Valikko Sulje

Sinimustan Liikkeen puheenjohtaja valtakunnansyyttäjän hampaissa

Sinimustan Liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru sai 26.09. yhteydenoton poliisilta, jossa hänen kerrottiin olevan epäiltynä rikoksesta. Lounais-Suomen poliisilaitoksen vanhemman konstaapelin mukaan valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen oli tehnyt rikosilmoituksen vuonna 2020 julkaistusta twiitistä, joka hänen mukaansa kiihotti kansanryhmää vastaan.

Kuva1

Tutkinnan aloittaneessa twiitissä otettiin kantaa KD:n kansanedustaja Antero Laukkasen väitteeseen, jonka mukaan ei-lääketieteellisten ympärileikkausten kriminalisointi johtaisi juutalaisuuden kriminalisointiin. Kuru jakoi aiheesta käydyn keskustelun todeten, että ”juutalaisuuden kriminalisointi kuulostaa itse asiassa aika hyvältä!”, viitaten ontuvaan perusteluun, jonka mukaan muukalaiskansojen vieraat uskonnolliset tavat toimisivat minkäänlaisena perusteluna poikalasten turhalle silpomiselle.

Nyttemmin jo eläköitynyt valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on aiemminkin harjoittanut poliittista aktivismia kansallismielisiä ja konservatiivisia poliitikkoja kohtaan. Yleisradion vuoden 2022 haastattelussa todetaan, että Valtakunnansyyttäjä Toiviainen on nostanut määrätietoisesti vihapuheeseen, solvaamiseen, vainoamiseen ja kansanryhmää vastaan kiihottamiseen liittyviä syytteitä. Toiviaisen rasismin ja perhearvojen vastaisen ristiretken tunnetuin uhri on kansanedustaja Päivi Räsänen, jota valtakunnansyyttäjä yritti saada toistuvasti tuomituksi Raamatun tekstien jakamisesta sekä homokriittisistä kannanotoistaan.

Sinimustan Liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru ei irtisanoudu twiitissä esitetyistä näkemyksistään, vaan korostaa näkemyksensä esiintyvän myös puolueensa terveyspoliittisessa ohjelmassa. Yksittäisen, jo pari vuotta vanhan twiitin nostamisen tutkinnan kohteeksi Kuru kuittaa kuivalla huumorilla: pitihän Raijan jättää joku läksiäislahja meidänkin liikkeelle, Kuru myhäilee.