Suomalaista kansantaloutta vaivaavat tällä hetkellä krooninen alijäämä ja heikot kasvunäkymät, eivätkä suhteellisen lyhyet hallituskaudet tarjoa tehokasta työkalua vaikeiden päätösten tekemiselle, sillä hallituspuolueet joutuvat varsinaisen hallitustyön ohella pyhittämään lähes puolet hallituskaudestaan ennakoivaan vaalityöhön. Konsensushenkinen päätöksenteko sekä tosiasiassa pienet ideologiset erot puolueiden välillä selittävät omalta osaltaan yhteiskunnallisten muutosten varovaisuutta – hallitusohjelma on aina lähes 90-prosenttisesti sama kuin edeltäjällään, muodostivat uuden hallituksen sitten mitkä puolueet tahansa.
Liikkumatilaa poliittisessa päätöksenteossa kaventaa entisestään EU-lainsäädäntö, joka määrää tosiasialliset reunaehdot myös kansalliselle politiikallemme. Nämä reunaehdot sanelevat pitkälti sen, minkälaiset toimenpiteet ovat kansalliselle hallinnolle sallittuja esimerkiksi taloudellisten ongelmien ratkaisemisessa, ja huolehtivat siitä, etteivät kyseiset toimenpiteet uhkaa millään tavoin työvoiman tai pääoman vapaata liikkuvuutta.
Valtion roolin tietoinen rajaaminen taloudellisen toiminnan ulkopuolelle johtaa vääjäämättä siihen, että työmarkkinoiden ja kansantalouden kehityksestä vastaavat jatkossa yksityiset yritykset ja näiden rahoittajat. Valtion tehtäväksi jää tuolloin ainoastaan sen alaisuudessa elävien ihmisiä painostaminen yksityisten työnantajien resurssiksi sekä tarvittavien toimintaedellytysten luominen yksityisen liiketoiminnan ja investointien houkuttelemiseksi. Valtiovalta ikään kuin anelee lakki kourassa ulkopuolisia suuryrityksiä sijoittamaan alueelleen ja siinä samassa kuuntelee tietenkin hyvin tarkkaavaisesti, miten maan omaa lainsäädäntöä tulisi muuttaa, jotta mahdollinen kauppa saataisiin onnistumaan.
Kansallisen hallinnon ja kansainvälisen kapitalismin välillä vallitsee ylitsepääsemätön ristiriita, sillä kansallinen hallinto on velvollinen sen omille kansalaisilleen, siinä missä ulkomaalaiset suuryritykset ovat velvollisia ainoastaan niiden omille rahoittajilleen. Kansainvälinen suurpääoma ei näe rotua, uskontoa, äidinkieltä tai kotimaata, sillä jokainen tienattu euro on heille yhtä arvokas, tuotti sen euron sitten minkä näköinen ihminen tahansa. Suuryritykset eivät siten puolustaisi hetkeäkään suomalaisten tai muiden eurooppalaisten kansojen olemassaoloa, mikäli se nähtäisiin minkäänlaisena uhkana kaupankäynnille ja liikevoitolle, ja hyvin usein nämä samat yritykset ovatkin maahanmuuton kiihkeimpiä kannattajia.
Maahanmuuttolobbaus ei ole ainoa keino, millä tavoin suuryritykset vaikuttavat negatiivisin tavoin suomalaisten asenteisiin. Monet suuryritykset, ja varsinkin niiden rahoittajat, peräänkuuluttavat nykyään vastuullisuutta toimintaansa ohjaavana arvona, joka voi tarkoittaa esimerkiksi naisten, värillisten ja seksuaalivähemmistöjen lukumäärien tietoista kasvattamista yrityksen henkilöstössä sekä sitoutumista erilaisiin vähemmistöoikeuskampanjoihin ja vihapuheen vastaiseen toimintaan. Erinäisiin aktivointimalleihin hurahtanut ja pelkkää keppiä työttömille tarjoava konservatiivihallitus, joka tekee tämän kaltaisesta työnteosta elämisen kannalta välttämätöntä, ainoastaan pönkittää näiden epäkansallisten ja vaarallisten aatteiden yhteiskunnallista asemaa.
