Valikko Sulje

Puheenjohtajan mietteet eduskuntavaaleista 2023

vaalit fb

Eduskuntavaalien tulos selvisi eilen illalla, ja Sinimustan Liikkeen potti jäi näissä vaaleissa 2382 ääneen. Yksikään pienpuolueista ei ollut näissä vaaleissa lähellä läpipääsyä, ja edustamamme puolue oli pienpuolueidenkin keskinäisessä sijoituksessa lähempänä listan loppua kuin sen alkua. Osaltaan tähän lopputulokseen vaikutti se, että puolueemme ehdokkaat oli tietoisesti keskitetty neljään vaalipiiriin, joka rajasi 60% potentiaalisista äänestäjistä pois. Varsinainen tavoite, eli yhden ehdokkaan läpipääsy, ei olisi kuitenkin ollut yhtään sen todennäköisempi, olisi listamme saanut maanlaajuisesti pari tuhatta ääntä enemmän tai ei.

Äänestystuloksen todettuamme meidän tulee voida arvioida näissä vaaleissa tehtyjä onnistumisia ja epäonnistumisia. Selvä enemmistö puolueemme jäsenistä on poliittisesti kokemattomia, mikä näkyi varsinaisen vaalikampanjan myöhäisenä alkamisena, sillä melkein puolet ehdokkaistamme ilmoittautui kisaan mukaan vasta vuodenvaihteen jälkeen, siinä missä isot puolueet olivat käyneet eduskuntavaalikampanjaa tosiasiallisesti jo parin vuoden ajan. Perinteiset vaikuttamisen keinot, kuten oman profiilin tietoinen rakentelu vaaleja edeltävinä kuukausina ja vuosina esimerkiksi paikallislehtien mielipidepalstoilla tai toritapahtumissa, olivat näissä vaaleissa vielä harjoittelun tasolla, ja liikkeen paikallinen näkyvyys jäikin välillä täysin yksittäisten aktiivisten toimijoiden harteille. Kun otetaan vielä huomioon, että nämä samat henkilöt toimivat itse ehdokkaina, järjestivät toritapahtumat, tuottivat liikkeen julkitulot, korjasivat julisteet, suunnittelivat grafiikat ja jakoivat kymmeniä tuhansia lentolehtisiä, niiden ohessa vielä kohdaten toiminnasta kiinnostuneet uudet jäsenkandidaatit, kuormitus oli ymmärrettävästi valtaisa. Kuormituksesta huolimatta nämä jäsenet vetivät kampanjan kunnialla loppuun normaalin päivätyön, opiskelukiireiden ja perhearjen ohessa. Aktivisti taipuu, vaan ei murru.  

Se, missä puolueemme onnistui loistavasti, oli näkyvyyden varmistaminen somen ulkopuolisessa mediakentässä käytännössä täysin ilmaiseksi. Puoluettamme käsitelleet uutisjulkaisut kuvasivat liikkeemme yhteiskunnallisia päämääriä rehellisesti, joka toi sanomamme näkyviin myös niille ihmisille, joita emme ole tavoittaneet puolueemme omalla viestinnällä. Suurin yksittäinen näkyvyyden tuoja oli ylen järjestämä pienpuoluetentti, jonka näki tänä vuonna sadat tuhannet suomalaiset jo ennen ennakkoäänestyksen alkamista. Sinimustan Liikkeen tentissä saama näkyvyys oli pääosin positiivista, joka oli nähtävissä useiden keskusteluryhmien suorastaan ihmettelevissä reaktioissa. Lisääntynyt näkyvyys käynnisti myös piikin puolueen jäsenhakemuksissa, joita hallitus käy kootusti läpi vaalien jälkeen. Näistä uusista jäsenistä muodostuu toivottavasti tulevien vaalikoitosten tarvittavat lisäkädet ja ehdokkaat myös niihin piireihin, jotka jäivät tällä kertaa ilman puolueemme ehdokasta. Seuraava koitos puolueellemme tulee olemaan eurovaalit, joihin valmistautuminen alkaa jo tänä kesänä. Vaikka kyseisten vaalien ankara äänikynnys ei palvele pienpuolueiden pyrkimyksiä, tarjoaa kyseiset vaalit loistavan mahdollisuuden keskustella kansallisen itsehallinnon ja talouspolitiikan tärkeydestä tulevaisuuden monikulttuuristuvassa ja sateenkaareutuvassa EU-liittovaltiossa.

