Valtamedia on viime aikoina uutisoinut laajasti Suomussalmen Hukkajoella tapahtuneesta jokihelmisimpukkatuhosta. Metsäkoneiden reitti kulki Stora-Enson hakkuutyömaalle jokihelmisimpukoiden eli raakkujen asuinjoen poikki. Raakkuja tuhoutui suuria määriä metsäkoneiden painon ja veden sotkeutumisen vuoksi.
Kun Stora-Ensolta kysyttiin kommentteja, ei yhtiön edustaja suinkaan luvannut heti korvata aiheutettua raakkutuhoa tai Hukkajoen raakkukannan pelastustöitä. Lakikaan ei heitä siihen automaattisesti velvoita. Vuonna 2014 harjavaltalaisen tehtaan Norilsk Nickelin jätevesipäästöt tuhosivat toisen uhanalaisen simpukkalajimme vuollejokisimpukan elinympäristöjä niin, että yli miljoona vuollejokisimpukkaa kuoli. Yhden vuollejokisimpukan rahalliseksi arvoksi on määritelty 50 euroa, jolloin Norilsk Nickelin aiheuttaman tuhon kokonaiskustannuksiksi olisi tullut yli 50 miljoonaa euroa. Oikeus tuomitsi kyseisen tehdasyhtiön maksamaan kuitenkin vain muutamia kymmeniätuhansia euroja.
Yhdelle jokihelmisimpukalle on määritelty 589 euron korvausarvo, jolloin Hukkajoen tuhansien raakkujen tuhosta saattaisi joutua maksamaan miljoonakorvaukset.
Simpukkatuhojen lisäksi yritysten vastuusta luontotuhojen korvaamiseen on keskusteltu myös kaivostoiminnan yhteydessä. Jos kaivosjätti ei puhdista pilaamiaan vesiä, jää lasku yleensä veronmaksajien maksettavaksi. Sama koskee tietysti myös uhanalaisten simpukoiden asuinvesien kunnostamista. Kaivosyhtiöltä vaaditaankin vakuutta, josta voidaan kustantaa kaivosalueen ennallistaminen ja mahdolliset ympäristövauriot. Samaa käytäntöä pitäisi laajentaa ylipäätään kansainvälisesti toimiviin suuryrityksiin; erityisesti niihin jotka toimivat alkutuotannon piirissä.
Mikäli luonnon vaurioittamisen maksaa joku muu kuin vaurioittaja itse, vähentää se esimerkiksi metsä- ja kaivosyhtiöiden taloudellisia kannustimia välttää ympäristötuhoja. On myös vaikeaa perustella veroja maksaville kansalaisille, miksi heidän pitäisi maksaa yksityisen yrityksien toiminnan aiheuttamia kustannuksia.