Tervehdys kaikille osallistujille!
Toivotan teille, ja samalla kaikille suomalaisille työläisille hyvää vappua. Puheeni aiheena on uusi suomalainen työväenliike, ja se on kohdistettu kaikille niille suomalaisille, jotka saavat elantonsa palkkatyöstä, ja joiden hyvinvointiin kansantaloutemme suhdannevaihteluilla on ratkaiseva merkitys. Puheeni on kohdistettu yhtä paljon niille yksityisen sektorin työntekijöille, joiden työpaikat ovat toistuvan lomautusuhan tai kilpailupaineen kohteina, kuin myös niille julkisen sektorin suorittavan työn tekijöille, joiden palkkausta arvioidaan aina julkisen talouden maksukyvyn sanelemissa rajoissa.
Olittepa te sitten minkä alan ammattilaisia tahansa, jokainen teistä on omalta osaltaan päässyt todistamaan modernin kilpailuyhteiskunnan aikaansaamaa kehitystä suomalaisessa yhteiskunnassa. Aiempien pitkien työsopimusten tilalle ovat tulleet ketjutetut määräaikaisuudet ja niihin verrattavat projektiluonteiset työt, jotka sijaitsevat usein henkilön oman kotikaupungin ulkopuolella. Ihmiset siirtyvät pitkiäkin matkoja töiden perässä, joiden jatkumista harmillisen monet ihmiset joutuvat arvioimaan puolen vuoden toistuvissa sykleissä.
Lyhyet määräaikaiset sopimukset vieraissa kaupungeissa ajavat ihmisen helposti vieraantuneeseen tilaan, sillä aikaikkuna on liian pieni uuteen paikkaan kotoutumiseen, mutta tarpeeksi kannattava oman aiemman tukiverkon hylkäämiselle. Kotikaupunkiensa tulevaisuudesta ja hyvinvoinnista huolehtivien kansalaisten sijasta monet suomalaiset työntekijät, erityisesti työuraansa aloittavat sellaiset, muuttuvat eräänlaiseksi juurettomaksi resurssiksi, joka viettää oman aikansa vieraalla paikkakunnalla ajatellen, että kyllähän täällä viettää sen ajan mikä on välttämätöntä, ennen komennusta seuraavaan vastaavaan tehtävään. Tämän kaltainen modernin ajan paimentolaisuus mahdollistaa toki mittavan toimintavapauden, mutta samaan aikaan se hämärtää väistämättä ihmisen käsitystä kodista ja kotiseuturakkaudesta.
Muuttopaine tuntuu voimakkaimmin niiden ihmisten harteilla, jotka elävät suurten asutuskeskittymien ulkopuolella. Kaupungistumiseksi kutsuttu kehitys, joka sai ihmiset aikoinaan muuttamaan maaseudulta kaupunkeihin, on nykyään edennyt jo seuraavalle asteelle, jossa maaseutukeskuksiin syntynyt uusi sukupolvi muuttaa pienemmistä kaupungeista muutamiin yksittäisiin kasvukeskuksiin, joiden kasvu tapahtuu puhtaasti muun Suomen kustannuksella.
Pienemmistä suomalaisista kaupungeista etelän metropoleihin työn ja opiskelujen perässä muuttaneet ihmiset joutuvat sopeutumaan aivan uudenlaiseen ympäristöön, joka on monilta osin levottomampi, ahtaampi, vaarallisempi ja vieraampi, kuin heidän aiempi kotikaupunkinsa. Luonnon läheisyyden on korvannut teräksen ja lasin muodostamat liiketilat, aiempi elintila on supistunut ahtaaseen kerrostalokennoon ja oman kotiseudun tuttujen äänien tilalle on tullut monietninen ja moniarvoinen todellisuus, jossa ympäristöstään vieraantuneet ihmiset oppivat mitenkuten sietämään toisiansa sen pakotetun ajan, mitä he joutuvat olemaan toistensa kanssa tekemisissä.
Myöskään ne työpaikat, joiden vuoksi kyseinen uhraus tehdään, tarjoavat harvoin samanlaista yhteisöä, kuin vanhat historialliset tuotantolaitokset. Se todellisuus, jossa tuotantolaitosten patruunat asuivat samassa kaupungissa työntekijöidensä kanssa, ja jossa eri yhteiskuntaluokkien edustajat kävivät yhdessä läpi samoja kansallisia ja uskonnollisia riittejä, on korvautunut kasvottomalla ylikansallisella liiketoiminnalla, jossa työntekijät harvoin tuntevat yrityksen johtoa henkilökohtaisesti. Näissä moderneissa laitoksissa työkieli on enenemissä määrin englanti, työkaverit ovat usein ulkomailta ja liiketoiminnan suunnittelusta vastaavat sen kaltaiset henkilöt, jotka eivät välttämättä asu edes samassa maassa alaistensa kanssa.
