Vanhustenhoidon epäkohtien ongelmana pidetään hoitajapulaa ja hoitajamitoitusta. Jossain määrin niillä varmasti on osansa niin sanotussa vanhustenhoidon kriisitilanteessa. Hoitajapulan ratkaisu on poliittisten päättäjien keskuudessa lähes yksimielisesti halpatyön tuonti ulkomailta. Se on tie, joka romuttaa pitkällä aikavälillä koko suomalaisen vanhustenhuollon laadun ja pakottaa ammattitaitoiset suomalaiset hoitajat siirtymään muille aloille.
Useista lähteistä kuultuna on asteittain kiristyvän hoitajamitoituksen vuoksi jouduttu pitämään ympärivuorokautisia asiakaspaikkoja tyhjinä, koska hoivakoteihin ei olla saatu palkattua riittävästi henkilökuntaa. Näin ollen ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevat vanhukset joutuvat makuutettaviksi sairaaloiden vuodeosastoille ja heidän toimintakykynsä heikkenee entisestään tai vaihtoehtoisesti he jäävät lähes heitteille kotihoitoon, koska hoivapaikkaa ei ole saatavilla. Perustuslain mukaan julkisen vallan tulee turvata jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Valtio ja kunnat ovat jo pitkään rikkoneet lakia, eikä uudet hyvinvointialueet näytä tuovan tilanteeseen muutosta.
THL:n tietokannan mukaan viime vuonna tehtiin noin 44 000 kotona asuvasta vanhuksesta toimintakyvyn arviointi, jonka mukaan heistä vain reilu puolet asuu kotona itsenäisessä kunnossa. Luvuissa ovat mukana vain kotihoidon piirissä olevat vanhukset ja otanta on vain murto-osa koko maan kotona asuvista vanhuksista. Kotihoidon työntekijät ovat kertoneet liikuntakyvyttömistä tai muistisairaista vanhuksista, joiden paikka ei ole kotona. Julkisuudessa on ollut lukuisia tarinoita, joissa heikkokuntoinen vanhus istuu ulosteensa päällä 12 tuntia ilman ruokaa tai juomaa odottaen hoitajaa, jonka käynti saattaa olla viiden minuutin mittainen. Pahimmillaan vanhus on kuollut ennen kuin on saanut hoivakotipaikan. On ollut eksyneenä paleltuneita tai hukkuneita, sairaskohtauksen jälkeen kotinsa lattialla tunteja maanneita ja oman käden kautta kuolleita.
Koska ihmisten poliittinen muisti on lyhyt, harva muistaa Kataisen hallituksen rakennepoliittisen ohjelman vuodelta 2013, joka romutti laitoshoidon vuodesta 2015 alkaen. Silloisen hallituksen vanhuspalvelulain muutoksen mukaan pitkäaikainen hoito laitoksessa voidaan toteuttaa vain lääketieteellisin perustein tai asiakas- tai potilasturvallisuuteen liittyvin perustein. Kyse oli tietenkin rahasta, tarkoitus oli säästää muutama sata miljoonaa puolittamalla vanhainkotien ja muun pitkäaikaisen laitoshoidon paikkamäärä ja painottaa kotihoitoa tai kodinomaisia olosuhteita.
Muutoksen jälkeen nousi ”kodinomaisia” yksityisiä hoivalaitoksia joka niemeen ja notkoon, kunnallisia laitoksia yksityistettiin ja ulkokullatun alun jälkeen hoivayritykset ryhtyivät hinnoittelemaan vaipat ja laastarit niin, että vanhusten varat hupenivat nopeaa tahtia, eikä monilla ole varaa hoivaan. Kymmenen vuoden aikana on kuultu monta surullista tarinaa yksityisten ”hoivakotien” toiminnasta, joista monet ovat poliittisesti sitoutuneiden yhdistysten tai säätiöiden omistamia ja hallinnoimia.
Hieman ennen laitosten alasajoa yhdistettiin kotipalvelu ja kotisairaanhoito. Yksinkertaisesti sanottuna romutettiin kunnalliset kodinhoitopalvelut, jotka tarjosivat ikäihmisille apua arkisiin askareihin kotona, räätälöitynä kunkin tarpeen mukaan. Vanhustyön kotiavustajalla ja myöhemmin kodinhoitajalla, joka oli tarjolla vanhusten lisäksi lapsiperheiden avuksi, oli aikaa siivota, laittaa ruokaa, käydä kaupassa tai vain jutella.
Sinimustan Liikkeen senioriohjelma perustuu ajatukselle, että ikääntyvä väestö pysyy terveenä, hyvinvoivana ja aktiivisena mahdollisimman pitkään. Nykyinen ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin tila on rapautunut niin pitkällä aikavälillä, että se vaatii kokonaisvaltaisia muutoksia kaikissa ikäluokissa. Hitaasta muutoksesta ei kuitenkaan ole akuuttiin hätään apua, vaan vanhusten terveys ja hyvinvointi on turvattava välittömästi.
Samaan aikaan toimintakykyisten ikääntyvien jaksamisen ja terveyden ylläpidon kanssa on mahdollistettava jokaisen ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevan pääsy laadukkaaseen laitoshoitoon, jonka painotus tulisi olla kodinomaisessa palveluasumisessa, jossa puolisoilla on mahdollisuus asua yhdessä. Jotta tyhjänä olevat laitospaikat saataisiin täytettyä, tarvitaan hoitajia. Vanhustenhoitoala ei nykyisellään houkuttele ammattitaitoista henkilöstöä, palkka ja työolosuhteet vaativat nopeaa korjausta.
Sinimustan Liikkeen ohjelman mukaan sote-palvelut, vanhustenhoito mukaan lukien, tulisi olla valtion järjestämisvastuulla. Hoitolaitosten tulisi olla julkisen vallan alla, ei ostopalveluna yksityisiltä, joille voitonjako on tärkeämpää kuin laadukas palvelu. Nykyinen järjestelmä on vietävä hallitusti alas siten, että nykyisten hoivalaitosten sanktio lain rikkomisesta on laitoksen ja sen liiketoiminnan haltuunotto, jonka jälkeen valtio vastaa henkilöstön palkkaamisesta ja palvelun laadusta. Valtion on pidettävä huoli, että perustuslain noudattamiseksi valvontaresurssit riittävät ja rikkomisiin puututaan nopeasti. Rahaa korjausliikkeen nopeaan toteuttamiseen on, kyse on valinnoista mihin sitä halutaan käyttää.