Valikko Sulje

ADL ulos X:stä!

adl

Viime päivinä X:ssä (entinen Twitter) on noussut esiin kampanja ADL:n eli Anti-Defamation League -nimisen järjestön kieltämiseksi. Tämä on hyvä hetki käydä läpi kyseisen järjestön historiikki, sen toimintaa nykypäivänä ja miksi järjestön sulkeminen pois yhdeltä suosituimmalta sosiaalisen median alustalta on kannatettavaa.

ADL perustettiin vuonna 1913 puolustamaan juutalaista tehtaanjohtajaa, Leo Frankia, tämän raiskattua ja murhattua 13-vuotiaan tehtaan työntekijän, Mary Phaganin, Atlantassa Georgian osavaltiossa. Oikeudenkäynnin aikana Leo Frank ja hänen puolustuksensa yrittivät syyttää kahta eri mustaa miestä teosta, mutta todisteet Leon syyllisyydestä olivat pitävät. Leo Frank tuomittiin kuolemaan, mutta hänen tuomionsa alennettiin myöhemmin elinkautiseen ADL:n myötävaikutuksella. Tästä suivaantuneena paikalliset murtautuivat vankilaan, veivät Frankin mukanaan ja lynkkasivat hänet.

Perustamisestaan lähtien ADL on ajanut juutalaisten ja Israelin etuja kaikkialla, missä se on saanut jalansijaa. Se on myös kouluttanut työntekijöitään muokkaamaan Wikipedia-sivuja järjestölle ja sen agendalle suotuisampaan suuntaan. Nykypäivän esimerkkinä mainittakoon Boycott, Divestment and Sanctions -liikkeeseen (BDS) osallistuvien ja yleensäkin kriittisesti Israeliin suhtautuvien yritysten asettaminen boikottilistalle Yhdysvalloissa. ADL myös kouluttaa ainakin Yhdysvalloissa viranomaisia vihapuheen ja muun ekstremismin tunnistamiseen ja seuraamiseen lainvalvonnan keinoin. Anti-Defamation League myös vaikuttaa vahvasti monen maan vihapuhelainsäädäntöön ja antisemitismin määritelmään, joka kattaa kaiken Israel-kritiikin. ADL jopa onnitteli Helsingin juutalaista seurakuntaa heidän työstään kosher-teurastuksen säilyttämiseksi laillisena Suomessa.

Isointa vaikutusvaltaa ADL kuitenkin käyttää sosiaalisen median sensuurikäytäntöjen kautta. Tästä viimeisimpänä esimerkkinä ADL:n ulostulot Elon Muskin omistaman X:n painostamiseksi sensuroimaan ADL:lle ja sen tukemille tahoille epämieluisaa sisältöä alustalta. X ei ole kuitenkaan ainoa yhdysvaltalainen somejätti, joka tekee kuten ADL käskee. Myös Metan omistamat Facebook ja Instagram sensuroivat sisältöään ADL:n ohjeiden mukaan. Tämä ei ole ihme, sillä Metan toimitusjohtaja Mark Zuckerberg on itsekin juutalainen. Myös Googlen perustajat Larry Page ja Sergey Brin ovat juutalaisia ja heidän omistamansa YouTube noudattaa ADL:n sensuuripolitiikkaa sisältönsä suodatuksessa.

Sinimustan Liikkeen mielestä yhdellä etnisen eturyhmän ”yleishyödyllisellä” ja täysin kansainvallan ulottumattomissa olevalla järjestöllä ei pitäisi olla tämänkaltaista valtaa niin maiden lainsäädäntöön ja valvontaan kuin sosiaalisen median isoimpien ja suosituimpien alustojen sisältöön. Täten olemme mukana tukemassa kampanjaa Anti-Defamation Leaguen sulkemiseksi X:n ulkopuolelle pysyvästi.