”Kykenisittekö majoittamaan ulkomaalaisia opiskelijoita opiskelijakuntanne tiloissa? Järjestäkää telttamajoitusta vain hetken kunnes he löytävät asunnon.” Näin meiltä koulun rehtori sekä koulun henkilökunta toistuvasti pyytävät.
Ratkaistava ongelma ei ole niin yhtäkkinen kun kysymys antaisi ymmärtää, vaan kodittomien ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä on vuosittain kasvanut jo pitkän aikaa, eikä mitään korjaavaa reaktioita ole syntynyt. Toistuvissa tapaamisissamme syntyy vain yhä heikommin esitettyä yllättyneisyyttä ja kiivaampaa syyttävän sormen osoitusta. Ymmärrän kyllä, että syyt tämänkin kärsimyksen luontiin ovat moninaiset, mutta kuitenkaan moraali ei liiemmin ole ollut keskusteluissamme tai ohjeistuksissamme läsnä.
Se, että nuoria opiskelija-aktiivejamme yritetään syyllistäen ahdistaa kohti telttahätämajoitusten suorittamista, vetoamalla ulkomaalaisten opiskelijoiden joutuneen surullisen ihmiskaupan ja valehtelun kohteeksi, ei mielestäni oikeuta meistä kärsimyksen renkejä. Voidaanko puhua auttamisesta, jos hoivataan itse tahallisesti luotua tautia?
Koska ulkomaalaisten opiskelijoiden maahantuonti on täynnä monenlaista tuskaa, kodittomuutta, varattomuutta, heidän itsensä häpeän tunnetta, myytyjen lupausten osoittautumista valheiksi ja itsemurhia, kaikki taloudellisten kannustimien vuoksi, ei oikeudenmukainen ihminen kykene kohdistamaan vapaaehtoistyötään järjestelmän sallimiseen, vaan sen estämiseen. Moraalinen ja äärioikeamielinen opiskelija-aktiivien joukko totta kai kieltäytyisi rehtorin pyynnöksi muotoillusta käskystä piilottaa moraalittoman toimen oireet, mutta tällaisia joukkioita on liian harvakseen.
Vahvin argumentti kärsimyksen sallimisen puolesta mitataan rahassa; korkeakoulumme ovat taloudellisessa pinteessä. Opetus- ja kulttuuriministeriön visio on jo pitkän aikaa ollut Suomen valtion koulutusasteen nosto hinnalla millä hyvänsä. Euroopan sisällä taistelu käydään korkeakoulutettujen prosentuaalisessa määrässä, eikä laadulla ole tässä käytännön merkitystä.
Opiskelijoiden määrä kasvaa vuosittain 3% ja rahoitus tippuu noin prosentin. Puhutaan tutkintojen ”tehostamisesta”, eli opetustunteja on määrällisesti vähemmän ja kurssit läpäistään aina vain alemmilla kriteereillä. Nämä tekijät kyllä tunnistetaan. Pääsemme näkemään OKM:n edustajien PowerPoint-esityksiä, miten tulevaisuudessakin yli kaksikymmentä vuotta jatkunut trendi opetustyötuntien vähentämisestä, tutkintojen määrän lisäämisestä, ja pienenevä rahallisen korvauksen summa jokaisen tutkintopaperin tehtailusta, tulevat kaikki jatkumaan.
OKM ei suostu rajallisten resurssien suuntaamiseen kohti aidosti oppimiskykyistä nuorisoa, vaan tavoite on koossaan mahdollisimman suuri, mutta reaalimaailmassa kyvyissään merkityksetön massa. Kritiikki sivuutetaan iskulausein: ”Vielä ei ole syytä liialliseen huoleen. Suomen koulutus on maailman parasta.”
Suomeen tuodut kodittomat ulkomaalaiset järkeillään meille siten, että vaikka suomalainen korkeakoulutus ei ole maailmanmarkkinoilla korkeassa statusarvossa, on se kuitenkin Euroopan unionin sisällä suoritettu. Pelkkä eurooppalaisuus tekee siitä Euroopan ulkopuolisten kansojen nuorille kultaakin arvokkaamman.
