Elettiin kesää 2015. Sosiaalinen media pursusi tietoa Välimerta ylittävistä pakolaisista. Seurasin uutisointia valtamediasta sekä vaihtoehtomedioista. Huolestuin.
Tuli alkusyksy ja pakolaisvirta alkoi saavuttaa Suomea. Tornion rajanylityspaikalle saapui katkeamaton virta rodullisia muukalaisia, joilla näytti olevan täysi oikeus saapua maahamme yhden taikasanan avulla. Asylum!
Silloin hätäännyin. Eihän tämä voi olla mahdollista. Mihin oli kadonnut rajavalvonta? Miten maamme päättäjät antavat tämän tulvan vyöryä maahamme?
Pakolaiset paljastuivat nuoriksi miehiksi, joilla ei näyttänyt olevan hädän päivää. Heiltä löytyi rahaa, merkkivaatteet ja viimeisin malli Iphonesta. Eivät he olleet oikeita pakolaisia nähneetkään.
Kävin kolmessa mielenosoituksessa Tornion rajanylityspaikalla tuona syksynä. Silloin huomasin, että meidän mielipiteellämme ja huolella ei tuntunut olevan mitään arvoa päättäjien silmissä. Silloin suutuin.
Syksy jatkui samoin kuin partalapsien tulva. Valtamedia uutisoi siitä omaan tapaansa, vääristellen. Vaihtoehtomedioista alkoi tulla uutisia rodullisten muukalaisten tekemistä raiskauksista, pahoinpitelyistä ja levottomista vastaanottokeskuksista. Silmäni aukenivat.
Valtamediahan valehteli monesta tapauksesta ja osan jätti jopa uutisoimatta. Silloin raivostuin. Raivoni oli suurimmillaan loppuvuodesta 2015. Sosiaalinen mediani oli tuolloin täynnä pakolaiskriisiä. Syötteeseeni päivittyi 24/7 karmeita tarinoita maahantunkeutujien rikoksista ja politiikkojen selkärangattomuudesta.
Näihin aikoihin Soldier of Odin saapui kotikylääni. Liityin porukkaan koska tunsin tarvetta katujemme vartiointiin. Päättäjiämme ja virkavaltaa Suomen sisäinen turvallisuus ei tuntunut suuremmin kiinnostavan. Peittelyä, vähättelyä. Tunsin tekeväni jotain tärkeää katupartioissa. Silloin rauhoituin. Mutta vain hetkeksi.
Olin tässä kohtaa jo omaksunut radikaalin maailmankatsomuksen, koska uskoni edustukselliseen demokratiaan oli murenemassa. Persut olivat yksi vaihtoehto tuon talven aikana ja olinkin lähdössä puolueen kuntavaaliehdokkaaksi. Se ura jäi yhden kokouksen mittaiseksi, kun kuulin, että siellä suunniteltiin vaaliliittoa vihreiden kanssa. Ei, ei näin. Kiitos ja kumarrus, vetäydyin hankkeesta.
Valtamedia valehtelee ja poliitikot kusettavat. Myös aikani katupartiossa jäi lyhyeksi, mutta 2016 talvella löysin jotain, joka mullisti maailmankatsomukseni. Eräs nykyisin kielletty järjestö tuntui omaavan kaikki mitä tarvitsin. Radikaalin maailmankatsomuksen, asioista puhumisen niiden oikeilla nimillä ketään tai mitään tahoa kumartamatta. Rehellistä radikaalia sanomaa. Kansallissosialismia. Tunsin että nyt olen perillä, että olen löytänyt poliittisen sekä henkisen kotini. Poissa olivat huoli, hätäännys, suuttumus ja raivo. Olin onnellinen.
Sitten tulivat kiellot ja oikeudenkäynnit ja järjestö määrättiin kielletyksi. Oikeudenkäynti oli puhdas farssi. Huomasin myös siinä samalla, että olimme olleet koko ajan oikealla asialla, ns. kohteen yläpuolella. Ei moista sananvapauden riistoa ja oikeusmurhaa muuten olisi tarvinnut edes tehdä. Kokemus osoitti todeksi sen, mistä olimme olleet koko ajan tietoisia. Oikeusvaltion periaate on pelkkää sanahelinää, jos olet väärää mieltä. Poliittinen poliisi sekä syyttäjälaitos pitivät huolen lopusta. Hieno kokemus kaikkinensa, sillä pääsin olemaan osana radikaalia joukkoa, joka ei tinkinyt periaatteistaan. Ne olivat hyviä vuosia ja hyviä muistoja! Maailmankatsomukseni oli edelleen sama. Vahvempi. Ja olin edelleen onnellinen.
Muutama vuosi meni erilaisissa kansallisradikaaleissa ryhmissä ja aate edellä. Olin myös polttanut naamani lopullisesti erään vaihtoehtomedian livelähetysten juontajana.
Sitten elettiinkin jo vuotta 2021 ja kuulin uudesta radikaalista puolueprojektista, eli Sinimustasta Liikkeestä. Puolueen tinkimätön kanta tuntui omalta. Siinä oli jotain etäisesti tuttua. Nettisivuilta löytyi jäsenhakemuslomake ja täytin sen oitis.
Puoltavan päätöksen jälkeen olin Sinimustan Liikkeen jäsen. Vuoden päivät toiminnassa mukana olleena totean, että hienoon porukkaan löysin tieni. Annan parlamentaariselle vaihtoehdolle vielä yhden mahdollisuuden.
Kerran uskoni menettäneenä ja raadolliseen maailmaan tutustuneena alku ei ollut henkisesti helppoa. Vanhat muistot ja tiedot politiikan ”likaisuudesta” nousevat edelleen mieleen, kun päivän uutisvirtaa välillä seuraan. Tahtotila on kuitenkin tällä hetkellä kova.
Nyt kun kannattajakortit ovat kasassa ja puolue kohta rekisterissä, päästään mittaamaan kannatusta vaaleissa sekä herättelemään suomalaisia unesta, jossa suurin osa maan kansalaisista tuntuu vielä olevan.
Tässäpä tämä, omakohtainen kokemus tavalliselta 50-vuotiaalta suomalaiselta perheenisältä, joka oli joskus ihan samanlainen nukkuja kuten suuri osa maamme kansalaisista.
Kaikki on mahdollista. Herääminen. Tulkaa rohkeasti mukaan toimintaan. Sinimusta Liike on todellinen ja ainoa vaihtoehto.
Minulle.