Monet politiikkaa aktiivisesti seuranneet huomasivat Taliban-liikkeen uuden kultakauden alkaneen amerikkalaisten miehitysjoukkojen vetäytyessä Afganistanista 20 vuotta kestäneen miehityksen päätteeksi. Afganistanin kansallisen armeijan vastarinta, jota Yhdysvallat ovat tukeneet 88 miljardin dollarin edestä, romahti välittömästi heikommin aseistetun, mutta selvästi motivoituneemman sissiliikkeen edessä. 20 vuotta kestänyt konflikti on maksanut Yhdysvalloille ennenäkemättömät 2,6 biljoonaa dollaria ja vienyt arvioista riippuen yli 200 000 ihmisen hengen, johtaen lopulta samaan lopputulokseen, missä maa oli ennen miehityksen alkamista.
Samanlaisia Yhdysvaltojen toteuttamia tai vähintäänkin avustamia sotilaallisia interventioita on toteutettu lukuisissa kehitysmaissa viimeisten vuosikymmenten aikana. Yleensä näitä sotilaallisia väliintuloja on perusteltu joko aidolla tai koetetulla inhimillisellä hädällä, kohdemaiden autoritaarisilla hallinnoilla sekä kyseisten hallintojen joko todistetusta tai epäillystä tuesta ei-valtiollisille toimijoille, kuten lukuisille eri terroristijärjestöille.
Näiden ns. vapautussotien varsinainen hyökkäysvaihe on yleensä lyhyt ja suhteellisen veretön, sillä köyhät kehitysmaat harvoin kykenevät tarjoamaan uskottavaa vastarintaa huomattavasti kehittyneempää suurvalta-armeijaa vastaan. Tämän jälkeen valloitetulle maalle asetetaan usein uusi ja länsimaalaisittain tarkasteltuna ”demokraattisempi” hallinto, joka ei kuitenkaan pysyisi pitkään pystyssä ilman ulkopuolista tukijaansa. Vuosia kestäneen matalan intensiteetin sisällissodan ja poliittisen kuohunnan jälkeen miehittäjä yleensä poistuu alueelta, jättäen jälkeensä hallinnon, joka yleensä alkaa muistuttamaan huomattavasti enemmän invaasiota edeltänyttä hallintoa kuin miehittäjän asettamaa ”vapautettua” hallintoa.
Sen lisäksi, että kyseiset ”demokraattiset hallinnot” harvoin jättävät pysyviä vaikutuksia miehitettyjen maiden yhteiskuntiin, niiden pystyttämiset ja myöhemmät kaatumiset synnyttävät aina pakolaisvirtoja, joiden paineesta merkittävä osa purkautuu naapurimaiden lisäksi myös niihin Euroopan maihin, joilla ei ole ollut alkuperäisen konfliktin kanssa mitään tekemistä. Joka ikinen ”vapautuksella” perusteltu sotilasoperaatio kasvattaa aina painetta uusille muuttovirroille, jotka pahentavat entisestään maahanmuuton aiheuttamia ongelmia pakolaisten vastaanottajamaissa, myös Suomessa.
Yksikään poliittinen järjestelmä, jonka arvomaailma eroaa tuntuvasti sen alaisuudessa elävien ihmisten arvoista, ei ole pitkäikäinen, sillä näiden järjestelmien kyky selvitä kriiseistä ja konflikteista on yleensä äärimmäisen huono. Ne yksilön henkilökohtaiseen vapauteen perustuvat arvot, jotka saattavat tuntua amerikkalaisen uuskonservatiivin mielestä maailman parhaimmilta, voivat olla äärimmäisen ei-toivottavia Amerikan ulkopuolella, sillä kyseiset arvot eivät ota huomioon suvun, kansan, uskonnon tai muun vastaavan ryhmäsiteen merkitystä, joilla voi olla monissa yhteisöissä Yhdysvaltojen ulkopuolella erittäin suuri rooli. Feminismi, homojen oikeudet ja kädenlämpöinen liberalismi löytävät harvoin kaikupohjaa vanhoillisen islamilaisesta väestöstä, jotka muodostavat usein miehitettyjen maiden kansalaisten enemmistön.
Sen lisäksi, että amerikkalaiset arvot ja asenteet ovat monelle miehitetyn maan asukkaalle itsessään täysin vieraita, niiden olemassaolo perustuu vain ja ainoastaan niitä ajavien miehitysjoukkojen olemassaololle ja kyseisten joukkojen harjoittamalle propagandalle. Joka ikinen arabi tai afgaani, joka ryhtyy tukemaan amerikkalaista nukkehallintoa, tukee myös samalla vierasta miehittäjää, ja syyllistyy monien maanmiestensä silmissä petokseen omaa kansaansa ja sukuansa vastaan. Vaikka monet länsimaalaiset ymmärtävät hyvin esimerkiksi unkarilaisten ja tšekkiläisten historialliset kansannousut neuvostomiehittäjää vastaan, he eivät välttämättä ymmärrä samaa toimintaa Euroopan ulkopuolisissa kehitysmaissa. Tämä ymmärtämättömyys johtuu usein siitä, että kyseiset kansannousut halutaan nähdä ”vapauden” taisteluna ”tyranniaa” vastaan, vaikka tosiasiassa kyseessä on taistelu kansallisesta itsemääräämisoikeudesta epäkansallista ja ulkopuolista sortajaa vastaan.
Sinimusta Liike vastustaa suomalaisten osallistumista kansainvälisiin sotilasoperaatioihin, joiden tarkoituksena on edesauttaa Yhdysvaltojen ja Israelin harjoittamaa aggressiivista ulkopolitiikkaa, sekä voimistaa näiden pystyttämien nukkehallintojen valtaa Lähi-Idässä ja sen ulkopuolella. Liikkeemme kannattaa ylikansallista puolustusyhteistyötä ainoastaan silloin, jos sillä on Suomen oman turvallisuustilanteen kannalta merkittävä positiivinen vaikutus, ja kyseinen osallisuus tulee arvioida aina tapauskohtaisesti kansallisen hallintomme toimesta.
Voit täyttää kannattajakortin osoitteessa: