Nykyaikainen liberaali yhteiskunta rakentuu pitkälti sekulaarien, yksilökeskeisten ja egalitarististen ihanteiden luomalle perustalle. Näistä ihanteista merkittävin on tasa-arvo, joka on yleispositiivisena ilmaisuna omaksuttu nykyään myös poliittisen oikeiston työkalupakkiin. Nykyiset puolueet eivät enää kiistelekään siitä, onko tasa-arvo itsessään hyvä vai huono asia, vaan ainoastaan sen käytännön toteutuksesta. Näitä jakolinjoja voisi kuvata siten, että nykyajan oikeistolaiset kannattavat mahdollisuuksien tasa-arvoa, siinä missä vasemmistolaiset kannattavat lopputulosten tasa-arvoa.
Vasemmistolaiset liikkeet ymmärtävät tasa-arvon oikeistoa laajemmin eräänlaisena yleispätevänä oppikokonaisuutena, jonka ihanteet tulisi näkyä kaikessa ihmisten harjoittamassa toiminnassa. Vasemmistolaiset pitävät tasa-arvon kannalta ongelmallisina sen kaltaisia preferenssejä, joiden perusteella ihmiset voidaan jakaa ominaisuuksiltaan toisistaan poikkeaviin ryhmiin. Näitä preferenssejä ovat esimerkiksi ihmisten seksuaalipreferenssit, kauneusihanteet, synnynnäinen taipumus jakaa muita ihmisiä sisäryhmään ja ulkoryhmään, rotuidentiteetti, sekä muut vastaavat ryhmittelyt.
Lopputulosten tasa-arvon kannalta ongelmallisimpia ovat kuitenkin ne ihmisten ominaisuudet, joilla on kaikista vahvin biologinen perusta, ja jotka ovat siten vaikeimmin poliittisesti uudelleenohjelmoitavissa. Monet tasa-arvoaktivistit pitävät erityisesti ihmisen seksuaalisuutta hyvin haastavana sektorina, sillä sen alaisuudessa vaikuttavat preferenssit perustuvat puhtaimmin ihmisten synnynnäisiin piirteisiin. Seksuaaliset mieltymykset heijastelevat myös usein yleisiin kauneusihanteisiin, sillä molemmat niistä pohjautuvat voimakkaasti esteettisille ansioille. Naisellinen nainen, kun sillä tarkoitetaan pitkätukkaista, kasvoiltaan sievää ja hedelmällisen näköistä henkilöä, on vuosituhansia vanha läntinen ihanne, joka on esiintynyt lukuisissa yhteisöissä niiden uskonnosta, kielestä tai kulttuurista riippumatta. Samalla tavoin miehiin kohdistuvat ihanteet, kuten kehollinen suorituskyky, maskuliiniset kasvonpiirteet ja fyysinen koko, ovat asioita, joita pidetään nykyään ihan yhtä tavoiteltavina kuin vuosituhansia sitten. Kyseiset ihanteet ovat muuttumattomia, sillä ne ovat viestineet läpi historian kummankin sukupuolen edustajan hedelmällisyydestä sekä kyvystä selviytyä ulkopuolisista paineista. Yksikään historiallinen yhteisö ei ole nostanut omaksi ihanteekseen rumaa, fyysisesti heikkoa ja aikaansaamatonta ihmistä, joka ei täytä kummallekaan sukupuolelle annettuja ihanteita. Nykyisin seksuaalisuuteen liitettyjen korkealentoisten teorioiden takana vaikuttaa aina biologinen todellisuus, joka ohjaa ihmisen käyttäytymistä aivan samoilla tavoin kuin mitä tahansa muutakin suvullisesti lisääntyvää eläintä.
Tasa-arvon nimeen vannovat radikaalit näkevät kyseiset preferenssit ongelmallisina, sillä ne sulkevat monet modernien alakulttuurien edustajat kyseisten kauneusihanteiden ulkopuolelle. Läskiaktivistit voivat uskotella itselleen edustavansa uutta kauneusihannetta ilman käytännön vaikutusta heidän rajattuun markkina-arvoonsa, samalla tavoin kuin moni ihminen saattaa kohteliaisuuttaan ylistää transsukupuolisen henkilön ulkonäköä, vaikka he eivät koskaan itse suostuisi seurustelemaan kyseisen kehodysfoorikon kanssa. Parinvalintapreferenssejä on pidetty usein ongelmallisina siksikin, että ne asettavat monet värilliset ihmiset valkoisia huonompaan neuvotteluasemaan. Ratkaisuiksi näihin ongelmiin tasa-arvoaktivistit vaativatkin aktiivisia painostustoimia, joiden avulla ihmisten luontaiset preferenssit saataisiin tukahdutettua. Kärjistäen voisi todeta, että tarvittavalla tietoisuuden tasolla rumakin muuttuu kauniiksi, hedelmättömyys himoksi ja heikkous vahvuudeksi. Tasa-arvon ensimmäinen uhri onkin aina totuus.
