Viime itsenäisyyspäivänä lukuisat ihmiset vaativat Eduskuntatalon edessä maassamme asuvien vierasmaalaisten paluumuuttoa, minkä lisäksi teemaa käsiteltiin lukuisia kertoja esitettyjen itsenäisyyspäiväpuheiden aikana. Paluumuutto on suomalaisessa poliittisessa diskurssissa suhteellisen uusi ilmiö, mutta Suomen ulkopuolella se on jo lähes valtavirtaa.
Termi yhdistetään usein itävaltalaiseen Martin Sellneriin, joka on ollut vuosien ajan yksi paluumuuton kovaäänisimmistä tukijoista ja joutunut sen vuoksi myös ongelmiin monissa Euroopan maissa. Paluumuutto on elintärkeä teema myös Suomessa, ja tämän kirjoituksen tarkoituksena onkin avata kyseistä tavoitetta myös suomalaiselle yleisölle.
Mitä tarkoittaa paluumuutto?
Paluumuutto (remigration) tarkoittaa politiikkaa, joka pyrkii kääntämään värillisestä maailmasta valkoiseen maailmaan suuntautuvan muuttoliikkeen suunnan päinvastaiseksi, eli palauttamaan vierasperäisiä kansoja takaisin heidän oikeisiin kotimaihinsa. Paluumuutto on osa laajempaa maahanmuuttopoliittisten toimenpiteiden kirjoa, joilla pyritään mm.
- tyrehdyttämään läntiseen maailmaan kohdistuva värillisten kansojen muuttovirta,
- kasvattamaan kantaväestön lukumäärää kestävälle tasolle ja
- kotiuttamaan maassa jo valmiiksi asuvia vieraita etnisyyksiä takaisin heidän omiin kotimaihinsa
Paluumuuttopolitiikka pyrkii siten aktiivisesti kasvattamaan kantaväestön suhteellista osuutta maan väestöstä, mikä voi tapahtua joko valtaväestön vähemmistöjä korkeamman syntyvyyden avulla tai alhaisen kokonaissyntyvyyden aikana palauttamalla vierasmaalaiset takaisin omiin kotimaihinsa. Suomen tilanteessa, jossa maamme väestönkasvusta 100 prosenttia selittyy maahanmuutolla, ainoa mahdollisuus demografian korjaamiseksi on siten aktiivinen kotiuttaminen.
Miksi paluumuuttoa tarvitaan?
Maahanmuuton aiheuttama väestörakenteen muutos on suomalaista yhteiskuntaa perustavanlaatuisella tavalla ravisuttava ilmiö, johon voidaan politiikan keinoin reagoida käytännössä kolmella eri tavalla: monikulttuurilla, assimilaatiolla tai paluumuutolla.
Monikulttuurilla tarkoitetaan tilannetta, jossa saman yhteiskunnan sisällä elää lukuisia eri kansoja, kieliä ja kulttuureja, eikä yhdenkään kansan kulttuuri ole enää hallitsevassa asemassa, mihin vähemmistöryhmien kulttuureita verrattaisiin. Monikulttuuri on monissa juhlapuheissa kyseenalaistamaton rikkaus, vaikkakin sen rikastuttava vaikutus näkyy ainoastaan orjatyötä hyödyntävien työnantajien liikevoitoissa sekä yksittäisten maahanmuuttajaryhmien elintasossa.
Monikulttuurin lopputulos on levoton epävaltio, joka käy loppumatonta kulttuurivallankumousta maan alati kutistuvaa kantaväestöä vastaan, ja jonka asukkailla ei ole enää mitään yhteistä toistensa kanssa. Tämän kaltaisen yhteiskunnan ainoaksi tehtäväksi jää enää tekohengittää liberaalikapitalistista talousjärjestelmää, joka ei tunnusta isänmaan, kielen tai kansan arvoa.
Monikulttuurin kannattajat eivät edes oleta, että suomalainen elämäntapa selviytyisi rotujen ja kansojen sulatusuunista, minkä vuoksi monikulttuuria voidaan oikeutetusti pitää suomalaisten kannalta hengenvaarallisena myrkkynä.
