Tässä artikkelisarjassa julkaisemme kirjoituksia Sinimustan Liikkeen jäseneksi liittymisestä.
Politiikka on kiinnostanut minua jo nuorelta iältä. Yläasteen historian tunneilta asti. Etenkin Suomen historia oli inhohimoni jo silloin. Ihailin suomalaisten isänmaallisuutta ja sisua sodan aikana, sitä kuinka Suomen turvallisuuden ja rauhan puolesta ollaan valmiita tekemään mitä vaan. Se sai minut tuntemaan itseni onnekkaaksi siitä, että olen syntynyt maahan, minkä eteen esi-isämme ovat taistelleet, ja jossa saan elää vapaasti ja turvassa heidän ansiosta.
Nykypäivänä kuitenkin maailman tilanne on muuttunut radikaalisti, ja koin muutoksen ala-astelaisena pienenä tyttönä, kun pieneen pohjois-pohjanmaalaiseen kotikylääni alkoi virrata uudenlaisia ihmisiä. En tiennyt, mitä ajatella mutta muistan perheeni olleen huolissaan siitä, mitä muutos tulisi aiheuttamaan, ja mitä se tarkoittaisi mm. minun, sisarusteni ja kavereideni turvallisuuden kannalta. Yhtäkkiä meille alettiin puhua maahanmuutosta, sodasta ja monikulttuurisuudesta. Vanhempani olivat huolissaan siitä, miten eri kulttuuria edustavat ihmiset sopeutuisivat yhteiskuntaamme, ja miten me kansalaiset sopeutuisimme heidän tuloonsa.
En ollut itse huolissaan yhtään. En osannut olla. Olin jo 5-luokkalaisena tyttönä somessa, ja olin nähnyt paljon ihmisiä muista etnisyyksistä sekä tottunut lukemaan ja kuulemaan sanomaa, jonka mukaan jokainen ihminen täytyisi hyväksyä ja että monikulttuurisuus on pelkästään hyvästä. Suhtauduin vanhempieni mielipiteisiin kriittisesti, ja kyseenalaistin heitä, enkä halunnut edes ottaa heidän pointtejaan kuuleviin korviin.
9-luokkalaisena nuorena aloin tutustumaan Oulussa paljon ulkomaalaistaustaisiin nuoriin, joiden kanssa tulimme hyvin juttuun ja meillä oli hauskaa. Lukion ensimmäiselle luokalle päästyäni oloin tutkimaan politiikkaa enemmän, ja kuulin koko ajan useammin tilanteista, joissa nuoria suomalaisia tyttöjä oltiin ahdisteltu, käytetty seksuaalisesti hyväksi, jopa raiskattu. Tuli tilastoja siitä, kuinka maahanmuuttajat ovat syyllistyneet seksuaalirikoksiin yhä enemmän ja enemmän. Suomen ja etenkin Oulun tilanne, kaupungin jossa pyörin paljon oli alkanut huolestuttamaan minua. Siitä huolimatta en hylännyt ajatustani siitä että ”eihän kaikki ulkomaalaistaustaiset tai maahanmuuttajat ole sellaisia”.
Tutustuin ulkomaalaistaustaisten ystävieni kautta lisää ihmisiin. He olivat maahanmuuttajia. Sain osakseni seksuaalista häirintää, ahdistelua ja jouduin tilanteeseen, joita en ikinä saa mielestäni pois, joista en ikinä parannu täysin. Kävin kyseisistä asioista oikeudessa. Tekijät saivat vain sakkorangaistukset. En voinut ymmärtää, mikseivät he saaneet vankilatuomiota tai miksi heidän annettiin vain kävellä ulos oikeustalolta vapaana. Miksi heidän annettiin edes elää yhteiskunnassamme niin, että heidän ei edes tarvinnut käydä töissä ja saivat tehdä kauheita asioita naisille?
Maahanmuuttopolitiikasta tuli minulle henkilökohtainen asia, johon haluan vaikuttaa. Pelkään Suomen tulevaisuuden näkymien olevan samanlaisia kuin Ruotsin, missä jengiytyminen, väkivalta, henkirikokset ja raiskaukset ovat arkipäivää, ja jossa käsitteitä kuten seksuaalinen koskemattomuus ja naisten oikeudet ovat vieraita, jopa olemattomia käsitteitä.
Sellainen yhteiskunta, ei ole paikka, misssä haluan elää, tai jossa haluan läheisteni ja varsinkaan lapsieni elävän. Haluan Suomen, joka on turvallinen, hyvinvoiva ja puhdas; sellainen millaiseksi esi-isämme ovat halunneet sen meille jättää.
Jokaisen suomalaisen kuuluisi ajatella maamme parasta, jotta meillä kaikilla olisi hyvä elää, sillä meidän maamme on kultaakin kalliimpi paikka, josta emme saa mistään hinnasta luopua, tai antaa minkään tahon uhata sen turvallisuutta.
Sinimusta liike on osana taistelua kohti valoisampaa huomista Suomelle. Me haluamme vaalia suomalaista kulttuuriamme ja laittaa suomalaiset etusijalle. Siksi kuulun Sinimustaan liikkeeseen.
Sara Juuso, Sinimustan Liikkeen jäsen