Valikko Sulje

Omasta kynästä – Terhi Kiemunki

omakyna terhi kiemunki

Sinimusta Liike julkaisee sivuillaan juttusarjan julkisista jäsenistään, jotka kertovat omista syistään kannattaa Sinimustaa Liikettä

Kuka olen ja miksi lähdin tekemään uutta puoluehanketta?

Olen yli viisikymppinen neljän aikuisen pojan ja yhden tyttären äiti, lisäksi minulla on yhteensä viisi lapsenlasta. Asun Tampereella juuri ylioppilaaksi valmistuvan tyttäreni kanssa ja teen kolmivuorotyötä sairaalassa. Pieneen perheeseemme kuuluu myös viisivuotias saksanpaimenkoiratyttö ja maatiaiskissapoika. Ulkoilen koiran kanssa päivittäin ja eräilen pitempiä retkiä luonnossa aina kun mahdollista. Harrastan lisäksi valokuvausta, sekä kerään ja käytän villivihanneksia. Kirjallisuus, kirjoittaminen, käsityöt ja taide kuuluvat myös mielenkiinnon kohteisiini. Minulla on kulttuurialan tutkinto vuodelta 1999, olen metalliseppä, erikoistumisala taidevalu. Olen käynyt myös Pirkkalan taidekoulun ja vuosituhannen vaihteessa tein intohimoisesti lupaavaa kuvataiteilijan uraa. Tuolta ajalta ja vähän myöhemmältäkin on takana useita yhteisnäyttelyitä ja jonkun verran yksityisnäyttelyitä. Nokian kaupungilla on yksi julkinen taideteokseni, symbolinen pronssiveistos nimeltään ”Annetaan heille hyvä pallo”.

Jotkut voivat tuntea poliittista historiaani jonkun verran, toiset muistavat ehkä Uuden Suomen sensuroidun blogin ”Kun unelma on saavutettu, on myöhäistä katua”, josta seurasi myös kiihotustuomio. Kaikesta kohusta huolimatta tuolta ajalta moni muistaa kuitenkin vain ns. ”virpomiskohun”, eli fb-päivitykseni ”Onko tämä kotiutumista kun muslimipenskat kiertää virpomassa? Vai onko Allahillakin tänään joku vuosipäivä?” Nämä tapahtumat ovat vuodelta 2016. Sitä ennen olin ollut Perussuomalaisten jäsen vuodesta 2007, jonka jälkeen useita vuosia Tampereen Perussuomalaisten puheenjohtaja ja Pirkanmaan PS:n sihteeri sekä piirin naisjärjestön perustaja ja puheenjohtaja. Perussuomalaisissa olin lisäksi muutaman vuoden puoluevaltuuston jäsen ja kauden 2014-2015 istuin puoluehallituksessa. Kansanedustajan avustajana olin 2015-2017 siihen asti kun esimieheni lähti Perussuomalaisista liittyen Sinisen tulevaisuuden eduskuntaryhmään. Olen ollut siis poliittisesti aktiivinen vasta aikuisiällä. Olen kuitenkin ollut yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut ja kantaa ottava hyvin varhain, kutakuinkin koko ikäni, eivätkä mielipiteeni, ideologiani tai arvoni ole isossa kuvassa juurikaan muuttuneet vuosien varrella.

Olin yksi niistä järjestöaktiiveista, jotka nostivat hartiavoimin Perussuomalaisia neljän prosentin puolueesta vakavasti otettavaksi kilpailijaksi suurille puolueille. Paikallispolitiikassa Tampereella olin ryhmineni ”kivi kengässä”, asioita ei voinut enää suhmuroida rauhassa ns. valtakoalition kesken. Sinne isojen poikien pöytään tahtoi tamperelaisia persuvaltuutettujakin siinä määrin, että menestyksekkäiden kunnallisvaalien 2012 jälkeen minut yritettiin omien toimesta syrjäyttää neuvotteluista. Kuntavaalien 2017 jälkeen syrjäyttämiseni oli jo helpompaa, kun minut oli erotettu puolueesta juuri ennen vaalilistan jättämistä. Tätä perusteltiin tekaistulla laskutusepäselvyydellä ja kuntavaalikampanjan aikaan minusta tehtiin julkisuudessa talousrikollinen.