Nyt on hyvä ymmärtää, että kun puhumme Lähi-idästä ja Etelä-Aasiasta saapuneista opiskelijoista, kyseessä on yleisimmin jo kaukaisessa kotimaassaan yliopistotutkinnon suorittanut ihminen, jolle Suomi näyttäytyy budjettiratkaisuna työllistyä johtotöihin Euroopan paratiisiin. Heille aktiivisesti myydään Suomen huutavaa työvoimapulaa näyttäen lehdistömme otsikoita, he saavat kuulla erilaisten barometrien kautta mitatusta maailman onnellisimmasta maasta, ja mitä tärkeintä, heille väitetään, että suomalaisesta korkeakoulusta ei edes kykene valmistumaan ilman työharjoittelua eli työsopimusta. Koulun henkilökunta meille kyllä kuiskaten myöntää, että tällaisten markkinointilauseiden avulla tarkoituksellisesti luodut olettamat eivät ole todellisia, mutta syyttävä sormi löytää kyllä syyllisen vaikka mistä.
Ulkomaalaiselle luvataan mahdollisuus paratiisista, joka maksaa vain noin 12 000 € vuodessa, eli maassamme opiskelevat Euroopan ulkopuoliset eivät ole kotimaissaan mitään ryysyläisköyhälistöä. Moniko suomalainen nuori olisi valmis maksamaan edes puolia moisesta summasta käydäkseen vuoden ammattikorkeakoulun kursseilla? Monet ulkomaalaiset myyvät perityt viljelysmaansa, monia kymmeniä työllistävät tehtaansa, tai säästävät vuosikausia koko sukunsa voimin saadakseen perheen priimuksen Eurooppaan opiskelemaan.
Vastaanotto on kuitenkin kylmä pohjoinen, jossa ihmiset eivät ymmärrä aksenttiasi, vaikka kuinka suvakisminsa voimin pinnistävät, tehden arjen kommunikaatiosta työlästä. Talvi osoittautuu auringottomaksi toisin kuten mainoskuvissa. Työllistyminen toimistotyöhön onkin mahdotonta, ja ulkomaalaisten keskuudessa pimeä talous hyväksikäyttää. Pelkkä englannin kielen taito sulkee monta elämän ovea, vaikka kuinka nämä paikalliset suomalaiset yrittävätkin kohteliaisuudessaan muuta väittää. Sen lisäksi opiskelijakaupungeissa asunnot ovat kaikki varattuja, ja paikalliset vuokranantajat ovat kasvaneet ennakkoluuloisiksi ulkomaalaisia vuokralaisia kohtaan.
Kun keskustelen ja rupattelen eteläaasialaisten opiskelijoiden kanssa, kyselen usein heidän mielipidettään Suomesta asuinpaikkana. Katujen turvallisuus on toistuva teema. Vaikka meille suomalaisille kadut muuttuvat silmissämme luotaantyöntävimmiksi, heidän mielestään on eriskummallista, miten täällä voi nainenkin kävellä ulkona ilman pelkoa raiskauksesta, ja että suomalainen mies on hämmästyttävän sivistynyt.
Kuitenkin näille kotimaissaan varakkaiden sukujen älyköille on uuskolonialismin raaka totuus iskostunut. He ovat pitkälti luovuttaneet siistien sisätöiden suhteen, ja he kyselevät mahtaisiko suomen kielen taito olla sittenkin salaa tärkeä, vaikka heille toisin toistetaan. Kysellään myös, että tiedänkö mitään siivousfirmaa, johon voisin suositella, työllistyisikö lähihoitajaksi opiskellut paremmin, tai että ovatko International Business ynnä muut kauniit tutkintonimikkeet vain tie kohti työttömyyttä.
