Tervehdys kaikille kansallismielisille ja tervetuloa Sinimustan Liikkeen kolmanteen vapputapahtumaan!
Työelämä ja sen tulevaisuuden suuntaviivat ovat harvoin olleet niin kiihkeän keskustelun kohteena kuin nyt kuluneen lakkokevään aikana. Valtiotalouden tasapainotustoimia ajava hallitus on törmännyt lujaan ammattiyhdistysvetoiseen vastarintaan, minkä lisäksi taustalla vaikuttaa vahvasti myös puoluepoliittinen valtapeli, jossa lakkoileva osapuoli pyrkii samanaikaisesti osoittamaan mieltään niin työelämän heikennyksiä kuin myös laajemmin istuvaa hallitusta vastaan. Karkea jako valtaapitävään oikeistoon ja lakkoilevaan vasemmistoon laittaa kansallismielisen työntekijän vaikeaan asemaan – tulisiko hänen kannattaa pitkälti Elinkeinoelämän keskusliiton sanelemia muutoksia vain siksi, koska hallituksessa vaikuttaa ainakin näennäisesti isänmaallisia toimijoita, vai tulisiko hänen toimia vasemmisto-opposition apuna, vaikka se tarkoittaisi samalla tuenilmausta epäkansalliselle maailmankatsomukselle? Mikäli pyrkimyksenä olisi tehdä reaalipoliittinen valinta näiden huonojen vaihtoehtojen väliltä, olisiko valinta silloinkaan aivan yksinkertainen? Eikös työehtosopimusten polkemisesta, paikallaan junnaavasta palkkakehityksestä ja yhteiskunnan sisäisistä tuloeroista kovaan ääneen mankuva vasemmisto itse kannata juuri sen kaltaista politiikkaa, joka tekee maastamme lopulta EU:n alaisen markkinapaikan, jonka taloudellista arkea siivittää työvoiman ja pääoman vapaa liikkuvuus? Miten taasen vastavuoroisesti isänmaalliseen ajatteluun sopii ajatus oman kansan kaikista heikoimmassa olevilta leikkaaminen, vuokratyön ja määräaikaisten työsopimusten helpottaminen, Suomen työmarkkinoiden avaaminen kehitysmaalaisille, ja vieläpä näiden maahan saapuvien kehitysmaalaisten ennätyssuuri mittakaava? Helppoja vastauksia ei selvästi ole tarjolla!
Nykyisen vastakkainasettelun aikana on kuitenkin nähtävissä, että merkittävä määrä, mahdollisesti enemmistö isänmaallisesti ajattelevista ihmisistä kannattaa oikeistolaista talouspolitiikkaa, jota voidaan luonnehtia kapitalistiseksi, talouskasvukeskeiseksi ja individualistiseksi politiikaksi. Kyseisen ajatteluun lukeutuu usein ihanne valtion rajatusta roolista, sekä vapaiden käsien antamisesta taloudellisille toimijoille, joiden mahdollistama talouskasvu hyödyttää lopulta kaikkia yhteiskunnan osia. Yhteiskuntavastuun, taloudellista voittoa haittaavien perinteiden, arvojen tai ympäristön kantokyvyn kaltaiset asiat ovat harvoin tämän maailmankatsomuksen keskiössä, ja hyvin usein ne nähdään ainoastaan talouskasvun jarruina. Tämä näkyy hyvin esimerkiksi niissä kannanotoissa, joissa yritetään tehdä sunnuntaista normaali työpäivä muiden joukossa, tai huolestuneissa kommenteissa, joissa päivitellään lapsensaamisen vaikutusta ihmisten työuralle. Ajatus siitä, että perheen kanssa vietetty aika olisi pois jostain ”tärkeämmästä”, tai että viikossa ei saisi olla yhtään yhteistä vapaapäivää, on kansallismieliselle vieras. Voisipa melkein sanoa, että kyseinen maailmankatsomus on monilta osin sen vastakohta.
