Yle julkaisi 11.8. artikkelin ”Kännykät ovat yksi syy vauvakatoon, sanoo väestötutkija Anna Rotkirch – pitää myös hedelmöityshoitoja osana ongelmaa”, jota voidaan pitää nykyisessä ilmapiirissä rohkeana avauksena Suomen nykyisestä hedelmällisyyskriisistä, sillä tekstissä mainitut asiantuntijat osoittavat syyttävän sormen sinne, mihin ei ole aiemmin juuri uskallettu puuttua – ihmisten omiin valintoihin. Alhainen syntyvyys, ja siitä aiheutuva yhteiskunnallinen ja väestölliset haasteet, ovat siten seurausta ihmisten omista valinnoista, eivätkä niinkään ulkoisista tekijöistä.
Suomessa syntyy vuosittain noin 44 000 lasta, joista vierasmaalaisten osuus on noin 16 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että nykyistä populaatiota miten kuten ylläpitävästä määrästä puuttuu käytännössä puolet, eli jokainen sukupolvi on huomattavasti edeltäjäänsä pienempi. Romahdus on tapahtunut myös nopeasti, sillä vielä 1990-luvun alussa Suomessa syntyi vuosittain lähes 70 000 lasta, hedelmällisyysluvun ollessa tuolloin noin 1,8, joka oli sekin väestönkasvun näkökulmasta liian alhainen. Tilanne näyttää vielä huonommalta, kun huomioidaan se tosiasia, ettei Suomessa ole vuoden 1968 jälkeen syntynyt kertaakaan niin suurta vuosiluokkaa, että se olisi kyennyt ylläpitämään luonnollista väestönkasvua. Pidentynyt elinikä kykeni pitkään ylläpitämään illuusiota kasvavasta kansakunnasta, kunnes lopullinen kulminaatiopiste saavutettiin vuosien 2014 ja 2015 aikana, jolloin suomalaisten absoluuttinen lukumäärä lähti ensimmäisen kerran laskuun. Viimeisen kymmenen vuoden ajan 100 % maamme väestönkasvusta on selittynyt maahanmuutolla.
Alhainen syntyvyys on kansallinen, sosiaalinen ja taloudellinen tragedia. Monet ikivanhat suomalaiset suvut, jotka ovat historian aikana selvinneet lukuisista kipeistä vastoinkäymisistä, tulevat sammumaan nykyisen murroskauden aikana. Monet lapsettomaksi jääneet vanhukset joutuvat elämään elämänsä viimeiset vuodet ja vuosikymmenet pakotetussa yksinäisyydessä, kun aiemmat sosiaaliset verkostot, kuten esimerkiksi työyhteisö, lakkaavat olemasta. Useat maaseudulla sijaitsevat kylät autioituvat, ja vuosikymmenten aikana kovalla työllä rakennetut kodit ja tilat jäävät ilman asukkaita, altistaen ne rappeutumiselle. Myös julkinen talous ajautuu hyvin haastavaan tilanteeseen, sillä työtä tekevien osuus väestöstä supistuu samaan aikaan kun eläkeläisten ja muiden tukea tarvitsevien määrä kasvaa. Tämän epäsuhdan takia jatkuvasti pienenevältä joukolta vaaditaan entistä pidempiä työuria ja entistä korkeampaa tuottavuutta, jotta he voisivat ylläpitää julkisia palveluita, joista he eivät itse pääse hyötymään. Edeltäneiden sukupolvien synnyttämät liian pienet ikäluokat ovat siten synnyttäneet yhteiskunnallisen kriisin, jonka korjaaminen ei onnistu ilman tuntuvaa kulttuurillista muutosta.