Poliittinen oikeisto menestyi näissä vaaleissa loistavasti. Vaalitulos avaa mahdollisuuden kokoomusjohtoiselle konservatiivihallitukselle, jossa perussuomalaiset toimivat todennäköisesti valtiovarainministerin ja monen muun raskaamman salkun kantajana. Vaikka perussuomalaiset saivatkin hienon tuloksen, on kyseisen puolueen edustajissa nähtävissä profiilin muutos – perinteisten maahanmuuttovastaisten ja konservatiivisten toimijoiden sijasta eduskuntaan nousivatkin nuoret ja liberaalihenkisemmät toimijat. Oli tulevan hallituksen kokoonpano sitten konservatiivihallitus tai sinipuna, joutuu se kehittämään ratkaisut niihin samoihin haasteisiin, joista suomalaiset ovat puhuneet jo kuluneen kevään ajan, kuten maamme väestölliseen muutokseen, EU-integraatioon, ympäristökriisiin, yleiseen turvallisuustilanteeseen ja kasvavaan vieraantuneisuuden tunteeseen, joka työntää nuoria sukupolvia tuottavan työn ja perheenperustamisen ulkopuolelle.

Tulevaisuus näyttää sen, ovatko tulevan hallituksen esittämät korjaustoimet riittäviä. Sinimusta Liike perustaa ajattelunsa kansallismieliseen maailmankatsomukseen, jonka mukaan jokainen yhteiskunta on sen alaisuudessa elävien ihmisten peilikuva. Niin kauan, kun valtavirtapuolueet eivät keksi ratkaisua nykyiseen väestöpoliittiseen kriisiin, nykyistä yhteiskunnallista muutosta lieveilmiöineen ei saada pysäytettyä. Vierasmaalaisten määrä suomalaisessa yhteiskunnassa tulee kasvamaan, oli hallituksessa mikä eduskuntapuolue tahansa.

Sinimusta Liike haluaa kiittää kaikkia jäseniään ja äänestäjiään tästä kokemuksesta, ja toivoo mahdollisimman monen liikkeemme äänestäjän löytävän kotinsa riveistämme lähitulevaisuudessa. Tekeviä käsiä ei ole koskaan liikaa, ja puolueemme täytyy olla voimavaroiltaan ja toimintakyvyltään iskussa seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä. Liikkeemme eduksi todettakoon, ettei yksikään esittämistämme huolenaiheista tule katoamaan tulevina vuosina, sillä suuret väestölliset, taloudelliset ja kulttuurilliset ilmiöt ovat olleet yhteiskunnassamme läsnä jo vuosikymmenten ajan, ja ne tulevat vaikuttamaan lopulta jokaisen suomalaisen elämään ja elinympäristöön. Tietyn pisteen jälkeen tätä edellä kuvattua muutosta ei voikaan enää kivuttomasti paeta pelkkää koulupiiriä vaihtamalla.

Sinimusta Liike on jo nimensäkin perusteella enemmän kuin perinteinen puolue, mikä tulee näkymään sen vaalien jälkeisessä toiminnassa. Uudet jäsenet tullaan sitomaan osaksi jo valmiiksi olemassa olevia paikallisryhmiä, joiden kokoontuminen alkaa tulevaisuudessa olemaan vähintäänkin kuukausittaista, sisällyttäen niin liikuntaa, kulttuuria, kirjallisuutta, musiikkia kuin yhdessä luonnossa toimimista. Liike tulee järjestämään jälleen perinteisen vappumarssin, sekä kokoontuu tänäkin kesänä viikonlopun mittaiselle leirille kehittämään puolueen ja laajemman kansallismielisen liikkeen tulevaisuuden toimintaa. Vaalituloksen edessä lamaantuminen ei kuulu meidän joukkomme toimintatapoihin, sillä helppous ei ollut missään vaiheessa toimintamme tarkoitus. Olemme tietoisesti valinneet pitkän ja kivisen tien, koska tiedämme sen olevan pitkällä aikavälillä ainoa kestävä ratkaisu kansamme, luontomme ja isänmaamme suojelemiseksi.

Kamppailu jatkuu. Tampereella tavataan!

Tuukka Kuru

puheenjohtaja