Vapaaseen markkinatalouteen hullaantunut konservatiivi tai populisti olettaa herkästi, että julkinen valta olisi yhteiskunnan ainoa poliittinen toimija, ja ainoa, joka pyrkii vaikuttamaan siihen, mitä ihmiset saavat sanoa, tehdä tai ostaa. Monet saattavat jopa ihailla Yhdysvaltojen kaltaisia maita, joissa kaikenlaiset mielipiteet nauttivat ainakin jonkinlaista juridista suojaa oikeudellisilta sanktioilta. Tätä vapauden illuusiota on kuitenkin helppo haastaa muutamilla ajatusleikeillä. Kuvitelkaapa mielessänne tilanne, jossa julkinen valta ei takaisi millään tavoin yksittäisen ihmisen terveydenhuoltoa, koulutusta tai asumista, eikä osallistuisi kyseisten palveluiden tuotantoon. Tämän kaltaisten perustarpeiden siirtyminen yksilön omalle vastuulle johtaisi tietenkin siihen, että henkilön työllistymisestä tulisi huomattavasti nykyistä kriittisempi asiantila. Mitä tärkeämpi asia henkilön työllistymisestä tulee, sitä suurempi valta on hänen työnantajallaan, jonka maksama palkka tarkoittaisi pelkän käytössä olevan rahan lisäksi myös pääsyä terveydenhuollon, asumisen ja muiden elintärkeiden palveluiden piiriin. Mikäli henkilön ja hänen perheensä pääsy näiden palveluiden piiriin vaatisi yksityisen työsuhteen olemassaoloa, sitä suurempi kynnys hänellä on sanoa tai tehdä mitään, mikä saatettaisiin tulkita yritystä haittaavaksi toiminnaksi.
Se, mitä edellä mainitut populistit ja konservatiivit eivät ymmärrä, on se, että myös yritykset ovat poliittisia vallankäyttäjiä, ja häikäilemättömyydessään usein julkista valtaakin pahempia. Suuryritysten, sekä näiden taustalla vaikuttavien Blackrockin kaltaisten ylikansallisten suurrahastojen agenda on vapaille kansallisvaltioille yksinomaan haitallinen. Ensi alkuun monien näiden miljardiluokan toimijoiden päämääristä näyttävät muistuttavan vasemmistolaisia ihanteita – kuten esimerkiksi kosmopoliittisuuden ja rajattoman maailman ihannointi, rodullinen monimuotoisuus, feminismi ja DEI:n kaltainen ”vastuullinen rahoitus”, vaikkakin näiden ihanteiden taustalla vaikuttavat aivan muut, kuin humanistiset ideaalit. Suuryritysten kannalta mikään ei ole niin houkutteleva tilanne, kuin työvoiman loputon tarjonta, jonka taloudellista hyväksikäyttöä eivät enää hidastaisi uskonnolliset juhlat, työehtosopimukset tai etniset sidonnaisuudet. Tällä monimuotoisuudella on myös selvä taloudellinen kannustin – mitä monimuotoisempi yritys on, sitä edullisempaa lainoitusta se saa ”vastuullisen liiketoimintansa” laajentamiseen.
Suuryritysten voiton maksimointiin tähtäävä agenda asettaa valkoisen työntekijän siten vaikean tilanteen eteen, sillä kirjoittamalla työsopimuksen, hän myös sitoutuu tahtomattaan työnantajansa vuosi vuodelta laajentuviin yhteiskunnallisiin päämääriin. Mikäli työnantajan arvoihin lukeutuvat esimerkiksi monimuotoisuus, rasisminvastaisuus ja LGBT-oikeudet, niiden rikkominen jopa työntekijän omalla vapaa-ajalla voi johtaa työsopimuksen purkamiseen, tai vähintäänkin työpaikan sisäisiin painostusyrityksiin. Mikäli entistä suurempi osa työntekijän tai hänen perheensä perustarpeista riippuu suoraan työnantajan mahdollistamista tuloista, sitä suurempi kynnys kyseisellä henkilöllä on sanoa ääneen ensimmäistäkään kriittistä mielipidettä. Tämä johtaa helposti siihen tilanteeseen, jota Yhdysvalloissa näemme: rahoittajien mielipiteitä valvovat ihmisoikeusaktivistit terrorisoivat työpaikkoja, samalla kun perheelliset konservatiivit vaikenevat. Jos joku sanoo, että tämän kaltainen yrityksille ulkoistettu mielipidekontrolli on yhtään julkisen vallan suorittamia vihapuherangaistuksia vapaampaa, valehtelee.