Lukuisat elinkeinoelämän edustajat ja poliittiset päättäjät ovat esittäneet maahanmuuttoa ratkaisuksi maamme alhaiselle syntyvyydelle, tämän järkeilyn perustuessa sille olettamukselle, että maahan on helpompi tuoda ylijäämäihmisiä kehitysmaista kuin saada suomalaisia muuttamaan omaa elämäntapaansa. Myös monet suomalaiset, erityisesti korkeakoulutetut ja urakeskeiset nuoret, ovat viehättyneet tästä samasta ratkaisusta. Tässä väestöllisesti tarkasteltuna järjettömässä talousmallissa lasten synnyttäminen ja perhe-elämä ulkoistetaan maahan tuoduille muukalaisille, samalla kun suomalaiset itse uhraavat hedelmällisimmät vuotensa työntekoon, jolla mahdollistetaan muukalaisperheiden tarvitsemat julkiset palvelut. Monet suomalaiset tajuavat siis itsekin sen, että heidän yksilökeskeinen elämäntapansa johtaa kollektiiviseen umpikujaan, mutta kyseisen elämäntavan muuttamisen sijasta he kannattavat omilla rahoillaan mahdollistettua kansallista itsemurhaa. Modernin liberalismin aiheuttama uhka kansalliselle olemassaolollemme on selvästi suurempi kuin yksikään historiamme aikana kärsitty kulkutauti, sota tai nälänhätä.
Ylen jutussa esitetään Anna Rotkirchin ja muiden asiantuntijoiden tekemiä havaintoja väestökadosta, jotka ovat hyvin yhdenmukaisia myös muissa teollisuusmaissa tehtyjen vastaavanlaisten havaintojen kanssa. Jutussa lainatut asiantuntijat listaavat lapsikadon syiksi mm. parisuhteiden haurauden, liian pitkälle lykätyn lastensaannin, lapsiperheiden tarpeiden unohtamisen, epävarmat työmarkkinat sekä hedelmöityshoitojen kalleuden. He myös tyrmäävät ajatuksen taloudellisista kannustimista, jotka eivät ole yhdessäkään teollisuusmaassa saaneet aikaiseksi toivottua lopputulosta. Kyseiset havainnot ovat varmasti todenmukaisia, mutta niissä tulee huomioida myös suomalaisten pariutumiskäyttäytymisen ja erityisesti seksuaalikäyttäytymisen muutokset, joilla on suuressa mittakaavassa ratkaiseva yhteiskunnallinen merkitys. Ongelman ratkaisu ainakin siltä osin miten siihen voidaan poliittisesti vaikuttaa edellyttää ongelman juurisyiden erittelyä:
1. Syntyvyys ja perheellistyminen kulkevat käsi kädessä
Suomalaisten lapsiluvun lasku on tapahtunut yhtä aikaa perhetyypin muutoksen kanssa. Vielä 50-ja 60-luvuilla lähes 90 % suomalaisista eli perheissä, siinä missä nykyään luku on enää 70 prosenttia. Yksineläjät ovat tällä hetkellä nopeimmin kasvava joukko, samaan aikaan kun lapsiperheiden määrä on laskenut yhtäjaksoisesti vuosikymmenestä toiseen. Tällä hetkellä lapsiperheet muodostavat alle 40 % kaikista perhetyypeistä, jolloin vastuu uusien sukupolvien syntymisestä jää jatkuvasti pienevän joukon harteille. Suomen alhainen syntyvyys ei johdu siitä, että lapsiperheet tekisivät esimerkiksi taloudellisen epävarmuuden takia vähemmän lapsia kuin ennen, vaan siitä, että kasvava osuus väestöstä elää joko yksin tai lapsettomissa parisuhteissa.
