita ”jekuttajia”. Viimeksi mainittujen kanssa sai aina vähän väliä olla varpaisillaan Hansakorttelissa, jossa nuorena tuli paljon vietettyä aikaa. Heillä oli tapana etsiä konfliktia pienemmistäklin asioita ja sitä kautta päästä haastamaan riitaa. Varissuo ja Lauste tulivat myös pian tutuiksi niiden ”Kulttuurisesta rikkaudestaan”. Muokkasimme Guns & Rosesin Take me down to the paradice city kappaleen muotoon ”Take me down to the pakolais city, where the people are brown and the girls are ugly”. Tämän omistimme Lausteelle, jossa jonkin verran pyörimme.
Armeijan jälkeen iski skinivaihe elämässäni. Osteltiin kaasunaamareita halvalla varustelekasta, paitoja joissa luki mm. Kiitos 1918 ja nuorempi Mannerheim komeili tekstin yllä ja myös se kuuluisaksikin tullut ”Suomalainen työmies” t-paita missä oli Suomen leijona rataksen sisällä. Tietty kämpään piti saada Kriegsmarine lippu, jonka edessä sitten otettiin kuvia kaasunaamarit päässä. Kiinnostus kansallissosialismiin alkoi niinkin pienestä kuin isoista kuvakirjoista, joissa oli kuvia toisesta maailmansodasta. Niitä katselin aina innostuneena lapsena isovanhempieni luona.
Joka kerta, kun jossain näkyi ulkomaalaisia nuorisoa ei voinut olla pistämättä merkille miten levottomasti ja kovaäänisesti he käyttäytyivät. Seurustelin 2014 vähän aikaa naisen kanssa joka asui Varissuolla. Hän asui suoraan koulun kentän yläpuolella lähes ylimässä kerroksessa. Joka ilta monikulttuurinen nuoriso piti heille ominaista älämölä mitä meikäläiset kutsumme ”Äbläwäbläksi”. Sinä kesänä ei voinut myöskään olla huomioimatta, että hälyytysajoneuvojen ääniä kuului lähes joka tunti vaikkei oltu keskustassa vaan lähiössä. Sain kuulla, että kerran kun meillä oli naisystäväni kanssa herkkä hetki parvekkeella oli meidän touhuja katsonut naapurin mustapekka silmät kiiluen.
Tässä kohtaa aloin kiinnostumaan Perussuomalaisista ja ajattelin, että heidän kauttaa voisin jotenkin vaikuttaa tätä epämieluisaa kehitystä vastaan. Minut otettiin siellä hyvin vastaan. Sain luottamustoimia paikallisyhdistyksestä, piiristä ja toimin jonkin aikaa myös nuorten piirin puheenjohtajana. Lautamieheksikin olisin päässyt, mutta työantajalleni tämä ei käynyt. Toiminta perussuomalaisissa oli kokoustamista ympäri maakuntaa ja Turussa, telttatapahtumia joissa paistoin monesti lettuja, kampanjointia eri vaaleissa ja lehtiin ja blogeihin kirjoittamista ja tietysti kohokohtina aina puoluekokoukset, nuorten syyskokoukset ja kesäleirit.
Meno näytti kuitenkin menevän pikkuhiljaa aina liberaalimpaan suuntaan, etenkin nuorissa alkoi olla tiettyjä henkilöitä, jotka hehkuttivat ”kansallisliberalismia”. Tähän kuitenkin vastapainoksi alkoi etnonationalismi nostaa päätään nuorisojärjestössä, jolloin puoluejohto puuttui peliin ja asetti nuorisojärjestölle tiukat ehdot tämän kehityksen estämiseksi. Muistan Timo Soinin sanoneen Turun puoluekokouksessa, että jos haluat muuttaa puoluetta niin liity siihen.
Erosin nuorisojärjestöstä ja puolueesta joskus 2018 – 2019 taitteessa ja olin muutaman vuoden ”tuuliajolla” keskittyen töihin.
Istuimme ystäväni kanssa iltaa kahdestaan kämpilläni eräänä viikonloppuna. Kaverin ex-naisystävä kysyi, että voisiko hän ja hänen pari kaveriaan tulla meille istumaan. Ehdotin, että mitä jos menisimme lähikuppilaan istumaan. Sovimme treffit sinne. Vietimme siellä aikaa pilkkuun asti. Tämän jälkeen yksi naisista kertoi, että hän tietää yhden paikan missä olisi jatkot. Kävelimme sinne päin ja näimme kun vastassa oli kaksi Lähi-idästä kotoisin olevaa miestä. Sanoimme naisille, että me emme ainakaan ole näiden kämpille tulossa ja toivotimme hyvät illanjatkot. Aamulla joskus kuuden aikaan kaverin ex-naisystävä oli laittanut meseen viestiä, että heidät oli raiskattu. En aluksi uskonut, mutta hän sinnikkästi tivasi minulta meidän yhteisen tutun numeroa, että tämä tulisi hakemaan heidät autolla pois tyksistä. Miettisin, että ei tämä voi helvetti jatkua näin.
Töissä työparina työskennellyt kurdikin pääsi lehtiin, kun tämä oli hyväksikäyttänyt 14-, 16- ja 17-vuotiaita tyttöjä.
Vuosi sitten tuli esille, että on käynnistymässä uusi puolueprojekti nimeltä Sinimusta Liike. Sen arvot ja aatemaailma vastasivast täydellisesti omiani. Eniten tässä projektissa kiinnosti se asia, että kyseisessä liikkeessä voi olla täysin oma itsensä eikä omia heitetä bussin alle vaan heitä puolustetaan ja tuetaan. Tosin kuin eräissä puolueissa on tapana harjata, jos ulostulo ei ole täysin salonkikelpoista.
Tässä vaiheessa ollaan nyt ja paljon jäi varmasti kertomattakin, mutta näin minun poliittinen herääminen ja kehittyminen on lyhykäisyydessään tapahtunut.