Ristiriita suorittavan luokan ja omistavan luokan välillä on siten ilmeinen, ja mahdollisesti jopa suurempi kuin kertaakaan aiemmin maamme historiassa. Ylikansallisten yritysten johtajille on sinänsä samantekevää, tuotetaanko jotain hyödykettä Suomessa vai esimerkiksi Euroopan ulkopuolella. Heille on samantekevää, voivatko suomalaiset työntekijät hyvin, minkälaisessa ympäristössä he elävät ja onko kyseisen kansan jatkuvuus turvattua, sillä suurpääomalla ei ole kotimaata. Näiden yritysten on helppo lobata saatavuusharkinnan purkamista ja työperäisen maahanmuuton kasvattamista, sillä he eivät itse joudu elämään samoissa lähiöissä uusien tulijoiden kanssa. Heidän ei myöskään tarvitse asettua suomalaisen työntekijän asemaan, jolle kehitysmaista saapuva halpatyövoima tarkoittaa ankaraa kilpailua koko muuta maailmaa vastaan. Kyseistä kisaa suomalainen työntekijä ei voi ikinä kaikista uhrauksistaan huolimatta voittaa.
Aiemmin tämä kehitys koski pääosin yksityistä sektoria, mutta kuten olemme huomanneet hoitajapulankin osalta, ruskeaa reserviä ollaan halukkaita hyödyntämään myös julkisen sektorin palkkaneuvotteluissa. Poistamalla kielitaitovaatimukset ja saatavuusharkinnan suomalaiset hoitajat joutuvat samojen häikäilemättömien toimenpiteiden kohteiksi, jotka aiemmin koskivat suomalaista vientiteollisuutta. Mikäli suomalaiset hoitajat eivät suostu tekemään työtä nykyisellä korvauksella, poliittinen johto löytää kyllä jostain päin maailmaa tarpeeksi epätoivoiset ihmiset, jotka tekevät sen heidän puolestaan. Vierasperäinen työvoima on ollut läpi modernin historian niin yritysjohtajien kuin myös poliittisten päättäjien ase valkoisen työväen ojentamiseksi, eikä SOTE-alan henkilöstö tee kyseisen asian suhteen poikkeusta.
Suomessa usein hehkutettu etninen monimuotoisuus onkin siksi myös suuryritysten mieleen. Amazonin omistama Whole Foods-kauppaketju onkin kyseisen kehityksen rohkea edelläkävijä todetessaan, että kasvava rodullinen monimuotoisuus laskee työvoiman järjestäytymisastetta. Etnisesti monimuotoinen ja keskinäiseen kommunikaatioon kykenemätön työläismassa tarjoaakin työnantajille aivan uudenlaisen mahdollisuuden ylitöiden teettämiselle sekä puutteellisille työoloille, joista toisillensa vieraat työntekijät eivät uskalla valittaa. Mitä suurempi rooli tämän kaltaisilla toimijoilla on kansantalouden suunnittelussa, sitä pienemmäksi käy myöskin suomalaisen työntekijän ääni.
Vaikka vierasperäisen työvoiman suurimmat hyötyjät ovatkin suurkapitalisteja, sen kiihkeimmät poliittiset kannattajat löytyvät usein paradoksaalisesti poliittisesta vasemmistosta, jotka toimivat kasvottoman suurpääoman aisankannattajina. Suuryritysten valtaa ja yhteiskunnan amerikkalaistumista vastustanut vasemmisto on korvautunut identiteettipolitiikan nimeen vannovilla aktivisteilla, joiden maailmankatsomus perustuu täysin läpikaupallistetulle amerikkalaiselle liberalismille. Työntekijöiden palkkaa ja työoloja enemmän nykyvasemmistoa kiinnostaakin suuryritysten ilmaisemat Pride-kannat sekä niiden hallituspaikkojen näennäinen monimuotoisuus. Tämän kaltaisesta vasemmistosta ei ole löydy vastavoimaa kansainväliselle kapitalismille, sillä niistä on taantunut ainoastaan yksi sen mukakapinallisista sivujuonteista.