Kun Suomeen saavutaan halvan koulutuksemme ja sen ohella luvatun työskentelyn vuoksi, niin muutaman työttömän opiskelijavuoden jälkeen loppuu ennakkoon laskettu budjetti. Koulumme pihaan ilmestyy toistuvalla syötöllä hautakynttilöitä. Joillekin maahan saapuneille sinnittelyistä huolimatta pettymys on liikaa, kun ymmärrys ulkomaalaisen osaamisen todellisesta tarpeesta iskostuu. Lentolippuun takaisin kotimaahan ei joko ole varaa tai sellaisen pyytäminen suvulta on liian häpeällistä.
Opiskelijakuntia hyväksikäytetään prosessin oireiden piilottamisessa. Matalan luottamuksen yhteiskuntia luovien kansojen nuorison rahastus on Suomessa voittomarginaaliltaan heikkoa, eikä kolonialismi suomalaisilta näytä onnistuvan nyt sen uusimmassakaan versioinnissa.
Koulujen ja kuntien toimesta negatiivisten ilmiöiden piilottaminen on pakotettu toteutettavaksi kustannustehokkaasti, jolloin nuoret opiskelija-aktiivimme ovat vapaaehtoistyönsä toimesta halpa renki. Jo pelkästään opiskelija-aktiiviksi pääsemiseksi voi joutua vastaamaan hallitusvaalissa tenttikysymykseen, että suostuisitko väliaikaisesti majoittamaan kodittoman opiskelijan. Kysymys ei ole pelkkä ajatusleikki, vaan hyvin mahdollisesti pian eteen saapuva ongelma.
Mikä saa nuoret suomalaiset opiskelija-aktiivit hyväksymään ja avittamaan prosesseja, joissa ymmärretään kyllä olevan tekemisissä ihmiskaupan ja suurten skaalojen yksilökärsimysten kanssa? Kerron teille nyt suuren salaisuuden: opiskelija-aktiiveista suuri osa on erilaisten punaisten puolueiden nuorisoryhmien jäseniä. Heille kuviteltu päämäärä on tärkein. Se päämäärä ei välttämättä ole universalistisen maailman saavutus tai minkään tasa-arvon saati yhdenvertaisuuden aito edistäminen. Sellaiset tavoitteet ovat vain harvoilla. Yleisesti heille tärkeintä on, että heidän sosiaalinen ympäristönsä kokee heidät tasa-arvon edistäjiksi.
Punaisten ryhmittymien kollektiivisuus ja universalismi ovat temaattisia kehyksiä, joiden avulla yksilöt pääsevät keräämään tärkeintä eli itsekeskeistä sosiaalista pääomaa muiden kustannuksella. Työn teko tai tulos eivät ole tiukan moraalisen reflektoinnin alaisia, eivätkä muutosta tarvitsevia, sillä tärkeintä on työn kuvitteellinen päämäärä. Kun sitä päämäärää ei saavuteta, ei koskaan päästä lähemmäs, osoitetaan syyttävällä sormella ulkoisia tekijöitä. Vika ei ole heidän työssään, vaan vaikkapa rakenteellisessa rasismissa tai Sinimustien suosion kasvussa nuorison keskuudessa.
Punaisen nuoren saa helposti ajattelemaan, että köyhien maiden riisto koulutusviennin nimissä on ihmisoikeuskysymys. Sanomalla, että ihmisten halu prosessin lopettamiseksi tai prosessin nyt toteutuva epäonnistuminen, olisi kaikki systemaattisista rasistisista rakenteista kumpuavaa, saa punaisen nuoren pyhittämään mielensä systeemin estämisen estämiselle.
Rasismileima on punaiselle nuorelle vahva pelote. Leima, joka voisi viedä punaiselta nuorelta nopeasti pois sen sosiaalisen pääoman, jonka eteen on jo vuosia hyvesignaloiden työskennelty. Punaiselle nuorelle rasismileima tarkoittaisi hyljätyksi joutumista, ja leimautumisen pelon voimakkuus on kykenevä synnyttämään itsekeskeisyyttä, jonka toimesta on valmis uhraamaan tuhansien köyhistä maista saapuneiden perheiden elinsäästöt.