2. Perhekadon taustalla vaikuttaa muutokset pariutumiskäyttäytymisessä
Suomalaiset menevät aiempaa harvemmin naimisiin, harrastavat edeltäviä sukupolvia vähemmän seksiä ja asuvat entistä useammin ilman kumppania. Suomalaiset myös lykkäävät sitoutumista vaativia ihmissuhteita aiempaa myöhemmälle iälle, joka selittää esimerkiksi vihittävien parien keski-iän tuntuvan nousun. Tällä hetkellä vihittävien naisten keski-ikä on 32,5 ja miehillä 34,3 vuotta, siinä missä vielä vuonna 2001 vastaavat luvut olivat 29 ja 31 vuotta. Viimeisen kerran, kun suomalaisten syntyvyys mahdollisti luontaisen väestönkasvun, kyseiset luvut olivat 23 ja 25 vuotta. Väestöliiton kartoituksen perusteella voidaan havaita, että suomalaiset menivät aiempina vuosikymmeninä huomattavasti nykyistä nuorempina naimisiin ja harrastivat myös nykyisiä sukupolvia enemmän seksiä. Tämä asiantila kykeni osittain kompensoimaan hormonaalisen ehkäisyn vaikutusta suomalaisten syntyvyyteen, siinä missä nykyisin syntyvyyttä laskee aiemmin mainitun ehkäisyn lisäksi myös sopivan kumppanin puute. Kokonaissyntyvyyden kannalta hedelmällisessä iässä tapahtuvalla pariutumisella on suuri merkitys, kuin myös sillä, etteivät saatavissa olevat ehkäisymenetelmät riko seksin ja raskaaksi tulemisen välistä yhteyttä. Parikymppisten vakaassa parisuhteessa tai avioliitossa olevien lapsiluku on todennäköisesti suurempi kuin niiden, jotka ovat vielä 35-vuotiaanakin sinkkuja.
3. Korkeakoulutus ja työura heikentävät syntyvyyttä, mutta vain naisten osalta
Koulutuksella ja työuralla on toisistaan poikkeavat vaikutukset miesten ja naisten hedelmällisyyteen. Miesten lastensaannin ja avioliiton kannalta työllisyydellä on valtava merkitys, sillä työttömyys on tutkimusten mukaan yksi merkittävimmistä miesten parisuhdemahdollisuuksia heikentävistä asioista. Yksineläminen, työttömyys ja lapsettomuus ovat miesten osalta suuressa määrin luokkakysymys, ja usein sidoksissa myös sosiaalisiin haasteisiin. Naisten kohdalla tilanne on käytännössä päinvastainen, sillä naisten koulutus tai vuosiansiot eivät erityisemmin kasvata heidän haluttavuuttaan miesten silmissä. Naisten kouluttautumisella ja työuralla voi siten olla naiselle henkilökohtaisia materiaalisia hyötyjä, mutta niiden vaikutus kokonaissyntyvyyteen on negatiivinen erityisesti silloin, jos kouluttautuminen ja työura ajoittuvat naisten hedelmällisimpiin vuosiin. Trendi, jossa naiset tekevät uraa ja miehet syrjäytyvät pelikonsolinsa ääreen, on parinmuodostuksen ja perheellistymisen kannalta kaikista huonoin.
4. Miehisten ja naisellisten ihanteiden puute vaikeuttaa modernia pariutumista
Vaikka ihmisten parisuhdekäyttäytyminen lähestulkoon kaikissa teollisuusmaissa on muuttunut suuresti viimeisen viiden vuosikymmenen aikana, miesten ja naisten kauneusihanteet ja kumppanissa arvostetut ominaisuudet ovat pysyneet hyvin pitkälti ennallaan. Heterosuhteissa vastakohdat viehättävät, ja seksuaalinen kiinnostus on jokaisen pariutumisen edellytys. Ns. ”ahtaita sukupuolirooleja” kyseenalaistavat alakulttuurit ohjaavat ihmisiä todellisuudessa väärään suuntaan ja edesauttavat näiden pariutumispotentiaalin alenemista. Väittämät, joiden mukaan jokainen on kaunis omalla tavallaan ja kuinka jokainen määrittelee mukamas itse oman miehisyytensä/naiseutensa, tekevät nuorille epävarmoille ihmisille karhunpalveluksen. Vaikka esimerkiksi fyysinen suorituskyky ei olekaan monessa työssä enää välttämätön, yhdenkään miehen rakkausonni ei ole koskaan kärsinyt sen olemassaolosta. Fyysinen suorituskyky myös viestii henkilön kyvystä puolustaa itseänsä ja lähimmäisiään, joka vastaa monen naisen turvallisuudenkaipuuseen. Vastaavasti naisten panostaminen ulkonäköönsä, vahva tunne-elämä ja lähimmäisiä kohtaan osoitettu hoivavietti vastavuoroisesti vetoavat moneen mieheen. Yksikään heterosuhde ei hyödy pakotetusta samankaltaisuudesta, jossa naiselta odotetaan miehistä karkeutta ja miehiltä räiskyvän itkunsekaista itseilmaisua.