Assimilaatiolla tarkoitetaan vastavuoroisesti politiikkaa, joka tähtää vähemmistöryhmien sulauttamiseen osaksi kantaväestöä esimerkiksi koulutuksen, työelämän ja asepalveluksen avulla. Assimilaation näkökulmasta vierasmaalaisesta tulee kantaväestön edustaja, mikäli hän pukeutuu, puhuu ja käyttäytyy kantaväestön tavoin, eli ikään kuin ”sivistyy” osaksi kehittyneempää kantaväestön kulttuuria. Assimilaatio kannustaa tai pakottaa vähemmistöryhmän edustajaa luopumaan omista, usein takapajuisiksi luonnehdituista, juuristaan sekä ylistämään niitä kulttuurillisia ilmiöitä, joita nykyään tulkitaan ”länsimaalaisiksi”.
Ajatus sulautumisesta on monilta osin ongelmallinen. Ensinnäkin se redusoi kantaväestön kulttuurin eräänlaiseksi tietokoneen käyttöjärjestelmäksi, joka on teoriassa koko ihmiskunnan omaksuttavissa. Tämä järjestelmä, jota kutsutaan usein myös ”länsimaalaisiksi arvoiksi”, sisältää harvoin sen kaltaisia ihanteita, joiden ymmärtäminen vaatisi muukalaiselta minkäänlaista historialliskulttuurista tietämystä, minkä vuoksi kyseinen arvojärjestelmä rajoittuukin usein sateenkaarilippuun, konsumerismiin ja ”antaa kaikkien kukkien kukkia”-liberalismiin.
Assimilaation kannattajan näkökulmasta alati tummentuva Eurooppa ei itsessään ole ongelma, vaan se, etteivät nämä kivikautisista yhteiskunnista saapuvat muukalaiset välttämättä kannata estotonta homostelua, feminismiä tai holokaustikertomusten pohjalle rakennettua jälkiteollista liberalismia.
Toinen assimilaation ongelmista liittyy siihen, että sen onnistuminen edes teoriassa edellyttäisi niin suurta kantaväestön osuutta, että se pakottaisi yksittäiset muukalaiset omaksumaan täysin vieraan kansan tavat. Maan kantaväestön suhteellisen osuuden pienentyessä vuosi vuoden perään, paine näiden tapojen omaksumiselle pienenee, jolloin lopulta ainoa väestönosa, jolta odotetaan sulautumista uuteen normaaliin, on valkoinen kantaväestö itse.
Maamme väestön monimuotoistuminen ei ole muuttanut vierasväestöstä suomenkieliseksi, vaan se on tehnyt suomalaisista kouluista ja työpaikoista monikielisiä basaareita. Useilla sektoreilla suomen kieli on jo nyt ajautunut vähemmistökielen asemaan, sillä on huomattavasti vaivattomampaa pakottaa yksittäinen suomalainen puhumaan englantia kuin saada 20 muukalaista oppimaan kieltä, jonka osaaminen ei ole heidän pärjäämisensä kannalta edes välttämätöntä.
Paluumuuton näkökulmasta molemmat edellä mainituista ideoista ovat vaarallisia, sillä monimuotoisuus riistää suomalaisilta heidän kotimaansa, kun taas assimilaatio avaa suomalaisuuden määritelmän koko ihmiskunnan omaksuttavaksi. Paluumuuton näkökulmasta ihmisyhteisöjen sisäiset ominaisuudet ovat biologisia, eikä niitä voida muuttaa poliittisilla julkilausumilla, tulonsiirroilla tai monikulttuurisuuspropagandalla. Poliittisilla toimilla ei voida myöskään vaikuttaa ihmisten sisäsyntyisiin lojaliteetteihin, sillä ihmisten käsitykset omasta sisäryhmästään ja ulkopiiristään ovat nekin pitkälti evoluution tulosta.
Läntisissä yhteiskunnissa ainoat ihmiset, joilla ei ole kaksoislojaliteettia maan ulkopuolisia kansoja kohtaan, ovat kantaväestön edustajat itse. Tämä asiantila on hyvä muistaa myös nykyisen muuttovirran kohdalla – ei-eurooppalaiset maahanmuuttajat voivat aina palata omiin kotimaihinsa, joissa asukkaiden enemmistö näyttää ja kuulostaa heiltä itseltään. Valkoisilla kansoilla tätä vastaavaa mahdollisuutta ei ole.