Rasismi on kyllä vahvasti läsnä ja etnistä preferointia toteutuu oppilaiden toimesta. Koulun henkilökunta yrittää takoa päähämme, että jos me vain vielä vähän enemmän juttelisimme ulkomaalaisten kanssa ja tahallisesti menisimme heidän seuraansa, niin se integraatio toteutuisi. Jos me vain emme olisi tällaisia suomalaisia juntteja ja uskaltaisimme rohkeasti ihan vaikka rallienglannilla puhua, niin asiat olisivat paremmin.
Antirasistit eivät tunnetusti viihdy ulkomaalaisten seurassa, sillä eihän rasisminvastainen toiminta sitä vaadi. Toiveikkuuden ilmapiiri kaikkoaa, jos puheeksi otetaan se realiteetti, että vaikkapa slaavit naureskelevat eteläaasialaisten aksenttien ymmärryksen mahdottomuudesta, tai että Lähi-idästä saapuneet eivät mielellään oleskele itäafrikkalaisten seurassa. Nuorisoaktiivien kohteliaisuuden pintameikeissä on pitelemistä, kun ulkomaalaiset opiskelijat kahden kaljan jälkeen selittävät poliittisia näkemyksiään ja arjessaan toteutuvia, Suomeen mukana tuomiaan, etnisiä konfliktejaan. Ulkomaalaiset eivät tunnu myöskään pitävän intialaisista.
Kuitenkin rasismin läsnäolo niin kovasti halutaan rajata valkoisiin suomalaisiin, oli realiteetti mitä hyvänsä. Punainen nuori tökkää sormet korviinsa, jos kuulee Kreikasta saapuneen naureskelevan Saksasta saapuneelle, että turkkilaisten elintasopakolaisuus Saksaan on vasta alkutekijöissä.
Tilanne on koko Suomen kattava. Jos opiskelijakuntaa ei onnistuta ahdistelemaan rasismipelon, rasisminvastaisen toiminnan, yhdenvertaisuuden tai kohteliaisuuden nimissä suorittamaan neokolonialismin oireiden piilottelua, nousee viha ja otetaan budjetit esiin. Opiskelijakuntiemme punaisten aktiivien päätökset yleisesti alistavat omat rahoituksensa ulkoisille toimijoille. Enimmissä määrin koulu ja julkinen sektori toimivat rahoittajina, sisäisen varainkeruun ollessa vähäistä, sillä sehän voisi vaatia työtä.
Me saimme kyllä kuulla niistä opiskelijakunnista jotka hätämajoitusta suorittavat, mutta yhteiskuntavaikuttamisesta ja ympäristön kärsimyksen parantamisesta keskustellessamme, maininnat taloudellisista kiristyssuhteista vahingossa unohtuivat. Ruokkivaa kättä eivät uskalla punaiset nuoret kasvotusten haukkua, sillä siinä voisi yksilö menettää sosiaalista pääomaa.
Punaisilla opiskelija-aktiiveilla on kuitenkin ässä hihassaan: he ovat valmiita anteeksi antamaan kalliit ja häpeälliset kärsimykset, kunhan korkeakoulututkinto johtaa Suomen kansalaisuuden myöntämiseen. Koulutusvienti pyritään suurten vasemmistopuolueiden toimesta sinetöimään elintasopakolaisuuden väyläksi, ja heidän nuoriso-osastonsa ovat tälle myöntämässä suomalaisten ammattikorkeakouluopiskelijoiden tahdon mandaattia. Toteutuva paha siis hyväksytään, sillä saapahan oman kotimaansa nuori toivo siirtyä maahamme alemman luokan sosiaalitukia nostavaksi ressukaksi.
Kylläpä he ovatkin jaloja. Heidän silmissään pelkkä valtion myöntämä passi ja nimike ”suomalaisesta” pitäisi kyetä kuin taikaiskusta voimalla sivuuttamaan kymmeniä tuhansia vuosia ulkomaalaisten geneettistä perimää, luotua luonnetta, temperamenttia, fysiikkaa, historiaa, kuuluvuutta, älykkyyttä ja varsinkin alitajuista rotutietoisuutta. He eivät tähän itsekkään usko. He hyvin kyllä tunnistavat Euroopan ulkopuolisten kansojen mahdollisuudet ja aseman Euroopassa. Kyse onkin edelleen heidän itsensä sosiaalisesta pääomasta, ei heidän ylläpitämästä todellisuudesta.
