Maanpuolustusvelvollisuuden luulisi olevan sanomatta selvä etenkin kansallismielisille, mutta nykyään valitettavan paljon esiintyy ”isänmaallisia” ja ”patriootteja” (tunnetaan myös putriootteina), jotka varsin kiivaasti ja äänekkäästi vastustavat tätä sanomaa. Varsinkin NATO-jäsenyytemme myötä on kyseisiä desantteja ilmestynyt kuin sieniä sateella, ja heidän retoriikkansa vaihtelee kiilusilmäisestä pasifismista ”perinteiseen neutraalisuuteen”, sekä jotkut vieläpä avoimesti kannattavat Venäjän toteuttamaa hyökkäystä.
Kaikkien perimmäinen sanoma on kuitenkin sama: suomalaisten ei tulisi puolustaa isänmaataan Venäjän aggression edessä. Tätä oikeutetaan eri tavoin riippuen yksilön näkökulmasta. Pasifistin sanoma ei suuremmin ole vuosikymmenten aikana muuttunut, vaan hän naiivisti uskoo kansainvälisten sopimusten olevan riittävä suoja kansojen itsenäisyydelle. Sillä ei ole mitään väliä, että kuinka monta kertaa historia ja nyt tämänhetkinen sota Ukrainassa osoittavat uskomuksen vääräksi.
Natoa periaatteesta vastustava isänmaallinen taasen usein omaa hyvät aikeet, mutta ajattelemattomuuttaan päätyy tukemaan suomalaisvastaisia tahoja Nato-vastaisuudessaan, mikä monella perustuu jääräpäiseen muutoksenvastaisuuteen johdonmukaisen kansallismielisen analyysin sijaan. Natoa voi ja pitääkin kritisoida, mutta sen vastustaminen periaatteella ”aina ollaan tehty näin” on huono perusta. Nato-kritiikissäkin on hyvä punnita käytännön tarpeita mahdollisiin ideologisiin ongelmakohtiin. Nato alun perin perustettiin vastustamaan kommunismia sekä kansallismielisyyttä, mutta miten tämä näkyy Naton nykyisessä organisaatiossa, ja onko se isompi uhka Suomelle kuin mahdollisesti yksin jääminen Venäjän hyökätessä?
Uusimpana ilmiönä esiintyvät venäjämieliset ”patriootit”, jotka alkoivat ratsastamaan Nato-vastaisuudellaan huijatakseen edellä mainittuja perinteisiä isänmaallisia tukemalla heitä. Jotkin näistä patriooteista varmasti uskovat monenlaisen logiikkakiekuran ja sinisilmäisyyden kautta ajavansa Suomen etua, kun taas toiset ovat suoranaisia Venäjän operatiiveja ja propagandisteja. Sinällään venäjämieliset Suomessa eivät ole mikään uusi asia, mutta aiemmin he ovat esiintyneet avoimesti venäjämielisinä, kuten esimerkiksi kommunistit Neuvostoliiton aikaan. Nykyään ovat he pukeneet päällensä isänmaallisuuden naamion, mikä osoittaa Venäjän hybridivaikutuksen kehityksen vuosien saatossa.
Tämä perusisänmaallisten äkillinen aseistakieltäytymisen vimma perusteella ”en lupautunut puolustamaan tällaista Suomea” paljastaa heidän isänmaallisuuden heikon perustan. Heille isänmaa ja kansa ovat puolustamisen arvoisia vain niin kauan kuin ne antavat jotain vastineeksi. Jos tämänhetkinen hallitus ei ole mieleinen tai jylläävät ajatusmallit ovat vastenmielisiä, toteavat he, ettei heillä ole mitään vastuuta puolustaa isänmaataan. Kansallismielinen ymmärtää vastuunsa isänmaalleen sekä kansalleen, ja sen merkityksen vaikka kuinka vastenmielinen maan poliittinen johto olisi.
Kansallismielinen ei ole lojaali poliittiselle johdolle, vaan maalleen ja kansalleen. Huonon poliittisen johdon saa verrattain helposti vaihdettua, kun taas vihollisen miehityksen purkaminen vaatii jo sotatoimia. Reservi ei ole mikään mielenosoitustyökalu, mistä voi uhata erota saadakseen haluamaansa poliittista muutosta. Se on jokaisen kansallismielisen elinikäinen velvollisuus ja vahtivuoro isänmaalleen Suomelle ja Suomen kansalle. Tämä vastuu tulee kantaa kunnialla loppuun asti läpi hyvien ja huonojen aikojen. Maanpuolustuksen ytimessä on loppujen lopuksi Suomen kansan jatkuvuuden varmistaminen, mistä sotilaallinen maanpuolustus on vain yksi osa. Se on tärkeä osa jota ei tule laiminlyödä, eikä varsinkaan luopiomaisesti hyväksikäyttää.
Sinimusta Liike kannustaakin kaikkia reserviläisiä kehittämään taitojaan ja kuntoaan esimerkiksi MPK:n kurssien kautta, sekä harkitsemaan paikallisiin maakuntajoukkoihin värväytymistä. Se on hyödyllistä ajankäyttöä, missä samanmielisiä ystäviäkin löytyy varmasti.
Sinimusta Liike kerää kannattajakortteja päästäkseen puolueeksi. Allekirjoita kannattajakortti täällä.