Suomalaisuuden päivän aikana (12.5.) lukuisat poliittisesti aktiiviset henkilöt avasivat omia ajatuksiaan suomalaisuudesta ja erityisesti siitä, ketkä kaikki kyseisen termin alle mahtuvat. Eräs näistä henkilöistä oli SDP:n pitkäaikainen toimija Nazima Razmyar, joka totesi suomalaisuuden olevan ensisijaisesti tunnetila, johon kuka tahansa voi kasvaa. Razmyar on itse afgaani ja hänen perheensä on alun perin saapunut Suomeen poliittisen turvapaikan perusteella.
Todettuani, ettei afgaanin kannattaisi suuremmin ottaa kantaa suomalaisuuden määritelmiin, sain vastaani äkäisen selkäydinreaktion pääosin kantasuomalaisilta liberaalihenkisiltä toimijoilta. Tulikiven katkuisissa kommenteissa oli selvästi nähtävissä kaikki keskeiset liberaalin kansallisuuskeskustelun argumentit, kuin myös niiden keskinäiset, usein räikeät, ristiriitaisuudet.
Etnisyyskeskusteluun antautuva liberaali yrittää usein amerikkalaisten aatetovereidensa tavoin osoittaa, ettei mitään suomalaisuutta/valkoisuutta/eurooppalaisuutta ole todellisuudessa olemassa, jolloin jokaiselta valkoisia puolustelevalta argumentilta katoaa pohja. Yleensä nämä ihmiset toistelevat ikivihreää väitettä ihmiskunnan geneettisestä samankaltaisuudesta ikään kuin olettaen, ettei ihmisiä voida ryhmitellä geneettisesti toisistaan selvästi erottuviin ryhmiin. He myös usein luulevat, että yhden maantieteellisen alueen sisällä tapahtunut sekoittuminen on sama asia kuin koko ihmiskunnan sekoittuminen toistensa kanssa. Mikään näistä väittämistä ei voisi olla kauempana todellisuudesta.
Vuosituhansien aikana suurin osa ihmisistä on syntynyt, elänyt ja kuollut rajatulla maantieteellisellä alueella, ja perustanut perheensä samalla alueella asuneen henkilön kanssa. Mitä pidempään tämän kaltainen alueellinen eriytyminen tapahtuu, sitä enemmän yksittäisten ryhmien sisällä esiintyy sen kaltaisia perinnöllisiä ominaisuuksia, joita ei välttämättä esiinny muualla, sillä jokainen rajattu alue sisältää omat uniikit haasteensa, jotka palkitsevat tai rankaisevat yksittäisistä perinnöllisistä ominaisuuksista. Vuosituhansia kestäneen valintapaineen aikana yksittäiset piirteet voivat muuttua rajatun joukon sisällä hallitseviksi, mikäli ne ovat edesauttaneet yksittäisiä ihmisiä terveen jälkikasvun saamisessa, samaan aikaan kun ympäristöön sopimattomat piirteet ovat kadonneet ajan saatossa pois. Eurooppalaisin kansoihin usein liitetyt erityispiirteet, kuten esimerkiksi vaalea ihonväri, vaalea silmien pigmentti ja laktoositoleranssi pohjautuvat kaikki voittaviin geneettisiin ominaisuuksiin.
Toistensa kanssa vuosituhansien ajan kanssakäymisessä olevat populaatiot ovat vähemmän yllättäen lähempää sukua toisilleen kuin täysin ulkopuolisille populaatioille. Tämä näkyy hyvin eurooppalaisissa kansoissa, jotka ovat muodostuneet pitkälti kolmesta muinaisesta kantapopulaatiosta. Itäisessä Euroopassa esiintyy myös vaihtelevissa määrin aasialaista perimää, joka muodostaa näiden itäisten kansojen perimän neljännen tukipilarin. Näihin itäisen Euroopan kansoihin lukeutuu myös suomalaiset, joiden hyvin omalaatuinen muinaiseurooppalaisia ja euraasialaisia kantapopulaatioita yhdistävä geneettinen kompositio eroaa monista muista eurooppalaisista kansoista, tehden siitä Euroopankin sisällä uniikin geneettisen kokonaisuuden. Suomalaisten lähimmät sukulaiskansat ovat vähemmän yllättäen Itämeren ympäristössä asuvat kansat, mikä ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä – onhan suomalaisten perimästä yli 90 % samaa muiden alueella elävien eurooppalaisten kansojen kanssa. Suomalaiset ovat eurooppalaisten kansojen joukossa oma uniikki haaransa.