Suvakkinuorten itsekeskeisen sosiaalisen pääoman tarpeen luomassa etnomasokistisessa sirkuksessa he julistavat toisillensa ulkomaalaisten olevan aivan yhtä ”suomalaisia” kuin suomalaiset, ellei jopa ”suomalaisempia.” Tällaiset sisäiset performanssit ja instituutioista saapuvat sosiaaliset paineet muuntavat kaikista sinisilmäisimmistä nuoristamme kärsimyksen enkeleitä. Heille ei ole väliä, että heidän työnsä tulos luo voimakkaan pettymyksen kautta viimeisen ratkaisun suorittajia.
Tarkoitan kirjaimellisesti sirkusta. Sinimustan Liikkeen aktiivina pyrin tarkoituksellisesti ammattimaiseen rotutietoisuuteen, opiskellen eri kansojen historiaa ja nykyisiä osuuksia erilaisissa tilastoissa. Kuitenkin SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden opiskelija-aktiivien tiedostomaton kasuaalinen rasismi ja ulkomaalaisille osoitettu vähäpätöisyyden retoriikka ovat niin voimakkaita, että minun on todettava erähäviö.
Ulkomaalaisten merkityksettömyyden osoittamisessa Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TAMKO:n punaiset opiskelija-aktiivit ovat kyllä luonnonlahjakkuuksia. Kun keskustelun aiheena on kiinalaisten vaihto-opiskelijoiden haluttomuus liittyä opiskelijakuntaan, koska kotimaassa Kiinassa muihin sosialistisiin järjestöihin kuuluminen on laitonta, on TAMKO:n aktiivien ehdotus dialogi, jossa tehdään selväksi Suomen poliisin sallivan useampaan järjestöön kuulumisen.
Kun Migrin edustaja pyytää meiltä ratkaisuja ulkomaalaisten ja suomalaisten opiskelijoiden vähäisiin kohtaamisiin sekä vähäiseen yhteiseloon, on TAMKO:n ehdotus järjestää lisää ulkomaalaisia varten järjestettyjä englanninkielisiä tapahtumia.
Kun opiskelijakuntien kokoontumisissa TAMKO:n eteläaasialainen hallituksen jäsen osaa juuri ja juuri muille itsensä esitellä: ”mun nimi on…” hyppivät TAMKO:n aktiivit riemusta tasajalkaa ja taputtavat. Varsinkin tämä viimeinen, jo pelkän turistin kielitaidon alittamisesta suoritettu riemunosoitus, on minulle ikuisesti syöpynyt näkömuistiksi.
TAMKO:n aktiivien kaltaisten punaisten nuorten suvakismista syntynyt kyvyttömyys kunnioittaa ulkomaalaista vertaisena ihmisenä luo uskomattoman tietoista etnistä preferointia. Heidän kaltaistensa toimijoiden työn hedelmä on suurista resurssipanostuksista huolimatta huonon sosioekonomisen tilan saavuttaneet rinnakkaisyhteiskunnat, joita on talousoikeiston helppo hyväksikäyttää halpatyövoimana ja vasemmiston helppo hyväksikäyttää vaalikarjana.
Kansalaisuuden hyväksymisen kautta heidän oleskeluluvistaan tulisi ikuisia, ja heille sallittaisiin kaikki Suomen yhteiskunnan hedelmät. Tämä johdosta Suomen työmarkkinat, sosiaalitukijärjestelmä, äänestyskunta, elämisen hinta vääristyisivät, ja suomalaisten nuorten työ tulevaisuutensa eteen vaikeutuisi entisestään. Suomen opiskelijakuntien tarkoituksen kuuluisi olla suomalaisten nuorten opiskelijoiden edunajo. Kuitenkin suomalaisten opiskelijoiden aseman puolustaminen herättää ympäristössämme epäilyksiä rasistisista asenteista ja valkoisen ylivallan puoltamisesta. He ovat kyllä oikeassa, sitä se olisi.
