Suomessa on jo vuosia keskusteltu vesilaitosten omistuksesta ja niiden mahdollisesta yksityistämisestä yrityksille. Pieniä vesiosuuskuntia lukuun ottamatta vesijohtoverkot ovat pääsääntöisesti kuntien omistuksessa. Osalla kuntapäättäjistä on kuitenkin ilmennyt vesijohtoverkkojen myyntihaluja kuntien rahoitusvajeen vuoksi. Esimerkiksi Jyväskylässä ja Ähtärissä osa päättäjistä on ajanut vesilaitosten yksityistämistä. Vielä viime vuosinakin tämä on ollut täysin mahdollista, minkä vuoksi vesihuoltolaitoksiin liittyen laadittiinkin kansalaisaloite, jossa vaadittiin yksityistämisen estämistä.
Eduskunta teki edellä mainitun kansalaisaloitteen pohjalta päätöksen, jota toimeenpanemaan Orpon hallitus laati esitysluonnoksen vesihuoltolain uudistamisesta. Luonnos perustuu myös Orpon hallituksen hallitusohjelmaan, jonka mukaan vesivarat aiotaan pitää kansallisissa käsissä. Vaikka luonnos onkin parannus nykytilanteeseen takaamalla kuntien osake-enemmistön, on sen ongelma siinä, että se sallisi kuntien kuitenkin myydä 49 % vesihuoltolaitoksesta.
Mikäli kunnat alkavat jossain vaiheessa myymään vesihuoltolaitosten osakkeita, seuraa siitä monenlaisia uhkia. Yksityiset osakkeenomistajat vaativat aina osakkeistaan voittoa, mikä tulee nostamaan käyttöveden hintaa. Vesi on niin sanottu luonnollinen monopoli, jota asiakas ei voi kilpailuttaa. Mikäli merkittävälle osalle omistajista vesihuollon pyörittämisen tavoite on voittojen keruu, saatetaan myös esimerkiksi ympäristöön ja veden laatuun liittyvät tehtävät hoitaa aikaisempaa huolimattomammin.
Lähihistoriastamme myös löytyy hyvä esimerkki, mihin monopolien yksityistäminen johtaa. Caruna-kauppojen myötä sähkön siirtohinnat ovat vain nousseet, minkä lisäksi ulkomaalaiset osakeomistajat pääsevät päättämään sähköverkkojemme ja täten huoltovarmuutemme tilasta. Tämä on sanomattakin kestämätön riski. Vesihuollon yksityistämisestä on esimerkkejä useista eri maista, ja tuloksia on yleensä pidetty huonoina. Tallinnassa veden hinta moninkertaistui yksityistämisen jälkeen, ja on syytä olettaa että osittainenkin yksityistäminen johtaa samanlaisiin tuloksiin.
Tulevaisuudessa on myös mahdollista, että uudet ja jo solmitutkin kauppasopimukset edellyttäisivät korvausten maksamista yksityisille yrityksille, mikäli niiden voitto-osuudet pienenisivät uusien lainsäädäntöhankkeiden takia. Esimerkiksi EU:n ja Kanadan välinen CETA-kauppasopimus sisältää sellaisen korvausmenettelyn. Haluammeko, että ulkomaalaiset toimijat haastaisivat Suomen oikeuteen, koska vesijakelumme ei tuota tarpeeksi voittoja? Pitämällä vesihuoltolaitokset kokonaan kunnallisessa tai valtiollisessa omistuksessa voitaisiin välttää kauppasopimuksista aiheutuvia ongelmia.
On myös olemassa riski että jokin vihamielinen ulkovalta, kuten Venäjä, yrittäisi onkia tietoja maamme vesihuollosta ostamalla joko suoraan tai jonkin bulvaanin kautta vesilaitosten osakkeita.
Kunnalliset vesihuoltolaitokset onkin syytä pitää jatkossakin kuntien omistuksessa, ja Sinimusta Liike tuomitseekin suomalaisten luonnonvarojen ulkomaalaisomistukset.
Sinimusta Liike kerää puolueeksi päästäkseen kannattajakortteja. Allekirjoita kannattajakortti täällä.