Kun liberaali toteaa kaikkien ihmisten olevan sekoituksia, he antavat ymmärtää, että kaikki ovat osittain eurooppalaisia, osittain afrikkalaisia, osittain aasialaisia, osittain pygmejä ja osittain vaikkapa inuiitteja. Todellisuudessa afrikkalaisten, eurooppalaisten ja itäaasialaisten välillä on kymmenien tuhansien vuosien geneettinen railo, joka on todettavissa joka ikisessä DNA-testissä. Henkilön perimässä esiintyvät afrikkalaisiin tai esimerkiksi Lähi-Idän populaatioihin yhdistettävissä olevat perintötekijät ovat siten aina osoitus alueelle rantautuneesta muukalaisväestöstä, joiden läsnäolo on Euroopan ja aivan erityisesti Suomen asutushistorian kannalta täydellinen anomalia.
Kun liberaali joutuu lopulta hyväksymään sen, että ihmiset voidaan ryhmitellä perimänsä perusteella toisistaan erottuviin joukkoihin, hän joutuu myös hyväksymään sen, ettei monellakaan maahamme rahdatulla muukalaisella ole mitään sukulaisuussuhdetta suomalaiseen kantaväestöön. Yleensä tässä vaiheessa liberaali toteaakin, ettei perimällä ole muutenkaan mitään merkitystä kansallisuuden kannalta, johon riittää pelkästään yksilön henkilökohtainen tunnetila tai esimerkiksi keskusvallan myöntämä kansalaisuus.
Rodun ja syntyperän häivyttäminen ei kuitenkaan onnistu kansallisten identiteettien kanssa ilman ongelmia. Mikäli keskusvallan tunnustama kansalaisuus on ainoa kansallisen olemassaolon muoto, silloin kaikki ne kansat lakkaavat olemasta, joilla ei ole oman maan passia. Tällöin esimerkiksi saamelaiset, afroamerikkalaiset, kurdit tai romanit eivät tarvitse minkäänlaisia omia instituutioitaan, sillä romaneja ja saamelaisia ei olisi tämän opin mukaan olemassa. Hallinnollisiin julistuksiin viehättynyt liberaali joutuu myös vaikean paikan eteen, jos häneltä kysyttäisiin kysymyksiä eurooppalaisista kansallisvaltioista – jos kansalaisuus on sama asia kuin kansallisuus, millä perusteella historiallisten suurvaltojen alaisuudessa eläneet vähemmistökansat keksivät alun alkujaankaan vaatia itsenäisyyttä? Jos suomalaisuus tarkoittaa pelkkää kansalaisuutta, eikö suomalaisia silloin ollut olemassa ennen maan itsenäistymistä? Mille kansalle itsenäisyyttä silloin edes haettiin?
Jos taasen etnisyys on puhtaasti riippuvainen yksilön sen hetkisestä tunnetilasta, miten esimerkiksi uusvasemmistolaisessa diskurssissa usein mainitut sorretut ja sortavat ryhmät muodostuvat? Jos sorrettuun ryhmään kuuluminen johtuu ainoastaan tietystä tunnetilasta, eikö kyseinen ryhmä voisi vain ”tuntea” olevansa valtaväestön osa? Mikäli mustat kokevat olevansa suomalaisen rasismin uhreja, eivätkö he voisi vain ”tuntea” olevansa valkoisia? Voisiko niin kutsuttuun valkoiseen valtajärjestelmään kuuluva ihminen tuntea jonain aamuna olevansa musta, ja tulisiko hänestä ikään kuin taikaiskusta silloin sorretun väestönosan edustaja? Biologinen todellisuus ja perimä näyttäisivät jotenkin rajoittavan liberaalia itseidentifioitumistakin, sillä liberaalit eivät ole ainakaan tähän mennessä katsoneet kovinkaan hyvällä Rachel Dolezalin kaltaisia valkoisia aktivisteja, jotka väittävät olevansa ”transrasiaalisia”. Omaan henkilökohtainen tunnetila ei myöskään selvästi riitä tekemään ihmisestä saamelaista, sillä monen liberaalinkin mielestä liian lepsu saamelaismääritelmä antaa ei-saamelaisille mahdollisuuden ”soluttautua” päättäviin pöytiin.
