Valikko Sulje

Blogit

Aleksi Veikkola: Ajatuksia demokratiasta

aleksi fb

Mitä on demokratia? Moni ajattelee sanan kuullessaan äänestämistä. Toiset parlamentarismia.
Kummatkaan ei varsinaisesti pidä paikkaansa, vaan ovat omia käsitteitään. Etymologisesti, demo,
demos, kratia, kratos. Demos viittasi antiikin Ateenan kaupunkivaltiossa tiettyyn alueeseen ja sen
poliittisesti osallistuvaan osaan ihmisistä. Tätä ryhmää tietyin tavoin rajoitetaan eri paikoissa eri
tavoin. Kratos on selkeämmin valta. Demoksen valta. Ateenassa demokseen kuului melko harva
korkealuokkainen mies. Tämänpäiväisissä hallintajärjestelmissämme demokseen yleisesti kuuluu
erikseen kansalaisuuden saaneiden lisäksi kaksi eri tavalla määriteltyä ryhmää riippuen paikasta.
Kaikki jollain alueella syntyneet, eli Amerikan mantereiden malli, tai kaikki jotka syntyvät
demokseen kuuluville vanhemmille. Lisäksi on myös radikaali idea siitä, että kuka tahansa joka
vain on jollain alueella kuuluu demokseen. Tämän käsityksen pahimmat seuraamukset voidaan
mitätöidä, kun on kyse alakategoriasta ylemmän demoksen jäsenyyden kanssa, kuten on kyse
paikallishallintojen kuten kuntien, kaupunkien tai osavaltioiden kanssa. Ryhmittymiä kutsutaan
valtion tasolla yleisessä keskustelussa kansaksi, mutta siinä on näiden eri jäsenyyden määritelmien
kautta aukkoja. Mielivaltainen valinta siitä, että kenellä nyt vain sattuu olemaan sen maan passi, on
kansalainen, on loogisesti ympäripyöreä määritelmä. Passin hallinan kuuluisi merkitä jotain muuta
kuin pelkkää passin hankintaa. Siitä huolimatta tämä on todellisuus tällä hetkellä, joka aiheuttaa
epävakautta yhteiskunnissa.


Kun demos on määritelty, seuraa demokraattisen vallan toimeenpano. Tähänkin on historiassa ollut
monta vastausta. Suora demokratia, kuten Ateenassa, kuuluisasti johti katastrofaaliseen sotaan
Syrakusaa vastaan. Suorasta demokratiasta eli ”massojen tyranniasta” löytyykin kritiikkiä monesta
eri paikasta. Sellainen demokratia voi myös olla logistisesti vaikeaa kaupunkivaltioita suuremmissa
poliittisissa yksiköissä, mitkä ovat tarpeellisia yhä keskitetymmän vallan aikakautenamme. Lisäksi
se ottaa usein yhteen pääoman haltijoita vastaan, joidenka tahto ei välttämättä ole sama kuin
enimmistön. Seuraamuksena tavallinen kaduntallaaja sivutetaan ja hän ei suoraan osallistu
poliittiseen toimintaan. Hän ei ole osa hallintaa eli ei ole hallitsija, vaan hallittu. Yksi yritys pelastaa
demokratia on asoiden äänestämisen sijaan edustajien äänestäminen. Roomassa edustusta oli
nimellisesti, muttei käytännössä, sillä todellisuudessa nämä pystyttiin usein aristokraatisen senaatin
ja myöhemmin keisarin toimesta sivuttamaan. Niin sanotun ”valistusajan” revisio edustuksellisesta
demokratiasta ei ole sen parempi ja sen ainoa puoltava asia tänään on totuttu tapa ja perinne. Se,
että kukaan muu oikeasti pystyisi ajamaan sinun ja perheesi etua puolestasi, varsinkin joku joka ei
edes tunne sinua tai jopa ei tiedä sinusta lainkaan muutakuin numerona äänimäärässään, on
mielestäni käsittämättömän naurettava ajatus. Tällainen välikappale mahdollistaa demokratian
näennäisyyden, mutta myös todellisen vallan välikappaleen väliintulon. Voidaan ohittaa mukamas
valtaa pitävää kansalaista kuin se plebiaani mitä hän on, asoiden suoraan tämän edustajan kanssa,
joka samanaikaisesti edustaa todella montaa yhtä syrjäytettyä kansalaista. Kansalaisia, joita hän
joutuu miellyttämään vain muutaman kuukauden ajan joka kerta kun se äänestys on. Jopa
diktaattoriilla on paremmat edellytykset toteuttaa mitä enimmistö kansasta haluaa, kuin valtaisa
sekamelska näitä edustajia, joiden eturyhmät on ties missä. Mitä seuraa, on aina jokin piilooligarkia
ja edustuksellinen demokratia toimii näin tarkoituksenmukaisesti. Tämä demokratian
määritelmä lepää valheellisen liberaalin käsityksen varaan. Vallan kuuluminen kansalle on
mahdotonta.


Eräs toinen tapa käsittää demokratiaa ei käsittele sitä demoksen eli kansan pitämänä valtana,
ymmärtäen sen mahdottomuuden. Sen sijaan valtaa käytetään kansan nimeen ja hyväksi,
määritellen hyvän miten tahtoo. Tämä voi ilmetä monin tavoin, kaikki illiberaaleja. Vaikka kansan
huolehtiminen toissijaisena perusteluna on jaettu monarkian tai autokratian kanssa, nämä
hallintamuodot eivät perustele valtansa lähteenä kansaa, vaan jotain muuta kuten Jumalan tahto ja
oikeutus suoraan tai välillisesti kirkon kautta. Kommunismissa demokseksi määritellään
perinteisesti proletariaatti ja sen nimeen puolueen johto tai puolueen johtohahmo on hallinnut
maata. Kolmannessa valtakunnassa aatteen demos oli työväen sijaan tiettyjen etnisyyksien ryhmä,
jotka muodostivat rodun. Etnisyyksiä voidaan tässä mallissa toki määritellä monin eri tavoin, eikä
kaikki täysin biologisen rodun kautta vaikka se on yleisesti pitkäjänteisyyttä edistävää
järjestelmälle. Jaettu uskonto voi myös tuoda ihmisiä yhteen yli rodullisten rajojen kuten
kommunismi, jota itse määrittelisin myös uskonnoksi. Pohjoiskorealainen Juche-aate tänä päivänä
lainaa molempia näistä ajatuksista, mutta lisää siihen vielä monarkistista vivahdetta, missä vain
Kim-suku voi johtaa kansaa eteenpäin. Kaikissa näissä valtaa käytetään kansan eli demoksen
nimeen, täten perustelevat itsensä demokraattiseksi. Se, ettei näistä jokin järjestelmä tai
näkökulmasta riippuen mikään järjestelmistä todellisuudessa aja kansan asiaa tai edes ajattele sen
hyvää, ei ole olennaista sen poliittisessa muodostumisessa, vaan erillinen empiirinen kysymys. Jos
valtaa pitävän elimen poliittinen mytologia mahdollistaa vallan pitämisen ja haastavien
valtapesäkkeiden tuhoamisen tai vähintään niiden mitätöinnin uhkana, osoittaa että tämä on
toistaiseksi sen kansan paras mahdollinen hyvä, mitä se pystyy itselle toteuttamaan ja ansaitsee.
Tämä voi olla mitä tahansa äärimmäisen hyvästä pahaan, kuitenkin ihmisen luontaisten rajojen
mukainen, tai kristityn näkökulmasta, langenneen tilan rajoissa.