Tiedän äärioikeistolaisten nuorten kykenevän sekä itsekriittisempään että kokonaiskuvaa tarkastelevampaan ajatteluun. Äärioikea nuori kykenee kyllä ymmärtämään koulutuksen myynnin roolin, korkean koulutusasteen yhteiskunnassamme. Äärioikea nuori ymmärtää, että korkeakoulutuksen rahoitusvajeen täyttö ei voi asettaa kansalaisen määritettä, eikä kansamme säilyvyyttä hävityksen tielle. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden mandaattia kansalaisuuskysymyksessä ei tule antaa punaisten opiskelija-aktiivien käsiin.
Aktiivista ratkaisua kykenisi työstämään kahdella eri rintamalla. Koska punaisten nuorten tärkein tehtävä on rasisminvastainen retoriikka, tehokkain keino saada heidän etnomasokismi päättymään olisi itse Sinimustana opiskelija-aktiivina toistaa heidän puheenvuoronsa:
- Olkaa koulutusviennin vahvimmat soturit. Ylittäkää punaisten heikkolaatuinen humanismi.
- Kolminkertaistakaa hätämajoitettujen määrä. Velvoittakaa muutkin siihen. Älkää toteuttako maailmanparannustanne punaisten tavoin hiljaa kuiskien, vaan ylpeilkää toimillanne.
- Sitokaa rahoituksenne tiukemmin ulkomaalaisten kotouttamisen. Olkaa edelleen halvin tarjoaja.
- Älkää syyttäkö vain persuja. Syyttäkää punaisia tahoja myös. Miksi eivät punaiset opiskelijajärjestöt järjestä vähävaraisille talkoovoimin ruoka-avustusta? Miksi jotkut opiskelijat kieltäytyvät majoittamasta ulkomaalaisia kodittomia kotonaan?
- Järjestäkää lisää englanninkielisiä tapahtumia KV-opiskelijoille. Niitä ei ole tarpeeksi.
- Yhtykää retoriikkaan köyhien maiden osaajien anastamisesta.
- Miksi tyytyä vain englanninkielisiin koulutuksiin? Ulkomaalaistenkin on saatava koulutus äidinkielellään, varsinkin terveydenhuollon alalla.
- Puolustakaa puheenvuoroja ulkomaalaisten jo ennestään suorittamien tutkintojen hyväksymisestä Suomessa päteviksi. Sivuuttakaa kaikki puheenvuorot köyhempien maiden koulutuskorruptiosta.
- Muistakaa tekin antaa aplodit kun kuulette ulkomaalaisen käyneen saunassa.
Kuitenkin äärioikeistolaiselle oikeudenkäsitykselle kyse ei ole siitä että pyhittääkö päämäärä teot, vaan oikeamielinen teko on itse päämäärä. On pikkumaista lähteä liikaa pelleilemään sympaattisten suomalaisten punaisten nuorten kustannuksella. Ehdotan kunniallisempia tavoitteita:
- Pyrkikää rahoituksessanne irtaantumaan maahanmuuton oireilun piilottamisesta, integraatiotyöstä ja KV-tutoroinnista, vaikka koulu ja kunta miten hyvin tästä maksaisivat. Miettikää tarkasti mihin opiskelijan maksama jäsenmaksu menee. Kerätkää rahat talkoovoimin paikallista toimintaa luomalla ja olemalla opiskelijoiden kollektiivina hyödyksi paikalliselle teollisuudelle.
- Olkaa selkärankaisia älkääkä taipuko korkeampien auktoriteettien pyrkimyksille ahdistaa oikeudenmukaisuuden tunnettanne.
- Puolustakaa suomenkielisen koulutuksen itseisarvoista asemaa.
- Muistakaa että paikkanne on suomalaisten nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksien puolustus.
Hyvää kesäloman jatkoa kaikille fasistisille opiskelija-aktiiveille sekä kaikille kentän tutuille antifa-toimijoille!
Eemeli Uusi-Honko, Sinimustan Liikkeen jäsen