Äkkiseltään näyttäisikin siltä, että toisistaan poikkeavien rotujen ja kansojen olemassaolo riippuu aina siitä, mikä linjaus hyödyttää parhaiten suomalaisvastaista valtajärjestelmää. Ihmiset muuttuvat mukamas yhteisen ihmiskunnan jäseniksi aina silloin kun valkoiset yrittävät rajoittaa kotimaihinsa kohdistuvaa maahanmuuttoa tai osoittaa ylpeyttä omasta kansastaan. Yhtenäinen ihmiskunta taasen lakkaa olemasta sillä samalla kellonlyömällä, kun johonkin päättävään elimeen tarvitaan enemmän mustia tai muiden vähemmistöjen edustajia. Valkoisuus on niin kauan ainoastaan keinotekoinen sosiaalinen konstruktio, kunnes liberaali yhteiskunta tarvitsee syyllisen värillisten kansojen epäonnistumisille. Ainoa kantava ajatus tämän järjettömältä vaikuttavan kaaoksen keskellä on liberaalin sammumaton inho ja viha valkoisia kansoja kohtaan. Viha tekee sokeaksi, jonka vuoksi liberaali voikin kannattaa useita toistensa kanssa ristiriitaisia ajatuksia samanaikaisesti.
Liberaali ajatus, jonka mukaan suomalaisuus ei katso ihmisen perimää tai edes äidinkieltä, on yhteiskunnallisessa keskustelussa täysin tarpeeton. Jos kaikki ihmiset olisivat oikeasti ”aivan yhtä suomalaisia”, miten näiden ihmisten välillä voi esiintyä etnisiä kiistoja, epäluuloisuutta tai rasismia? Rasismia kun ei voi esiintyä kahden samaan etnisyyteen kuuluvan henkilön välillä, eli suomalainen ei voi olla rasisti toista suomalaista kohtaan. Liberaali tuskin tulee koskaan kiistämään rasismin olemassaoloa, joka tuokin mieleen mielenkiintoisen kysymyksen: ketkä silloin syrjivät ja ketä, ja millä perusteella tämä syrjintä tapahtuu? Tähän kysymykseen liberaali vastaa hetken mietittyään, että valkoiset suomalaiset sortavat ei-valkoisia suomalaisia, jolloin hänkin joutuu käyttämään väestöryhmien erottelussa apuna näiden perinnöllisiä ominaisuuksia, kuten rotua. Se, mikä aiemmin ymmärrettiin suomalaisena, kypsyykin muotoon ”valkoinen suomalainen” ja lopulta yhteiskunnan balkanisoituessa entisestään se typistynee pelkkään ”valkoiseen”. Paradoksaalista kyllä, rotuidentiteettiä vastaan hyökkäävät liberaalit tekevät siitä kiihtyvällä tahdilla ainoan identiteetin, jonka suomalaiset voivat enää kokea omaksensa.
Liberaaleista poiketen kansallismieliset ihmiset hyväksyvät toisistaan poikkeavien väestöryhmien olemassaolon ja näkee näiden erojen johtuvan jokaisen perinnöllisen ominaisuuden eriävästä tarkoituksesta. Kansallismielisiä ei haittaa ajatus rotutietoisesta afrikkalaisesta, itäaasialaisesta, intiaanista tai valkoisesta, kunhan sillä rotutietoisuudella tai tarkemmin ilmaistuna kansallismielisyydellä pyritään parantamaan jokaisen väestöryhmän omaa asemaa näiden omissa kotimaissaan. Kaikkien väestöryhmien tietoinen asuttaminen samalle maantieteelliselle alueelle ja näiden ryhmien epäonnistuneet liberaalidemokraattiset uudelleenohjelmointiyritykset avaavat ainoastaan tien päättymättömälle etniselle konfliktille, josta kehityksen mahdollistanut liberaali ei suostu kantamaan vastuuta. Jos yhteiskunnan monietnisyys olisi oikeasti rikkaus, ja siten myös vakauden, rikkauden ja oikeudenmukaisuuden tae, Afrikan, Lähi-Idän ja Latinalaisen Amerikan maiden tulisi olla maapallon parhaimpia yhteiskuntia. Todellisuudessa juuri näistä yhteiskunnista ihmiset pakenevat kiihtyvällä tahdilla valkoisiin valtioihin.
Avoimen suomalaisuuden sijasta me tarvitsemme suljettua suomalaisuutta. Tällä hetkellä sitä kannattaa yksi ainoa puolue.
Tuukka Kuru
Puheenjohtaja, Sinimusta Liike rp