Tilanteessa, jossa hallinto on riippuvainen kansalaistensa taloudellisesta hyvinvoinnista samalla kun kyseinen hyvinvointi on täysin riippuvainen yksityisistä yrityksistä, valtio muuttuu ainoastaan näiden yritysten palvelijaksi. Tämä asiantila tulee hyvin ilmi ajatusleikistä, jossa useat suuret työllistäjät uhkaisivat lähteä maasta, mikäli demokraattisesti valittu kansallismielinen hallinto yrittäisi suitsia esimerkiksi työvoiman ja pääoman vapaata liikkumista tai yrittäisi päättäväisesti puuttua suuryritysten harjoittamaan verokikkailuun. Yksikään demokraattisesti valittu hallinto ei halua olla syypää kymmenien tuhansien ihmisten työttömyyteen varsinkaan silloin, jos mitään varasuunnitelmaa vapautuneen työvoiman hyödyntämiseen ei ole olemassa.
Oman kansan olemassaolon puolustamiseen sitoutuneen valtion tilanne on päinvastainen, sillä se on ainakin näennäisesti sitoutunut moniin sen kaltaisiin kansallisiin arvoihin, jotka eivät ole välttämättä taloudellisesti perusteltavissa. Näitä voivat olla oman kansan olemassaolon puolustamisen sen itsensä takia, kansan oman äidinkielen puolustaminen englannin ylivaltaa vastaan, kotimaisen työvoiman suojaaminen ulkopuoliselta halpatyövoimalta ja niin edelleen.
Sinimusta Liike on radikaali kansallismielinen puolue, joka näkee kansallisen itsenäisyytemme toteutuvan ainoastaan silloin, jos me emme ole kansakuntana riippuvaisia yhdenkään toisen kansan tai ulkomaalaisen yrityksen myötämielisyydestä. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalaiset omistavat itse maassamme olevat tuotantovälineet, jolloin he voivat työskennellä omalla äidinkielellään, ja jolloin työn hedelmät hyödyttävät ainoastaan suomalaista kansaa.
Valtio-omisteiset yritykset palvelevat Sinimustan Liikkeen talouspolitiikkaa usein eri tavoin. Ensinnäkin ne lisäävät tuotannollista omavaraisuusastettamme varmistaen riittävän ammattiosaamisen pysymisen maassamme. Toiseksi ne mahdollistavat tuotannon poliittisen ohjaamisen – tuotantolaitoksia perustettaisiin esimerkiksi tietoisesti niille alueille, joita vaivaa tällä hetkellä väestökato, ja perustettaviin laitoksiin palkattaisiin tietoisesti ainoastaan kantasuomalaisia.
Valtiojohtoiset yritykset eivät myöskään ole yksityisten toimijoiden tavoin riippuvaisia ulkomaalaisten rahoittajien monikulttuurisesta vastuullisuuspolitiikasta, vaan ne voisivat tietoisesti korostaa laitoksissaan suomalaiskansallisia ja uskonnollisia arvoja sekä varmistaa suomen kielen pysymisen myös tulevaisuudessa työelämän virallisena kielenä.
Sinimusta Liike kannattaa valtion suurempaa roolia taloudellisessa toiminnassa ja poliittisesti ohjattujen valtionyhtiöiden perustamista aiemman kehitysaluepolitiikan hengessä sekä kansallisen turvallisuuden kannalta oleellisten tuotannonalojen kansallistamista. Kansallismielisinä me näemme kansallisen olemassaolomme ja itsenäisyytemme nousevan kaikkien muiden kysymysten yläpuolelle, mikä asettaa myös raamit maassamme harjoitettavalle taloudelliselle toiminnalle.