Ensikosketukseni isänmaallisuuteen oli lapsena, koska ukkini oli sotaveteraani ja mummuni Karjalan evakko. Suurten ikäerojen vuoksi he olivat minusta kuin toisesta maailmasta, ikään kuin eläviä reliikkejä. Otin isänmaallisuuden varmasti vakavammin kuin ikätoverini, joilla ei ollut lähipiirissään elävää muistutusta sodasta. Lapsenuskossa kuvittelin, että kaikki suomalaiset pitävät isänmaataan tärkeänä. Tämä luulo toki romuttui vuosi vuodelta. Muistan myös, että suomalaisuus oli aivan itsestäänselvää vielä nuoruudessani, mutta sen merkitys on monelta unohtunut.
Monessa kohtaa elämääni olen miettinyt ukkini ikäpolvea, ja kuinka vähällä he tulivat toimeen. Se on saanut minut kyseenalaistamaan monen nykyaikaisessa yhteiskunnassa yleisesti normaalina pidetyn asian tosiasiallisen tarpeellisuuden. Olivathan hekin eläneet ilman niitä. Tarkoitukseni ei ole idealisoida entisaikojen kurjuutta, mutta olemme väistämättä päätyneet sellaiseen käännekohtaan, jossa on aika kohtuullistaa. Sen sijaan, että kaikki kulutus koko ajan paisuisi, meidän olisi aika ymmärtää se, mikä on oleellista. Isäni sukupolvi on se, joka toi Amerikan Suomeen. Minä en kai koskaan ymmärtänyt, mikä siinä kolkossa ja juurettomassa konseptivaltiossa oli niin hienoa, ja tämä siitä huolimatta, että olen itsekin nauttinut kapitalismin hedelmistä.
Minä taas edustan sitä sukupolvea, joka laitettiin laitokseen ja pakotettiin ottamaan mielialalääkkeitä. Se ei tietenkään ole kaikkien 90-luvulla syntyneiden kokemus, mutta silloin tapahtui tämä huomattava muutos nuorten pahoinvoinnissa. Todellisesti mielisairaiden ihmisten rinnalle muodostui joukko yhteiskunnan epäonnistumisista oireilevia nuoria. Sen myötä minulle on kertynyt ymmärrys siitä, että ihmiset eivät kykene loppujen lopuksi vaikuttamaan elämänsä kulkuun niin paljoa kuin annetaan ymmärtää. Jokaisella on tietenkin vastuu omista valinnoistaan, mutta kun puhutaan kokonaisesta kansasta, poliittisilla päätöksillä luodaan se suunta ja sellaiset raamit, jotka tosiasiassa määrittelevät kansan potentiaalin. Useinhan me olemme jälkiviisaita, mutta se hyödyttää aika vähän.
Jokaisen tulisi tässä vaiheessa herätä siihen, että nykyinen systeemi ei voi jatkua. Se loppuu väistämättä viimeistään siinä vaiheessa, kun tarpeeksi suuri osa Suomessa elävästä populaatiosta on ulkomaalaisia. Nykyinen järjestelmämme on käytännössä loputon sosiaalidemokraattinen helvetti: niin oikeisto kuin vasemmisto rajautuvat valmiiksi päätettyjen poliittisten rajojen sisäpuolelle. Kaikkien osapuolten on kannatettava siis kansainvälisyyttä, epämääräistä ihmisoikeussopimuksiin perustuvaa arvopohjaa, sääntöpohjaista yhteiskuntaa ja muita surullisenkuuluisia kliseitä, mitä ikinä ne sitten tarkoittavatkaan. Ihmiset hyväksyvät tämän sen mielikuvan vuoksi, joka heille on saatu uskoteltua. Parlamentarismissa kukaan ei ole loppupeleissä vastuussa, vaan ihmisille annetaan turhanpäiväisiä aiheita äänestettäviksi, eikä ketään kiinnosta seurata, mitä eduskunnassa tapahtuu. Ja miksi kiinnostaisikaan, ja ne ainoat, joita kiinnostaa, ovat hikipinkoja, jotka haluavat näyttää, kuinka hyvin he osaavat alistua. Rikkinäisen systeemin päälle vain koko ajan kasataan lisää byrokratiaa.
Minä uskon, että voimme elää suomalaisessa yhteiskunnassa, jonka pyrkimys on kansamme kehitys parempaan. Meidän on mahdollista olla omavaraisia monessa asiassa. Maaseutu voidaan saada vireäksi, koska meillä on paljon osaamista ja halukkaita tekijöitä. Luonnonsuojelu on ollut suuressa roolissa suomalaisessa sielussa, ja tätä luontoyhteyttä tulee jatkossakin vaalia. Yrittäjyyden on oltava helposti saavutettavissa, ja varsinkin käsityöläisyys on nostettava jälleen kunniaan. Perheille tulee antaa paras mahdollinen tuki ja turva. Enemmistön tarpeiden tulee ohjata päätöksentekoa, koska vain vahvan peruskansalaisen voimin myös heikommassa asemassa olevia voidaan auttaa. Kaiken perinteisyyden lisäksi voimme olla myös korkean teknologisen osaamisen ja koulutuksen maa. Me tarvitsemme Suomessa järjestelmän, joka perustuu kaikessa suomalaisuuden suojelemiselle.
Liityin Sinimustaan liikkeeseen, koska haluan antaa tukeni pyrkimykseen kansallisradikaalille muutokselle ja niille ihmisille, jotka tekevät vankkumatonta työtä näiden jalojen aatteiden saavuttamiseksi.
Ida, Sinimustan Liikkeen jäsen