Minä poltin yli kymmenen vuotta 24/7 kynttilää molemmista päistä. Se aika antoi kokemuksia laidasta laitaan. Pienen solvatun ja syrjityn puolueen taistelua paikastaan poliittisella kentällä, ideologian paloa sitä työtä tehdessä ja iloa jokaisesta onnistumisesta. Yhteishenkeä ja ihmissuhteita, joista jotkut ovat kestäneet tähän päivään luottamuksellisina ja tärkeinä. Puolueen kasvaessa sain myös osakseni solvausta, pilkkaa, uhkailua, selkäänpuukotusta. Se viha, jota olen kohdannut, ei ole tullut pelkästään poliittisilta vastustajilta. Se on tullut myös ns. omalta puolelta. Ihmiset, joita on itse kannustanut, tukenut ja auttanut eteenpäin ovat iskeneet pahimmin. Loppujen lopuksi olen kuitenkin kiitollinen siitä kokemuksesta ja kovasta koulusta, jonka kävin politiikan ja puoluekoneiston sisällä. Missään muualla tai millään muulla tavalla ei voi oppia selviytymään kaiken sen epärehellisyyden, itsekeskeisyyden ja häikäilemättömyyden keskellä. En enää ylläty mistään, enkä päästä mitään ihon alle. 

Suomen Sisun jäsen olen ollut vuodesta 2009, olin perustamassa nykyisen mallista piiriorganisaatiota ja olen ollut aktiivisena piiritoimijana siitä saakka. Perussuomalaisista irtaantumisen jälkeen olen ollut mukana Suomalaisapu ry:n toiminnassa sekä perustajana ja aktiivina Kansallismielisten liittoumassa, joka on järjestänyt vuosittain sekä Kukkavirtakulkueen Turussa että kansallismielisten viikonloppuleirin. Vuodesta 2015 alkaen olin kysytty moniin mielenosoituksiin puhujaksi ja olin järjestämässä miekkareita ja tapahtumia itsekin. Olen saanut olla aitiopaikalla kansallismielisen kentän muotoutuessa ja kehittyessä. Jotkut sanovat, että ihmisten ymmärrys herää liian hitaasti, mutta kun on toiminut noin 15 vuotta kansallismielisenä mielipidevaikuttajana, näkee että viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana on tapahtunut todella paljon.  Ilokseni olen huomannut, että Suomessa on osaava ja vahva koko ajan kasvava joukko erilaisia ihmisiä, joilla on yhteinen unelma ja palava halu toimia sen saavuttamiseksi, sekä luja usko onnistumiseen.

Ajatus siitä, että näillä ihmisillä ei ole omaa ääntä parlamentaarisella kentällä, sai aikaan päätöksen puolueen perustamisesta. Kansallisen yhtenäisyyden ja suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttäminen sekä niihin perustuvien elämäntapojen ja arvojen säilyminen sukupolvelta toiselle ovat asioita, joiden puolesta olen valmis taistelemaan. Puhtaan suomalaisen luonnon ja eläimistön suojeleminen, kansallisomaisuutemme varjeleminen ja yksilöiden välisen yhteisöllisyyden vaaliminen ovat asioita, joilla ei näytä olevan riittävää lain suojaa eikä arvoa nyky-yhteiskunnassamme. Kun soitin Tuukka Kurulle, minusta tuntui kuin hän olisi odottanut juuri sitä puhelua. Kokosimme työryhmän noin puolitoista vuotta sitten ja aloimme työstämään ohjelmaa. Vaikka kaikesta emme olleetkaan aina samaa mieltä, pystyimme etenemään hyvässä hengessä ja saimme aikaan Sinimustan Liikkeen oman ohjelman, jonka takana on helppo olla. Se on perusta sellaiselle Suomelle, jossa toivon tulevien sukupolviemme saavan elää ja tehdä työtä luottaen, että heidän lapsillaankin on turvallinen koti, jossa pidetään huolta omistaan.

Jos haluat edesauttaa Sinimustan Liikkeen pääsyä puoluerekisteriin, täytä kannatuskortti osoitteessa https://puoluerekisteri.fi/puolue/26 ja kerro keräyksestä ystävillesi, työkavereillesi ja läheisillesi. Mikäli sinulla on halua liittyä liikkeemme jäseneksi ja tulevaisuudessa liikkeemme eduskuntavaaliehdokkaaksi, ota meihin rohkeasti yhteyttä. Meidät tavoittaa osoitteesta [email protected].

Oma kappale: Irwin Goodman – Maailma on kaunis