Tämän kehityksen vaikutus suomalaisiin työmarkkinoihin on ilmeinen – mitä epävarmempaa työelämästä tulee, ja mitä verisempää kilpailua harvoista avoimista työpaikoista käydään, sitä suurempi valta ylikansallisilla suuryrityksillä on asettaa ehtoja työntekijöidensä käytökselle ja yhteiskunnalliselle osallisuudelle myös työajan ulkopuolella. Poliittiset puheet, joissa kannatetaan irtisanomissuojan helpottamista, työn määräaikaisuuden lisäämistä, ”paikallista sopimista” ja yleissitovuudesta luopumista, ovat tämän vaarallisen kehityksen ensiaskelia. Yksikään kansallismielinen työntekijä ei ole niin ahkera, etteikö hänelle löydetä halvempi korvaaja Suomen ulkopuolelta, eikä yksikään työnantaja ole niin myötämielinen, että se kestäisi yksittäisen työntekijän mielipiteiden aiheuttamia palautetulvia, ellei julkinen valta siihen kyseisiä yrityksiä lailla velvoittaisi. Monilta osin julkinen valta ja sen kyky suitsia alati amerikkalaistuvan yritysmaailman toimintaa, on kansallismielisen paras liittolainen.
Talousoikeistoon ankkuroitunut populistinen liike tekee siten omille kannattajilleen melkoisen karhunpalveluksen puhuessaan suurpääoman suulla. Heikentämällä irtisanomissuojaa, se ei tosiasiallisesti helpota laiskojen, vaan rahoittajien kannalta ei-toivottujen, työntekijöiden irtisanomista. Purkamalla julkista palveluntuotantoa se työntää ihmiset paljon nykyistä enemmän yksityisten markkinoiden armoille, ja vähentää heidän mahdollisuuksiaan osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. Sitoutumalla ikuisen talouskasvun harhaan, se avaa ovet Suomen ulkopuolisille työntekijämassoille ja tärvelee niitä kulttuurillisia ja työvoimapoliittisia jäänteitä, jotka vielä hidastavat työntekijöiden taloudellista hyväksikäyttöä. Kyseisen kehityksen lopputulos on yhteiskunta, jonka ainoa olemassaolon syy on liikevoiton mahdollistaminen sekä kulttuurillisen hegemonian ulkoistaminen amerikkalaisille pankkiireille. Tämän kaltaisessa maailmassa jokainen yksilö on aina korvattavissa ja jokainen työsopimus voi aina päättyä silmänräpäyksessä, jättäen siitä riippuvaisen ihmisen avuttomaan tilaan ilman yhteiskunnan tukiverkkoja.
Tämän takia voidaankin todeta, että aito kansallismielisyys on jo olemukseltaan antikapitalistista, sillä se nostaa aina kansallisen yhtenäisyyden yksittäisen liikevoiton yläpuolelle. Korottamalla etnisesti yhtenäisen kansakunnan yhteiskunnallisen olemassaolon perustaksi, se myös toimii rajattoman ja juurettoman maailman vastakohtana. Etninen yhdenmukaisuus, perhekeskeisyys, ulkomaalaisen työvoiman torjuminen, laajat kansallistamistoimet sekä jäljelle jäävän suurpääoman poliittinen ohjaus ovat kaikki myrkkyä niille juurettomille plutokraateille, joille Suomi on ainoastaan yksi kauppapaikka muiden joukossa. Tämä on myös se syy, miksi suuryritykset pyrkivät aktiivisesti tukahduttamaan kansallismielisiä, eivätkä suinkaan vasemmistolaisia, mielipiteitä.
Sinimusta Liike seisoo tänään ja tulevaisuudessa suomalaisten työntekijöiden edunvalvojana kansainvälisiä pankkeja ja suuryrityksiä vastaan. Meidän Suomemme ei ole kasvoton kauppakeskus, vaan orgaaninen kokonaisuus, jonka olemassaolo nojaa suomalaisen työntekijän ammattitaidolle, ahkeruudelle ja päättäväisyydelle. Se on myös Suomi, jonka työelämää kehitetään yhteistyössä valtion, työntekijöiden ja työnantajien kanssa, pyrkien sen kaltaiseen tulevaisuuden työelämään, jossa suomalaiset voivat tehdä työnsä suomenkielisissä, vakituisissa ja kohtuupalkkaisissa työsuhteissa, jotka kuitenkin mahdollistavat uusien suomalaisten sukupolvien syntymisen.
Vappu on työtä tekevien juhla, ja haluankin toivottaa teille duunareille mitä parhainta vappua!
Kiitos!
Tuukka Kuru, Sinimustan Liikkeen puheenjohtaja