Jotta suomalaiset työntekijät voisivat turvata suomalaisen työn jatkuvuuden myös tulevaisuudessa, heidän tulisi saada taakseen poliittisten päättäjien tuki. Jos Suomessa sijaitseva ulkomaalainen tai suomalaisomisteinen yritys uhkaisi korvata suomalaisen työvoiman vierastyövoimalla, maan poliittisella johdolla tulisi olla mahdollisuus puuttua tähän sakkojen tai tätäkin raskaampien sanktioiden avulla. Julkisen vallan tulisi voida määrittää myös yksityiselle elinkeinoelämälle kielitaitovaatimuksia, jottei englannin kieli pääsisi hallitsemaan suomalaisia työyhteisöjä. Julkisen vallan tulisi myös pyrkiä pitämään taloudellisin kannustein yhteistyössä yksityisten toimijoiden kanssa koko isänmaamme asutettuna, jottei koko Suomi joutuisi pakkautumaan muutaman suurimman kaupungin kerrostalolähiöihin. Yksityisiltä toimijoilta riistettäisiin siten mahdollisuus halpatyövoimaan ja työolojen kurjistamiseen järjestäytyneen suomalaisen työvoiman ja poliittisen vallan yhteistyöllä.
Edellä mainittu yhteistyö antaisi vallan niille ihmisille, joilla on suurin intressi huolehtia oman kotimaansa ympäristöstä, elämäntavasta ja turvallisuudesta. Nykyinen tilanne, jossa vaikutusvaltaiset ulkopuoliset tahot käytännössä sanelevat kansalliselle hallinnollemme poliittisen toiminnan rajat, on kansakuntamme jatkuvuuden kannalta kestämätön. Näillä rajoilla pyritään ainoastaan tekohengittämään kylmän sodan jälkeistä uusliberaalia maailmankatsomusta, jonka mukaan valtiorajojen aukeaminen ja maailman yhdentyminen ovat väistämättömiä kehityskulkuja, joihin eurooppalaiset kansat tulee tarvittaessa pakottaa.
Suomi, ja kaikki läntiset maat sen ohella, tarvitsevat uutta, kansallista olemassaoloa kunnioittavaa työväenliikettä. Monietnisestä identieettipolitiikasta ja kasvottomasta globaalikapitalismin nöyristelystä siivottuna siitä voisi tulla suomalaisen yhteiskunnan vankkumaton tukijalka, joka puhuisi satojen tuhansien ammattilaisten äänellä. Kyseinen työväenliike neuvottelisi työn teettämisen ehdoista yhdessä kansallisissa raameissa toimivan työnantajatahon kanssa, jossa pääpaino työelämän kehitykselle siirtyisi nykyisen ketjutyön viidakosta pitkiin ja ennalta-arvattaviin työuriin alueilla, jotka sijaitsisivat fyysisesti lähempänä ihmisten synnyinkoteja. Liiketoiminnan kannattavuuteen liittyvät ikuisuuskysymykset olisivat toki läsnä myös silloin, mutta niistä neuvottelisivat sen kaltaiset osapuolet, joilla olisi halu turvata kotimaamme elinkelpoisuus myös meitä seuraaville sukupolville.
Liikkeemme haluaa siten tarjota nykyisestä liberaalidemokraattisesta tulevaisuudenkuvasta poikkeavaa visiota. Liikkeemme päämääränä on Suomi, jossa pienten kaupunkien työllisyystilannetta helpotettaisiin valtion osaomistuksen ja suoran poliittisen ohjauksen avulla. Suomi, jossa työsuhteen pitkäikäisyys nostettaisiin nopeiden pikavoittojen yläpuolelle, ja jossa ihmiset uskaltaisivat perustaa perheen pian opintojen päättämisen jälkeen. Elävä ja nykyisiä suurkaupunkeja edullisempi maaseutu, jossa työtä tekevien ihmisten palkka ei menisi suoraan välittömiin asumiskustannuksiin, ja joissa kenenkään ei tarvitsisi asua levottomassa getossa, jossa jokainen vastaantulija on potentiaalinen uhka. Ja ehkä tärkeimpänä, liikkeemme tavoitteena on Suomi, jossa kansakuntamme kannalta oleellisia päätöksiä tekee ainoastaan suomalaiset itse, ilman kansainvälisten suuryritysten ja ylikansallisten hallintajärjestelmien toteuttamaa painostusta.
Hyvää vappua, suomalaiset!