Miehisten ja naisellisten hyveiden näivettyminen on seurausta monesta eri asiasta, eikä vähiten oikean elämän esikuvien puutteesta. Erityisen suuri merkitys sillä on miesten kohdalla, joiden tulisi olla aloitteellisempi sukupuoli. Miehistä koostuvan oikean elämän kaveriporukan puuttuminen ja miehisyyteen kuuluvan kilpailuvietin patologisointi uhkaavat tehdä monista miehistä lastuja laineilla, joilta puuttuvat työkalut oman ympäristönsä kohtaamiseen ja siinä ympäristössä toimimiseen. Internet ei toimi koskaan fyysisen yhteisön korvaajana, sillä internet ei patista nuorta miestä mukavuusalueensa ulkopuolelle, eikä tuomitse tätä kroonisesta alisuoriutumisesta. Fyysisten ihmissuhteiden puutteesta kertoo sekin, että kyselytutkimusten mukaan merkittävä osa nuorista miehistä ei ole koskaan lähestynyt vastakkaista sukupuolta oikeassa elämässä.
5. Lapsettomuudesta ei seuraa sosiaalista sanktiota
Ihminen on sosiaalinen olento, joka imitoi muita ja sopeuttaa omaa käyttäytymistään ympäristönsä mukaisesti. Jos esimerkiksi ystäväporukassa tai omassa työyhteisössä ei esiinny yhtäkään perheellistä ihmistä, kynnys tehdä muusta ryhmästä poikkeava päätös kasvaa merkittävästi. Taloudellisia porkkanoita tehokkaampi kannustin perheellistymiseen ja lasten saantiin onkin ympäristön muodostama sosiaalinen paine, ja lapsettomuuden rinnastaminen henkilökohtaiseen epäonnistumiseen. Nykyisessä asenneilmapiirissä vastaavaa painetta ei synny, sillä lapsettomuudesta on tehty aktiivisella mediavaikuttamisella epäonnistumisen sijasta puhtaasti henkilökohtainen valinta, jota pitäisi jostain syystä arvostaa yhtä paljon kuin perheellistymistä. Niin kauan, kun ihminen häpeää enemmän työttömyyttään kuin lapsettomuuttaan, hedelmällisyysluku tuskin lähtee kasvamaan.
6. Taloudelliset perusteet ovat useimmiten tekosyitä
Taloudelliset perusteet toimivat usein perusteluina ihmisten lapsettomuudelle, vaikka todellinen syy on usein toinen. Syntyvyys yleensä kasvaa yhteiskunnallisten kriisien aikana, ja vastavuoroisesti pienenee elintason kasvaessa. Tämä ilmiö selittyy pääosin sillä, että näennäisesti vakaan yltäkylläisyyden aikana perheellistymiselle löytyy paljon enemmän helppoja ja minäkeskeisiä vaihtoehtoja, kun taas kriisin koettaessa ihmiset tarrautuvat hädissään niihin verkostoihin ja käytäntöihin, joilla on oikeasti merkitystä. Taloudellinen epävakaus ja laajalle levinnyt huoli tulevaisuudesta todennäköisesti kasvattaisi suomalaisten syntyvyyttä, eikä suinkaan laskisi sitä. Lukuisat teollisuusmaat, Etelä-Korea etunenässä, ovat uhranneet satoja miljardeja dollareita syntyvyyden kasvattamiseen siinä kuitenkaan onnistumatta. Lapsilisät ja muut taloudelliset etuudet eivät koskaan tarjoa samanlaista taloudellista yltäkylläisyyttä kuin katkeamaton työura, joten pelkkä porkkana ei riitä tekemään ihmisistä perhekeskeisiä.