Ihmisten preferenssit selittävät myös niitä tasa-arvon kannalta ongelmallisia asioita, joita esiintyy esimerkiksi työvoimapoliittisissa keskusteluissa. Kun tasa-arvoaktivistit haluavat kasvattaa jonkun ammatin nauttimaa arvostusta (eli palkkausta), se tehdään yleensä asiakkaiden preferensseistä riippumatta. Arvostuksen puutteesta puhutaan yleensä silloin, kun keskustelu käsittelee niin kutsuttua ”naisen euroa” tai yleisemmin ”naisten aloja”, joiden tuottavuus on usein perinteisiä miesten aloja alhaisempi. Feministinen politiikka, jolla nostetaan keinotekoisesti joidenkin naisten alojen palkkausta tai parannetaan värillisten työntekijöiden kilpailukykyä kaikkien muiden kustannuksella, on tämän ajattelun johdonmukainen seuraus. Kyseinen politiikka törmää kuitenkin samaan ongelmaan kuin kaikki muutkin vastaavat tasa-arvotoimet: ne pysyvät pystyssä ainoastaan pakottamalla, jonka lisäksi ne tekevät avun tarvitsijasta ihailun kohteen, eikä sen avun mahdollistajasta.
Liikkeemme vastustaa monen oikeistolaisen kannattamaa mahdollisuuksien tasa-arvoa, sillä sen ihmiskuva ei vastaa ympäröivää todellisuutta. Tasa-arvoisen alun sijasta ihmiset syntyvät toisistaan poikkeavilla perintötekijöillä toisistaan poikkeaviin koteihin, joissa heillä on toisistaan poikkeavat kyvyt toteuttaa omia vahvuuksiaan. Oppilaalla, jolle peruskoulun läpäisy on hänen älyllisen kompetenssinsa ylärajoilla, ei tule koskaan olemaan yhteisestä peruskoulusta huolimatta samoja mahdollisuuksia menestykseen kuin oppilaalla, jonka koulumenestys on alusta lähtien kiitettävä. Henkilöllä, joka syntyy hauraaseen ja sairauksien riivaamaan kehoon, ei tule koskaan olemaan samoja mahdollisuuksia fyysiseen menestykseen kuin henkilöllä, joka on lapsesta asti ollut isokokoinen ja lihaksistoltaan voimakas. Henkisesti epävakaa, vanhempiensa päihteiden käytöstä traumatisoitunut tai oppimishäiriöinen lapsi ei tule koskaan saamaan samoja avaimia menestykseen kuin henkisesti terve lapsi, vaikka heistä kaikki kävisivätkin samaa koulua.
Edellä mainittuihin eroihin voidaan suhtautua monin eri tavoin. Egalitarismin nimeen vannovat vasemmistolaiset uskovat, että kaikki lapset voisivat menestyä yhtä hyvin, kunhan vain ympäristöstä voitaisiin eliminoida eriarvoisuutta aiheuttavat häiriötekijät. Oikeistolaiset reformistit taasen väittävät erojen johtuvan henkilökohtaisen vaivannäön määrästä, sillä niin menestyjät kuin epäonnistujatkin käyvät samaa koulua ja osallistuvat samojen opettajien pitämille tunneille.
Vasemmistosta ja oikeistosta poiketen Sinimusta Liike hyväksyy yksilöiden ja ihmisryhmien välillä esiintyvät perimän aiheuttamat ja ympäristön vahvistamat eroavaisuudet ja perustaa maailmankatsomuksensa luonnollisen hierarkian ihanteelle. Liikkeemme mielestä koulussa hyvin menestyvien lasten tulisi saada mahdollisimman suora tie omien erityislahjojensa jatkojalostamiselle, siinä missä fyysisesti kyvykkäiden lasten tulisi voida harjoittaa lahjakkuuttaan kohti täydellisyyttä vanhempien tulotasosta riippumatta. Heikommin menestyvien ihmisten erityistarpeet pyrittäisiin taasen tunnistamaan aikaisessa vaiheessa, ja heille pyrittäisiin tarjoamaan alusta lähtien tarvittavat työkalut, jotta he selviäisivät myöhemmistä aikuisuuden ja itsenäisen elämän aiheuttamista haasteista. Näennäisen tasa-arvoposeerauksen sijasta liikkeemme pyrkii käsittelemään asioita niin kuin ne ovat – ihmiset eroavat jo lähtökohtaisesti niin taidoiltaan ja kyvyiltään toisistaan, eikä kyseisissä eroissa ole itsessään mitään väärää tai hävettävää. Tasa-arvon sijasta Sinimusta Liike kannustaa ihmisiä tekemään parhaansa riippumatta heidän omasta suorituskyvystään. Erityislahjakkaiden ihmisten menestys ei tosiasiallisesti ole joukon heikoimmilta pois, eikä heidän menestystään tulisi myöskään pitää kaikkien ihmisten tavoitetasona. Mekaanisen ja kankean tasa-arvon sijasta Sinimusta Liike kannattaa ihanteiden ja arvostuksien moniulotteisuutta, jossa jokaiselle ihmiselle tarjotaan jokin yleistä arvostusta nauttiva ja kansallista yhteisöään hyödyntävä rooli, jonka hän kykenee omin voimavaroin saavuttamaan. Yhdelle se voi tarkoittaa suuren ja menestyvän yrityksen perustamista, toiselle perheen äitiyttä ja kolmannelle taasen ammattitaitoisia kädentaitoja. Osa voi löytää oman erityisosaamisensa sotilasurasta ja joku muu taas taiteesta. Rooleja on lukuisia, ja ne vaativat toteutuakseen monenlaisia taitoja. Yksikään ihminen ei voi osata kaikkea yksin, jolloin jokaiselle osaamiselle löytyy myös käyttökohteensa.