Valikko Sulje

Blogit

Omasta kynästä – Lauri Hokkanen

omakyna lauri hokkanen

Sinimusta Liike julkaisee sivuillaan juttusarjan julkisista jäsenistään, jotka kertovat omista syistään kannattaa Sinimustaa Liikettä

Nimeni on Lauri Hokkanen. Olen 29-vuotias, työskentelen rakennusalalla ja asun vielä toistaiseksi Tampereella.

Poliittiset mielipiteeni eivät ole merkittävästi muuttuneet viimeisen vuosikymmenen aikana. Se, mikä on muuttunut, on oma poliittinen aktiivisuuteni. Vuodet 2009 – 2018 se rajoittui netissä kirjoitteluun, joko nimettä tai nimimerkin takaa. Alkuvuodesta 2019 luin artikkelin, jossa väitettiin etnonationalistien kaapanneen Perussuomalaisten nuorisojärjestön. Kiinnostukseni heräsi. Kävin Pirkanmaan Perussuomalaisten Nuorten iltamassa ja ilokseni huomasin, että joukossa istui neljä nuorta miestä Vihtori-neuleet päällä. Harmittelin, että olisin voinut olla se viides, mutta jätin omani vaatekaappiin.

Vuoden 2019 aikana opin tuntemaan järjestöä, sen jäseniä, sen ideologista kahtiajakoa ja tämän kahtiajaon historiaa. Luonnollisestikin ajauduin lopulta osaksi etnonationalistista klikkiä. Suunnittelin Toni Jaloselle hienot kampanjapaidat järjestön syyskokoukseen. Tuohon kokoukseen osallistui myös Jussi Halla-aho, joka puheessaan valitteli järjestön sisäisiä jännitteitä ja sanoi tarkkaan harkitulla äänenpainolla, että kunpa ”näistä jännitteistä päästäisiin eroon”. Ei päässyt. Ei vielä. Ei noin helposti. Jalonen valittiin jatkoon selvin lukemin. Otan röyhkeästi osan kunniasta itselleni.

Kun järjestön kohtalo oli sinetöity lauantaina 29.2.2020 Tampereella, vietimme illan eräällä mökillä, muistelimme menneitä, suunnittelimme tulevaa, söimme, saunoimme ja tietenkin joimme sitä olutta. Mökillä piipahti sovitusti pieni kuvausryhmä, joka oli jo pidemmän aikaa tehnyt dokumenttia Suomen äärioikeistosta. Kerroin kameralle sekä ummet, että lammet siitä, kuinka me olimme vihdoin vapautuneet parlamentarismin kahleista ja pystyimme nyt käyttämään aikamme ja energiamme kuntavaalimainosten jakelun ja toriteltalla pönöttämisen sijaan johonkin mielekkäämpään. Ulkoparlamentaariseen vaikuttamiseen. Hauskoihin poliittisiin projekteihin. Gramscilaiseen kulttuurisotaan.

Yksitoista kuukautta myöhemmin juttelin taas samalle kameralle. Haastattelun aihe? Uuden puolueprojektin julkistamistilaisuus. Hupsista. Kuinkas tässä näin pääsi käymään?

Suomen nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä Sinimustan Liikkeen kaltaisen puolueen on täysin mahdotonta nousta valtaan. Jotta se olisi mahdollista, ilmapiiri pitää ensin muuttaa. Käytän tuota sanaa tarkoituksella. Muuttaa. Emme odottele, että se muuttuu. Nykyajan konservatiivipoliitikot eivät uskalla edes yrittää siirtää Overtonin ikkunaa vaan pysyttelevät kiltisti sen sisäpuolella. He korkeintaan vikisevät, ettei ”mitään saa enää sanoa”. Saa, kunhan uskaltaa. Etkö uskalla? ”Alkaa meno mennä sen verran hulluksi, että kyllä se kansa kohta herää ja sitten tapahtuu.” Ei se herää itsestään. Heräisit itse.

Sitä ikkunaa pitää siis kiskoa ulkopuolelta. Kun tämä kiskominen alkaa viimein tuottaa tarvittavaa tulosta, saisi mielellään olla jo olemassa jokin taho, joka ottaa siitä hyödyn. Pitää olla valmis pienpuolue, puolueohjelmineen, sääntöineen, jäsenineen, piirijärjestöineen, muutamine kansanedustajineen ja puoluetukineen ottamassa koppia koittavasta hetkestä. Meillä tulee olla valmiina joukko ihmisiä, joilla on riittävän paljon kokemusta parlamentaarisesta työstä. Meidän on turha nousta valtaan, jos emme osaa sitä käyttää. Jos lähdemme kiireellä tekemään uutta puolueprojektia vasta sitten, kun valtaannousulle avautuu mahdollisuus, on jo liian myöhäistä. Se on se työ, mitä tässä nyt tehdään. Se työ, jonka lopputuloksen saamme nähdä vasta vuosikymmenten päästä.

Kun minua kysyttiin mukaan puolueprojektiin, suostuin heti, koska tiesin tämän kaltaisen puolueen olemassaolon olevan välttämätöntä. Aion kuitenkin edelleen pitää toisen jalkani vankasti ulkoparlamentaarisen vaikuttamisen puolella. Puolueella ei tule olemaan mitään mitä niittää, jos kukaan ei kylvä.

Eniten minua kiinnostaa kaikenlainen mediatuotanto. Mainonta. Markkinointi. Memetiikka. Rumemmin ilmaistuna propaganda. Aion jatkaa itseni kehittämistä näillä saroilla ja toivon tekeväni itsestäni jonkinlaisen mediatuotannon moniosaajan kansallismielisen kentän tarpeisiin. Tulen pyhittämään koko loppuelämäni tälle aatteelle. Ajattelenkin omaa elämääni eräänlaisena kansallismielisenä kulttuuriprojektina. Valkoisena kankaana tai möykkynä savea. Miltä näyttäisi kaikkein ihanteellisin kansallismielinen aktivisti? Haluan jonain päivänä näyttää siltä. Mitä hän lukisi, kirjoittaisi, kuuntelisi, soittaisi, rakentaisi, kehittäisi, suunnittelisi, toteuttaisi? Haluan itse tehdä itsestäni kaikkea sitä. Mitä hän tekisi työkseen? Missä hän asuisi? Minkälainen perhe hänellä olisi?

Mainitsenpa tähän loppuun vielä yhden mukavan seikan liittyen tuohon viimeiseen kysymykseen. Alkuvuodesta minuun otti yhteyttä kaunis nuori nainen, joka kertoi jakavansa puolueohjelmamme arvot ja kyseli, olenko sinkku. Vastasin kyllä. En ole enää. Käy se parinvalinta näinkin. Ei tarvinnut kuin perustaa puolue. Miltä se mahdollinen perhe saattaisi sitten näyttää? Hän ilmoitti, että minimi on neljä lasta ja, että hän on sitten kotiäiti.

Toivotan tulevaisuuden tervetulleeksi.

Jos haluat edesauttaa Sinimustan Liikkeen pääsyä puoluerekisteriin, täytä kannatuskortti osoitteessa https://puoluerekisteri.fi/puolue/26 ja kerro keräyksestä ystävillesi, työkavereillesi ja läheisillesi. Mikäli sinulla on halua liittyä liikkeemme jäseneksi ja tulevaisuudessa liikkeemme eduskuntavaaliehdokkaaksi, ota meihin rohkeasti yhteyttä. Meidät tavoittaa osoitteesta [email protected].

Oma kappale: Agnes Obel – The Curse