Taloudellisia porkkanoita tehokkaampi onkin taloudellinen keppi, eli lapsettoman elämäntavan tuntuva verottaminen ja esimerkiksi perheellisten ihmisten nostaminen ohituskaistalle avoimien työpaikkojen hakuprosessissa. Julkinen palvelutuotanto voitaisiin suunnitella puhtaasti perheellisten ehdoilla, sekä tarjota perheellisille esimerkiksi opintolainojen anteeksiantoa ja erillisen valtion takaaman perhelainan käyttöönottoa, jotka rahoitettaisiin lapsettomien verottamisesta saaduilla lisätuloilla. Perheelliset voitaisiin myös nostaa ohituskaistalle julkisomisteisten asuntojen vuokrajonoissa, sekä kasvattaa yksinelävien vuokralaisten vuokria erillisillä lisämaksuilla. Vastaavia toimenpiteitä voi olla lukuisia erilaisia, mutta jokainen niistä tähtäisi samaan päämäärään: lapsettoman elämäntavan kysynnän laskemiseen.
Kyseessä on moniulotteinen kokonaisuus, jota ei voida ratkaista pelkillä poliittisilla toimenpiteillä. Julkinen valta ei voi pakottaa ketään saamaan lapsia, mutta se voi päättää siitä, minkälaisilla elämäntavoilla on näkyvyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa, minkälaisia pariutumisvalintoja tuetaan julkisin varoin, minkälaista perhemallia opetetaan maamme peruskouluissa ja minkälaiset henkilöt pääsevät ääneen valtio-omisteisessa mediassa. Se voi myös tarvittaessa päättää siitä, minkälaiset ehdot äänioikeuden saamiseen vaaditaan ja sekä siitä, kuinka perheystävällisin reunaehdoin yksityistä yritystoimintaa maassamme harjoitetaan. Monet näistä jopa radikaaleilta kuulostavista toimenpiteistä olisi mahdollista toteuttaa jo nyt, mikäli niihin vain löytyisi poliittista tahtoa.
Alhaista syntyvyyttä ei voida ratkaista sen kaltaisessa arvoympäristössä, jossa kaikkia elämäntapoja kohdellaan samanarvoisesti ja jossa yhtäkään elämäntapaa ei saa nostaa toisen yläpuolelle, saati suosia kollektiivisesti katsasteltuna parempia valintoja huonompien kustannuksella. Hurskaiden julkilausumien esittäminen ei silti poista sitä tosiasiaa, että lapsettomuutta korostava elämäntapa ja puuttuvien suomalaisten korvaaminen muukalaisilla on kansallisen olemassaolomme kannalta yksinomaan negatiivinen asia, siinä missä suomalainen ydinperhe on sen jatkumisen elinehto.
Sinimustan Liikkeen edustamaa politiikkaa ei kahlitse liberalismin pakkopaita, jonka vuoksi me kykenemme käsittelemään alhaisen syntyvyyden aiheuttamaa ongelmaa yksinomaan ratkaisukeskeisesti. Mikäli kansakunta, joka on vuosituhansien ajan kyennyt selviämään jokaisesta kohtaamastaan vastoinkäymisestä, uhkaa sammua materiaalisen yltäkylläisyyden ja itsekkyyden edessä, silloin meidän täytyy voida vierottaa ihmiset tästä kansoja tuhoavasta myrkystä. Liberalismin ongelmia ei voida ratkaista liberalismilla, emmekä me voi pitää yhtäkään lakikokoelmaa, talousjärjestelmää tai ihmisoikeusjulistusta niin tärkeänä, että olisimme valmiita uhraamaan niiden edestä oman kansamme.