Kuinka paluumuutto toteutetaan?
Tämänhetkinen värillinen muuttovirta niin Suomeen kuin muihinkin länsimaihin tapahtuu pitkälti opiskelun, työnteon tai koetun humanitäärisen hädän perusteella. Tämä avaa myös mahdollisuuksia kyseisten muuttovirtojen tukkimiselle.
Englanninkielisten opiskelupaikkojen rajaamisella vain suomalaisille voitaisiin estää opiskelun perusteella tapahtuva maahanmuutto. Tiukkojen kielitaitovaatimusten edellyttäminen myös yksityiseltä sektorilta, yhdistettynä ankaraan saatavuusharkintaan ja raskaisiin lupaprosesseihin, vaikeuttaisi ulkopuolisen ja vieraskielisen työvoiman hyödyntämistä suomalaisissa yrityksissä. Maassa toimivien ulkomaalaisten yritysten toimintaa tulisi valvoa erityisen tarkasti, ja pienimmänkin rikkeen tulisi riittää perusteeksi oleskeluluvan menettämiselle. Euroopan ulkopuolelta saapuvien pakolaisten rajaaminen humanitäärisen suojelun ja sosiaalipalveluiden ulkopuolelle vähentäisi Suomen houkuttelevuutta elintasopakolaisten silmissä.
Kaikkien näiden toimien tarkoituksena on viedä muukalaisilta tosiasiallinen syy olla maassamme, joka ei tarjoaisi heille enää mahdollisuutta koulutukseen, työhön, saati kansainväliseen turvaan. Ilman työpaikkaa, opiskelupaikkaa tai turvapaikkaa vierasmaalaisilta katoavat myös perusteet työluvalle tai vastaavalle oleskeluoikeudelle, mikä tekisi heidän käännyttämisestään nykyisessäkin järjestelmässä täysin mahdollista.
Näiden toimenpiteiden jälkeen maamme syrjäseuduille tulisi perustaa erillisiä karkotuskeskuksia, joihin sijoitettaisiin ne oleskeluluvattomat ihmiset, jotka eivät suostu vapaaehtoisesti nousemaan palautuslentoon tai joiden oma kotimaa ei suostu ottamaan heitä vastaan. Näiden keskusten tehtävä olisi eristää kyseiset ihmiset kokonaan suomalaisesta yhteiskunnasta ja tarjota heille sieltä vain yksi mahdollinen poistumisreitti, ulos Suomesta. Kyseisiä keskuksia voitaisiin myös sijoittaa Suomen ulkopuolelle, kuten esimerkiksi Pohjois-Afrikkaan, mikä lisäisi entisestään keskuksiin sijoitettujen ihmisten kotiinpaluuhalukkuutta.
Myös Suomen kansalaisuuslakia tulisi päivittää, sillä osa vierasmaalaisista sekä heidän jälkeläisistään on tällä hetkellä Suomen kansalaisia. Uusien kansalaisuuksien myöntäminen ei-suomalaisille tulisi lopettaa kokonaan ja puuttua sen jälkeen maassamme asuviin kaksoiskansalaisiin, joilta yleensä löytyy myös varsinaisen kotimaansa kansalaisuus.
Ne vierasmaalaisten jälkeläiset, joilta puuttuu vanhempiensa synnyinmaan kansalaisuus, saataisiin uuden kotimaansa kansalaisuuden piiriin esimerkiksi kansainvälisen kehitysyhteistyön kautta. Suomi sitoutuisi tukemaan esimerkiksi köyhempien kohdemaiden rakennushankkeita, mikäli kyseiset maat suostuvat myöntämään Suomessa syntyneille maahanmuuttajien jälkeläisille uusien kotimaidensa kansalaisuuden sekä ottamaan heidät myös vastaan.
