Helsingin Sanomat julkaisi 26.8. pääkirjoituksen, jossa lehden toimitus linjaa selvästi oman tulokulmansa työperäiseen maahanmuuttoon. Ei riitä, että vierasmaalaiset miten kuten hyväksyttäisiin osaksi suomalaisia työmarkkinoita, vaan heidän eteensä tulisi vieläpä levittää punainen matto. Kanadaan ja Yhdysvaltoihin kohdistuva kehitysmaalaisten massavaellus on pääkirjoituksen mukaan ”luksusta”, siinä missä Suomi joutuu tyytymään suurelta osin itäeurooppalaisiin siirtolaisiin. Suomi on ikään kuin osana suurta globaalia kilpailua, jossa voittajaksi selviytyy se, joka saa oman maansa rajojen sisäpuolelle mahdollisimman paljon kehitysmaalaisia. Kyseisen kisan päävoitto on aiemman valkoisen teollisuusmaan rapistuminen levottomaksi moniväriseksi kehitysmaaksi ja lopulta alati harvenevan kantaväestön vääjäämätön katoaminen tulijamassojen alle.
Argumentit, joissa on nostettu esiin Suomen talouden heikko tila ja tarjolla olevien avoimien työpaikkojen vähäisyys, eivät Helsingin Sanomien toimitusta hidasta. Työttömyyttä ei soisi toimituksen mukaan arvioida absoluuttisten lukujen kautta, vaan eräänlaisena alati muotoaan muuttuvana ”virtauksena”. Nämä virtaukset ainoastaan voimistuvat vierastyövoiman määrää lisäämällä, jolloin jokunen tulija saattaa työllistyä ikään kuin itsestään ja vieläpä työllistää muita siinä sivussa. Aiemmin työperäistä maahanmuuttoa perusteltiin sillä, ettei avoimiin työpaikkoihin mukamas löytynyt tarpeeksi suomalaisia tekijöitä. HS:n omaksuma tulokulma on hylännyt tämänkin aiemman rajoitteen käytännössä kokonaan, ja tilalle on tullut eräänlainen vaaleanpunainen unelma siitä, mitä kaikkia työpaikkoja maahamme saattaisi syntyä, kunhan vain muukalaisvirta Suomeen on tarpeeksi voimakas.
Pääkirjoitus listaa hankalan kielemme, kylmän sään ja matalat palkat työperäistä maahanmuuttoa rajoittavana asiantilana, joita maahantulon ja oleskelulupien rajoitteet pahentavat entisestään. Kaunis ja omalaatuinen äidinkielemme ei siten nauti maahanmuuttoaktivistien suunnalta minkäänlaista erityisasemaa, vaan siitä on muuttunut ainoastaan muukalaistyövoiman hyödyntämistä haittaava jäänne. Mikäli kielitaitovaatimuksista luovuttaisiin, sillä olisi merkittävä vaikutus suomen kielen valta-asemaan yhteiskunnassamme. Mitä suurempi osa työvoimasta koostuisi muista kuin suomalaisista, sitä useampi yritys tulisi lopulta käyttämään työkielenään jotain muuta kieltä, kuten englantia. Suomalaiset olisivat tällöin pakotettuja käyttämään itselleen vierasta kieltä omassa maassaan selvitäkseen arkisista kohtaamisista muiden ihmisten kanssa.
Kirjoituksessa vihjaillaan myös saatavuusharkinnasta luopumista, jota on aiemmin esitetty myös hallituspuolue RKP:n, kokoomuksen, keskuskauppakamarin ja monen muun oikeistolaisen toimijan suulla. Saatavuusharkintaa sovelletaan pääosin suorittavan tason työpaikkoihin, ja se velvoittaa TE-toimistoa laittamaan paikan julkiseen hakuun ennen kyseisen paikan avaamista EU:n ulkopuolisille tekijöille. Monet asiantuntijatehtävät ovat täysin vapautettuja saatavuusharkinnasta, joten kyseinen mekanismi ei tälläkään hetkellä estä ns. huippuosaajien saapumista Suomeen. Saatavuusharkinta ehkäisee kuitenkin kehitysmaalaisten saapumista niille työelämän sektoreille, joissa on jo valmiiksi työvoiman ylitarjontaa.
Saatavuusharkinnasta luopumista vaativat usein sen kaltaiset työnantajat, jotka eivät löydä työntekijöitä avoimiin työpaikkoihinsa edes EU:n yli 400 miljoonan ihmisen talousalueelta. Tämän kaltaiset työt ovat usein joko määräaikaisia, nollatuntisopimuksen alaisia tai palkkaukseltaan niin kehnoja, etteivät suomalaiset, saati muut eurooppalaiset, ole halukkaita niitä tekemään. Työvoiman niukkuuden tulisi kysynnän ja tarjonnan maailmassa karsia sen kaltaisia työpaikkoja, joiden kuormittavuus ei vastaa työstä maksettua korvausta. Työmarkkinoiden avaaminen kehitysmaihin toimii tämän suotuisan kehityksen estäjänä, sillä sen avulla työnantajat kykenevät ylläpitämään jatkossakin kehnoja työolosuhteita, keräten omiin taskuihinsa köyhien maiden ryysyläisistä saatavan liikevoiton, siinä missä tulijoiden kustannukset ja mukanaan tuomat sosiaaliset ongelmat jäävät suomalaisen yhteiskunnan ratkaistaviksi.
Laboren kesäkuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan saatavuusharkinnan poisto vähentäisi useiden suorittavien alojen kuukausiansioita, sillä ulkomaalaisen työvoiman tarjonta kasvaisi tarjolla olevia työtunteja nopeammin. Epämääräisiin nollatuntisopimuksiin värvättävät kehitysmaalaiset heikentäisivät jo valmiiksi kaikista hauraimmassa asemassa olevien suomalaisten työllistymismahdollisuuksia, jonka lisäksi kyseinen järjestelmä avaisi uusia mahdollisuuksia turvapaikanhakijoiden saapumiselle, kansainväliselle ihmiskaupalle ja harmaalle taloudelle. Saatavuusharkinnan poisto edesauttaisi kahden kerroksen työmarkkinoiden syntyä, missä värillinen alaluokka eriytyisi ajan saatossa muusta yhteiskunnasta, vetäen samalla myös suomalaisen työväenluokan palkkakilpailuun kohti pohjaa.
Ainoa kestävä ratkaisu nykyjärjestelmän luomiin ongelmiin on luopua kokonaan ulkomaalaisesta työvoimasta ja siirtyä asteittain sen kaltaiseen talousjärjestelmään, jota suomalaiset kykenevät ylläpitämään omalla syntyvyydellään ja tuottavuudellaan. Riippuvuus kehitysmaiden ylijäämäväestöstä alistaa pienen kansamme kansainvälisille muuttoaalloille, jotka lopulta muokkaavat suomalaisesta työelämästä itsensä näköisen. Yksittäisten työnantajien ja poliitikkojen ahneus ei ole riittävä peruste kansallisen kotimme tuhoamiselle, eikä isänmaamme ole olemassa vain siksi, jotta se voisi toimia valtavana kansainvälisenä ostoskeskuksena ja työmaana.
Sinimusta Liike on nyt ja tulevaisuudessa suomalaisen työntekijän puolella, ja kannattaa siksi työperäisten oleskelulupien jäädyttämistä.
Sinimusta Liike kerää puolueeksi päästäkseen kannattajakortteja. Allekirjoita kannattajakortti täällä.