On selvää, että tämän kaltaisilla toimenpiteillä suurin osa vierasmaalaisten paluumuutosta tapahtuisi oma-aloitteisesti, ilman valtiovallan pakottavaa voimankäyttöä. Mikäli Suomi ei enää tarjoaisi vierasmaalaisille syitä muuttaa tänne, suurin osa heistä muuttaisi suosiolla muualle Eurooppaan, tai mikä parasta, he jäisivät asumaan omiin kotimaihinsa Euroopan ulkopuolelle. Suomi olisi näille ihmisille ainoastaan kaukainen maa kylmässä pohjolassa.
Kuinka paluumuutto rahoitettaisiin?
Suurten ihmismäärien lennättäminen omiin kotimaihinsa olisi suomalaisille veronmaksajille kertaluontoisena kustannuksena kallis investointi, mutta suomalaisen kansallisvaltion näkökulmasta välttämättömyys. Vaikka paluulennon hinta on yhtä palautettavaa henkilöä kohti noin 1000 euroa, menoerää voidaan silti pitää kohtuullisena, jos sitä verrataan monien Euroopan ulkopuolisten kansojen aiheuttamiin kokonaiskustannuksiin Suomen julkiselle taloudelle.
Ajatuspaja Suomen Perustan tekemien laskelmien perusteella yksittäisen somalin elinkaarikustannukset julkiselle taloudelle ovat yli 950 000 euroa, ja irakilaisillakin vastaava luku on melkein 700 000 euroa (Suomen Perusta 18.3.2019). Jokainen Suomen ulkopuolelle suuntaava palautuslento pienentäisi pidemmällä aikavälillä maamme julkisen sektorin kokemaa kuormitusta, samalla kun se parantaisi huomattavasti suomalaisten nuorten asemaa työmarkkinoilla, erityisesti matalan tuottavuuden aloilla.
Paluumuutot vaikuttaisivat myös suoraan asuntojen vuokriin suurissa kaupungeissa, sillä tälläkin hetkellä maamme väestönkasvusta 100 prosenttia selittyy maahanmuutolla. Aito työvoimapula osaavista työntekijöistä sekä edullisten vuokra-asuntojen ylitarjonta mahdollistaisivat työuraansa aloittaville suomalaisille nuorille ennennäkemättömän neuvotteluaseman, joka muuttaisi radikaalisti suomalaisten työmarkkinoiden toimintaa. Loputtoman työvoimareservin puuttuessa työnantajien olisi pakko sitouttaa uudet työntekijänsä pitkäaikaisiin työsuhteisiin, mikä poistaisi samalla tarpeen nykyiseltä vuokratyöltä, jota voidaan oikeutetusti pitää häikäilemättömän riiston muotona.
Kuinka voin edesauttaa paluumuuton toteutumista?
Konservatiivisen vallankumouksen jälkeläiset ovat usein korostaneet metapolitiikan eli vallitsevan asenneilmapiirin muuttamisen tärkeyttä. Jokaista poliittista muutosta edeltää asenneilmapiirin muutos, ja muutos asenneilmapiirissä tapahtuu ainoastaan silloin, kun tarpeeksi moni ihminen vakuuttuu kyseisen muutoksen välttämättömyydestä.
Mikäli olet valmiiksi jonkun puolueen jäsen, yritä markkinoida paluumuuttoa omille puoluetovereillesi ensin paikallistasolla ja osallistu aktiivisesti asiasta käytävään keskusteluun sosiaalisessa mediassa. Mikäli olet puoluepolitiikan ulkopuolinen toimija, liity sen kaltaiseen järjestöön, joka on sitoutunut paluumuuton edistämiselle. Ihminen harvoin osaa vaatia sen kaltaista muutosta, jonka olemassaolosta hän ei ole tietoinen, vaikka hän hyväksyisikin täysin muutoksen aikaansaaman lopputuloksen.
Kaikista tärkeintä on kuitenkin saada suomalaiset ymmärtämään se tosiasia, ettei helppoja ratkaisuja suomalaisen kansallisvaltion pelastamiseksi ole enää olemassa, eikä nykyinen järjestelmä korjaa itsestään aiheuttamiaan ongelmia. Suomalaiset ajautuvat lopulta vähemmistöksi omassa maassaan, mikäli nykyistä muuttovirtaa ei saada käännettyä. Käytännössä jäljelle jää vain kaksi vaihtoehtoa, paluumuutto tai sukupuutto.
Kumman sinä valitset?